Pitkän aikaa elin siinä "normaalissa" elämässä johon kuului elämää iloineen ja suruineen, draamoineen ja onnen hetkineen. Elämä oli se mitä näin, koin, haistoin ja maistoin. Elämä oli siinä mitä konkreettisesti näin ja koin. Ei ollut muuta elämää.
Jossain vaiheessa huomasin elämässäni välähdyksen omaisia hetkiä jolloin mietin ja jopa ahdistuin hetkeksi siitä mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Mikä järki tässä hommassa on, kun aika menee niin nopeasti ja lopulta kuitenkin kuolemme. Mikä järki on haalia omaisuutta, kun se lopulta jää tänne. Mikä järki on tehdä mitään? Onko millään mitään merkitystä tässä lyhyessä elämässämme? Nämä ajatukset olivat hetkellisiä, ne tulivat ja menivät.
Vuosien jälkeen aloin kiinnostumaan henkisemmistä asioista (huom. eri kuin hengellinen). Törmäsin elämisen eri tasoihin. Se mitä näemme, ei olekaan kaikki mitä on. On paljon enemmän. Olemme paljon enemmän kuin kehomme, tittelimme, sukupuolemme ja ihonvärimme. Olemme kaikki energiaa ja kaikki energia on yhteydessä toisiinsa. Olemme siis kaikki yhtä. Syntyessä saamme kehomme käyttöömme, joka kuitenkin muuttuu joka päivä. Silti useimmat takertuvat tähän alati muuttuvaan kehoon. Lopulta kehomme antaa periksi, rapistuu ja kuolee, mutta miten käy todellisen minämme? Sen, joka tiedostaa sen, että ajattelemme. Oletko ajatellut, että toinen osa meistä ajattelee arkisia asioita "miten jouduin tähän tilanteeseen. Tiskitkin pitäisi tiskata". Toinen osa tiedostaa tämän ja sanoo "kaikki on hyvin juuri nyt, nämä ovat vain ajatuksia. Kiitos näistä mielenkiintoisista ajatuksista". Olemme siis paljon muutakin kuin näkyvä kehomme.
Lopulta menin tässä ajattelussa niin pitkälle, että jälleen olin siinä tilanteessa jossa ajattelin, mikä idea tässä kaikessa on? Siis tässä jota elämäksi kutsutaan. Kun kaikki olemme tällä planeetalla vain käymässä laina taloissamme, laina kehoissamme, kaikki on vain meillä lainassa ja kaikesta pitää luopua kun maallinen kehomme antaa periksi. Miksi me olemme täällä? Teemme lyhyen vierailun sillä välin kun maailmankaikkeus jatkaa olemistaan. Miksi?? Jälleen kerran, mikä järki tässä kaikessa on? Eikö ole sama maata ja odottaa ajan kuluvat kunnes kuolemme. Eihän tässä ole niin kuin mitään järkeä!
Lopulta täytyy löytää tasapaino näiden kaikkien keskellä. Ja siinä pisteessä alan nyt olemaan polullani. Maailma on kaunis paikka. Meille on annettu upea lahja; elämä! Tässä kehossamme johon olemme saaneet syntyä, meillä on mahdollisuus kokea inhimillisiä tunteita ja kokemuksia. Saamme tuntea rakkautta, vihaa, onnea, iloa, surua, euforian tunteita, pelkoa, huikeita elämyksiä ja hieman rauhallisempia hetkiä. Elämä on upeaa kun sen oikein oivaltaa. Täytyy löytää keskitie jota kulkea. Asioita ei kannata ottaa liian vakavasti. Ei ole järkevää hamstrata yli omien tarpeiden kun pärjäämme vähemmälläkin. Nautitaan elämästämme, mutta annetaan se mahdollisuus myös muille, sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Ei olla niin itsekkäitä ja ahneita, että riistetään toisilta mahdollisuus samaan onneen ja nautintoon. Jokainen rakastaa eri asioita. Toinen tykkää kauniista vaatteista ja tuntee niissä olonsa hyväksi. Toinen rakastaa kauniita esineitä. Joku rakastaa matkustamista. Joku saa upeita fiiliksiä liikunnasta tai hyvästä ruoasta. Jokaisella on se oma juttunsa. Mutta muistetaan niissäkin kohtuus eikä tehdä sitä ympäristön kustannuksella. Onni ei lopulta kuitenkaan tule upeista asuista tai hienoista autoista. Se ilo on hetkittäistä. Todellinen onni kumpuaa sisältämme ja kyvystä nauttia jokaisesta hetkestä sellaisena kuin se on. On ok hankkia itselleen asioita jotka tuottavat oikeasti nautintoa ja iloa, mutta loputon määrä asioita ei tuota enää enempää iloa. Kannattaa miettiä missä raja menee, mikä on ahneutta ja jopa toisilta riistoa. Pärjäisimmekö vähemmälläkin?
Meidän tulisi elää sellaista elämää, jossa kunnioitetaan toisia, myös tulevia sukupolvia. On ristiriitaista, että ihmiskunnan jatkuvuutta pidetään tärkeänä, mutta silti nykyhetkessä eletään niin, että tällä menolla tuleville sukupolville ei jää mitään, hädin tuskin elinkelpoista planeettaa. Meidän valintamme, kuinka pienet hyvänsä, vaikuttavat väistämättä laajemminkin. Kuvittelemme elävämme niin kuin haluamme, ostamme ja kulutamme, saastutamme luontoa. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että kaikki mikä päätyy luontoon, päätyy lopulta takaisin meihin itseemme. Emme ole luonnosta erillisiä vaan osa sitä. Me saamme ravintomme luonnon antimista. Kun saastutamme ja elämme luontoa kuluttaen, teemme samalla sen itsellemme ja erityisesti lapsillemme ja lastenlapsillemme jne. Kuinka moni oikeasti haluaa vahingoittaa jälkeläisiään tietoisesti? Tuskin monikaan, mutta kerskakulutuksellamme ja ajattelemattomuudellamme teemme sen tahtomattamme.
Mikä tämän kaiken idea siis on?
Ideana on rakastaa ja nauttia. Nauttia elämän suomista upeista asioista. Olla onnellinen. Antaa toisille sama mahdollisuus onneen eikä olla itsekäs ja ahne. Elää niin, että säilytämme tämän upean planeetan tuleville sukupolville, jotta heillä on mahdollisuus samaan rakkauteen ja onneen. Meidän täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta kaikki toimii ja luontomme säilyy. Yhdessä olemme vahvempia. Tehdään asioita joista saamme täyttymyksen tunteen samalla kun annamme toisten tehdä samoin. Ravitaan itseämme niin, että pysymme vahvoina ja elinvoimaisina ja jaksamme tehdä asioita yhteiseksi hyväksi, mutta ei tehdä sitä luonnon ja äiti Maan kustannuksella. Otetaan vastaan sitä, mitä luonto antaa eikä riistetä siltä sitä mitä me haluamme. Autetaan toisiamme, niin ihmisiä kuin eläimiä. Kaikilla olennoilla on sama oikeus elää ja olla.
Meidän planeettamme maa säilyy hengissä ilman meitäkin, mutta me emme säily hengissä ilman sitä. Olisiko aika alkaa kunnioittamaan sitä, jonka olemassaolo on meidän olemassaolomme perusta. Love & Peace <3
