tiistai 1. syyskuuta 2020

Elämän ihmettelyä... ja syvästi!

Varoitus! Saattaa sisältää tunteita ja ajatuksia herättäviä asioita. Myös jotain kärjistettyä. Mutta ne ovat vain ajatuksia. Omassa pääkuplassani tässä hetkessä heränneitä. En esitä mitään totuutena, kunhan heittelen ajatuksia (aivopieruja, mielen oksennusta) ilmaan, jotta jokainen voi ajatella itse ja muodostaa oman totuutensa (jos totuuden määrittäminen edes on mahdollista).


Nukuin viime yöni pitkästä aikaan todella hyvin. Heräsin herätyskellon soittoon puoli kahdeksalta. Samalla kuulin ääniä, joka tarkoitti jonkun kouluun lähtöä. Siinä samassa mieleeni alkoi tulvia ajatuksia (olin saman tien hereillä! Voimakkaat ajatukset on paras herättäjä) elämästä ja sen ideasta. Elämä itsessään on upeaa, kaunista ja täydellistä. Mutta... Ihminen on tehnyt siitä ajoittain aika raadollisen, väsyttävän, tuskaisan ja draaman täyteisen. Meille uskotellaan, että olemme vapaita ihmisiä. Ja sitähän me kuvitellaan olevammekin, mutta ollaanko me todella vapaita? Pakkokoulu alkaa nykyään jo 6 vuotiaana. Siitä alkaa loputtomat aamuheräämiset, pitkät koulupäivät ja läksyjen teko. Kouluun on PAKKO mennä, sillä onhan meillä oppivelvollisuus. Ei oppimisen oikeus, vaan VELVOLLISUUS. Jokaisen on käytävä koulua ja vieläpä niillä säännöillä, mitkä opetushallitus laatii (pieni joukko kotioppijoita on vähän vapaammassa asemassa opiskelun tavan suhteen, mutta heitäkin sitoo oppivelvollisuus). Sopeutuu kouluun tai ei, oppiipa koulussa tai ei, se on meidän kansallisoikeutemme (vaikka siis virallisesti velvollisuus). Että se siitä vapaudesta. Sen jälkeen alkaa loputon työn teko ja stressi (johon 'onneksi' jo koulumaailmassa on opittu), jotta voimme maksaa kaiken sen, mitä hyvinvointiyhteiskunnassa kuuluu tehdä ja omistaa ja jotta tämä hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen olisi mahdollista. Samalla kuitenkin odotellaan eläkkeelle jäämistä, jotta olisimme velkamme yhteiskunnalle maksaneet ja saamme vihdoin aikaa elää oikeesti ihan omavalintaista elämää.

Koulu on hyvä asia, kun tarkastelee asiaa tietystä näkökulmasta (tämän yhteiskuntamallin vaatimasta näkökulmasta), mutta kun asiaa alkaa miettimään TODELLA, voi saada toisen näkökulman tähän juttuun. Moniko asia koulussa pitää tehdä tietyllä tavalla, jotta sen osaa tehdä samalla tavalla sitten myös myöhemmin koulussa, mutta todellisen elämän kanssa sillä ei ole juurikaan tekemistä. Tänä aamuna esille tuli vihkoon tehtävät marginaalit: yritin pojalle sanoa, että kun ne pitäis tehdä (en tiedä vieläkö ne pitää koulussa tehdä), jotta.... No, hoksasin samalla itsekin, että ne pitää tehdä siksi, että myöhemmin koulussa voi tulla tilanteita jossa ne pitää tehdä, mutta en keksinyt ihan heti missä tilanteessa koulun jälkeisessä elämässä itse olisin marginaaleja vihkoon vedellyt. Joku voi niitä tarvita, joku ei. Eikö ihmisellä ole tässä maailmassa oikeasti vapaus valita mitä tekee ja milloin? Mitä haluaa oppia ja mitä ei? Minkä kokee tarpeelliseksi ja minkä ei? Tällä hetkellä meille pakko-opetetaan aika paljon kaikenlaista, sellaistakin mikä ei vois vähempää kiinnostaa ja millä tiedolla emme myöhemminkään tee mitään. Ja sitten tästä annetaan vielä numeroita ja jos et ole kiinnostunut jostakin aiheesta, saat huonon arvosanan ja olet hylkiö. Ajatellapa hetken maailmaa, jossa jo lapsesta asti voisi keskittää lähes kaiken ajan ja huomion itseään aidosti kiinnostaviin juttuihin... Mutta tällä hetkellä olemme kollektiivinen ihmislauma, joka valitettavasti muistuttaa suurta orjalaumaa. Sivistyneessä muodossa tosin. 

Mikä tässä elämässä on välttämätöntä ja mikä ei? Mikä on vain osa itseään pyörittävää ketjua, josta pois hyppääminen saa meidät huomaamaan kuinka moni asia olikin turhaa ja pyöritti vain sitä ketjua, jossa ei ole ihan pakko olla mukana. Meidät on vain opetettu siihen ketjuun ja näkemään, että se on ainoa oikea tapa elää tätä elämää. Tämä meille annettu elämä on aika lyhyt, vaikka elettäis se 100 vuotta. Lähtökohtaisesti meidän pitäis olla vapaita ja itsenäisiä ihmisiä, jotka nauttii tästä elämästä kaikilla aisteilla. Kuitenkin meidät lykätään hyvin varhaisessa vaiheessa moderniin, valheellisesti vapaaehtoiseen orjuuteen, jotta "meillä olisi edellytykset hyvään elämään". Onko niin, että meillä ei olisi edellytyksiä "hyvään" elämään ilman tämän muotoista yhteiskuntarakennetta? Ihminen on kehittynyt valtavasti. Jo apinasta on tultu aika pitkä matka. Mutta myös tässä muodossaan (vai onko mitään "tätä muotoa" sillä kaikki muuttuu jatkuvasti, myös ihminen lajina) on tapahtunut valtavasti viisastumista. Ei tarvitse katsoa kovinkaan kauaksi taakse päin historiassa, kun olemme ihmeissämme miten silloin on voitu toimia tietyllä tavalla. Esim. ihmisten välinen tasa-arvo on ottanut ihan järkyttävän isoja loikkia viimeisen 100 vuoden aikana. Myös kaikenlainen tieteellinen ja tekninen yhteiskunnan kehittyminen kertoo ihmislajin kehittymisestä. Joku voisi sanoa, että se on tämän hienon koulujärjestelmän ansiota tai lääketieteen ansiota tai minkä tahansa vastaavan ansiota. Mutta tässä piilee vähän sellainen muna vai kana -tyyppinen dilemma. Onko ihminen nykymuodossaan tulosta tästä yhteiskuntamallista, tieteen ja teknologian kehityksestä, vai onko kaikki tämä tulosta ihmisen tietoisuuden ja niin ollen viisauden kasvusta? Ehkäpä kaikkea tätä ei olisi keksitty ilman itsestään tapahtuvaa tietoisuuden kehitystä, vai olisiko? Ja jos kaikki tämä on tulosta ihmisen luonnollisesta tietoisuuden kehittymisestä, niin eikö asiat voisi olla hyvin ilman tämän muotoista "orjuutta", stressiä, pakonomaista tekemistä, kiirettä, omaisuuden kerryttämistä jne.? Nykylapset ovat hirvittävän fiksuja, ja sanoisin että se kaikki ei ole koulun ansiota, päinvastoin; tuntuu, että nykylapset ja nuoret turhautuvat koulussa. Ehkäpä koulujärjestelmä ei ole pysynyt ihan täysillä mukana ihmisen tietoisuuden kehittymisen kanssa. Millaiseksi yhteiskunta ja maailma muuttuisi, jos ihmiset saisivat vapaammin päättää esim. mitä, milloin ja miten he opiskelevat tai opiskelevatko mitään? Jostain perspektiivistä katsottuna radikaali ajatus, mutta jos on valmis vaihtamaan näkökulmaa, ajatuksessa voikin olla jokin järki. Tuskin tapahtuisi valtavaa taantumista menneisyyteen, vaikka esim. koulujärjestelmä vähän muuttaisikin muotoaan. Niin kuin sanoin, nykyihminen on paljon tietoisempi kuin ihminen 50 vuotta sitten, saatikka 100 tai 200 vuotta sitten. On paljon heimoja, jotka elävät ulkoisesti täysin takapajuista elämää verrattuna meihin täällä "sivistyneissä" maissa. Siellä on kuitenkin valtavasti viisautta, josta täällä vielä voidaan vain haaveilla. Se viisaus ei ole tullut koulusta vaan elämältä itseltään. Ja onko ihmiset siellä sen onnettomampia kuin täällä, mene ja tiedä. 

Elämä on täydellistä ja ihmeellistä. Siis ELÄMÄ itse. Ei tarvitse kuin hetki miettiä meidän kehoa, joka on tehty toimimaan täydellisesti. Meidän tarvitsee antaa sille vain oikeanlaista ravintoa, suojaa, sopivasti liikuntaa ja unta. Muutoin kaikki toimii automaattisesti. Ei siihen tarvitse sen enempää kiinnittää huomiota. Sen osalta elämä on tehty meille helpoksi. Samoin luonto on täydellisesti toimiva mekanismi. Siellä on täydellisesti toimivat ravintoketjut, jotta jokaisella lajilla on ravintoa. Luonto antaa myös suojaa. Maa ja sitä ympäröivä maailmankaikkeus toimii just täydellisesti, jotta ihmisellä (ja muilla lajeilla) on täällä optimaaliset olosuhteet kokea elämää. Siitäkään ei tarvitsisi huolehtia. Mutta sitten on ihmisen mieli, joka on onnistunut tekemään kaikesta haastavaa, ponnistuksia ja työtä vaativaa, taisteltavaa. Mieli kuvittelee, että me tarvitsemme sitä ja tätä ja tuota elääksemme, vaikka todellisuudessa pärjäämme aika vähällä. Meidät on opetettu ajattelemaan tietyllä tavalla ja että juuri tämä malli on oikea ja ainoa tapa elää. Mutta onko se? Onko asioiden oltava niin kuin ne tällä hetkellä ovat? Olisiko mahdollista elää ilman pakkoja ja enemmän nautiskellen elämästä itsestään, siitä osasta joka virtaa meissä kaikissa ja luonnossa ympärillämme. Aistit auttavat meitä monissa asioissa, mutta ennen kaikkea ne auttavat meitä tunnistamaan vaaran ja nautinnon. Mikä osa tässä aistein koettavassa maailmassa on ehdotonta ja pysyvää? Vain muutos itse.