Kuinka pitää jalat kuivina vaikeina hetkinä?

Viime aikoina olen kokenut useita tilanteita, joissa olen saanut käännettyä aluksi negatiivisena syntyneen ajatuksen ja tunteen positiiviseksi (tilanteita, joissa ennen olisin jäänyt jumiin negatiiviseen tunnetilaan). Näinä hetkinä olen saanut kokemuksen siitä, että vuosien henkinen työ on alkanut tuottaa tulosta. Nämä ovat olleet niitä hetkiä, jolloin jo vuosia hallussa ollut tieto on muuttunut syväksi oivallukseksi. Tämä taas mahdollistaa sen, että opituista asioista tulee luonnollinen tapa, osa minua. Emme oikeasti ole ajatustemme ja tunteidemme orjia, vaan voimme halutessamme ottaa niistä otteen.

Harva on se ihminen, kenen elämä olisi ollut yhtä ruusuilla tanssimista, ainakaan ulkoisesti. Toiset kuitenkin selviävät elämän lähes väistämättömistä vastoinkäymisistä helpommin kuin toiset. Tästä voi syntyä mielikuva, että toisten elämä olisi jotenkin paljon helpompaa kuin toisten. Todellisuudessa kyse on kuitenkin enemmän mielen "laadusta". Esimerkkinä tästä mm. viitisen vuotta sitten menehtynyt isomummoni. Hän koki lasten menetyksiä nuorempana ja vanhempana, eli leskenä lähes 40 vuotta ja ehti kokea monenlaisia vastoinkäymisiä elämässään nähden monet sodat. Silti muistan päällimmäisenä hänen hersyvän nauravaisen luonteensa, jota kesti päivää vaille 99 vuotta.

Joillakin ominaisuus, jolla mennään helpommin läpi myrskyjen, voi olla synnynnäistä, mutta monella se vaatii paljon henkistä työtä. Uskon kuitenkin tämän olevan kaikille mahdollista pienellä harjoittelulla ja tietoisella mielen työskentelyllä. 

Seuraavassa muutama ajatus siitä, kuinka myrskyt ohitetaan ehkäpä vene keikkuen, mutta jalat kuivina:

1. Yritä nähdä kaikissa asioissa jotain positiivista. Suurimmassa osassa näennäisesti huonoissa asioissa on edes hippunen jotain hyvää. Joskus tämä voi vaatia enemmän työtä ja todella laajaa näkökulmaa, mutta jostain se positiivinen näkemys ihan varmasti löytyy. Usko tai älä, tämä vaatii toisinaan myös rohkeutta ja uskallusta. Varmasti moni on samaa mieltä siitä, että oman lapsen menettäminen on yksi elämän kamalimmista asioista. Silloin vaatii rohkeutta nähdä asiassa jotain positiivista, koska sitä voidaan pitää jopa tabuna, sillä "eihän lapsen kuolemassa voi olla mitään hyvää!" Mutta uskallan väittää, että vanhemmat, jotka tekevät näin, selviytyvät tapahtuneesta paremmin.

2. Toisinaan voimme joutua uhraamaan jotain omaa (oli se sitten tavara, aika tai jokin muu juttu) toisen hyväksi. Hyvän tekeminen toisille tuo usein myös itsellemme hyvän mielen, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että me itse menetämme jotain. Toisten hyväksi toimiminen vie voiton omasta uhrauksesta. Toisen ilon ja onnen näkeminen saa itsellekin hyvän mielen ja vähentää omaa kärsimyksen tunnetta.

3. Vaikka vastoinkäymiset juuri tapahtuma hetkellä voivat olla musertaviakin, lopulta juuri ne kasvattavat ja opettavat meille eniten. Kun jotain näennäisesti ikävää tapahtuu, voi jo sillä hetkellä ajatella "mitä tämä opettaa minulle? Mitä mahdollisuuksia tämä voi tuoda minulle?" sen sijaan, että jää pyörimään kurjuuteensa. Vastoinkäymisen voi nähdä mahdollisuutena johonkin uuteen.

4. Vaikeina hetkinä saatamme sortua menneiden haikailuun "voi kun asiat olisivat niin kuin ennen". Menneiden muistelu voi aiheuttaa ahdistusta, jos olemme tyytymättömiä nykytilanteeseen. Joskus menneiden hyvien asioiden muisteleminen voi saada aikaan hyvinkin kuristavan olon, koska tiedämme ettemme voi saada niitä enää takaisin. Näissä tilanteissa huomio täytyy kuitenkin siirtää haikailusta kiitollisuuteen. Ole kiitollinen noista upeista menneisyyden tapahtumista. Mikään ei ole ikuista, mutta jokainen kokemus tuo meihin jotain lisää ja niiden ansiosta olemme se joka olemme. Muistele menneitä ilolla ja suurella kiitollisuudella ja luo uusia, parempia muistoja!

5. Jos mieltäsi kaivelevat menneet vastoinkäymiset ja ikävät tapahtumat, muista, että niitä tapahtumia ei enää ole. On vain tämä hetki ja nuo menneet tapahtumat ovat vain jälkiä mielessäsi. Olet tässä, elossa. Olet selvinnyt niistä tähän hetkeen.

6. Etenkin silloin, jos on kyse jostain pienemmästä ikävästä asiasta, helpoin tapa päästä tuosta yli on lakata ajattelemasta sitä (tämä ei tarkoita tunteiden peittelyä, jotka ennemmin tai myöhemmin purkautuvat tavalla tai toisella). Siirrä huomiosi johonkin toiseen asiaan. Mitä voimakkaampi tuo toinen asia on, sen paremmin aiempi ikävä asia unohtuu. Ja mitä vähemmän aikaa mietit tuota ikävää tapahtumaa, sitä heikompi muistijälki jää mieleesi. Myöhemmin saatat muistaa, että jokin asia tuntui sinusta hetki sitten pahalta, mutta et enää edes muista mikä tuo asia oli. Mitä enemmän mietit ja puhut jostain asiasta, sitä voimakkaammin myös myöhemmin muistat tuon asian. Mikäli onnistut ohittamaan jonkin ikävän tilanteen olan kohautuksella juuri tapahtuma hetkellä, sitä lievemmin reagoit myöskin myöhemmin tuon tapahtuman aiheuttamaan muistoon, jos muistat sitä lainkaan.

7. Ota tilanteeseen perspektiiviä ja katsele sitä jonkun muun silmistä. Kuvittele tilanteestasi vaikka elokuva ja mieti miltä sitä tuntuisi katsoa. Osaisitko antaa tuosta näkökulmasta elokuvan itsellesi vinkkejä asioiden näkemiseksi toisin? Voisitko lisätä jopa ripauksen huumoria oman elämäsi elokuvaan?

8. Kuolema on aina ikävä asia ja aiheuttaa tilanteesta riippuen suurta surua ja epätoivoa. Totuus kuitenkin on, että kehojemme kuolema kuuluu elämään. Elämää ei olisi ilman kuolemaa. Kuoleminen on luonnollista. Ollaan kiitollisia niistä hetkistä, joita olemme saaneet viettää edesmenneiden läheistemme kanssa. Jokainen joskus elämässämme ollut ihminen tai eläin on rikastuttanut elämäämme lukemattomin eri tavoin. Kaikki elämämme ihmiset eivät välttämättä ole olleet meille hyviä, mutta jokainen heistä on opettanut meille jotain. Jokainen, jonka sydän on lyönyt edes hetken, on täyttänyt noilla sydämen lyönneillään oman sille kuuluvan tehtävänsä. 

Tiedän, että vastoinkäymisten kohtaaminen ei sillä hetkellä ole useinkaan helppoa. Siksi on hyvä opetella tiettyjä keinoja silloin, kun vaikeudet ovat vähäisempiä. Silloin on todennäköisempää selvitä kohtuudella suuremmistakin vaikeuksista. Vain harjoittelemalla voit tulla mestariksi ja se pätee myös tässä asiassa.

Ajatusten purkuvaihe ja paluu kirjoittamisen pariin

Voi vitsi miten tuo aika menee nopeaa! Huomasin, että olen kirjoittanut tänne tekstiä viimeksi melkein vuosi sitten. Itse olisin veikannut maksimissaan puolta vuotta jos joku olisi kysynyt :) Toki välillä kirjoittelin aktiivisemmin Erityisherkän päiväkirjaa, mutta toki siitäkin on nyt ollut taukoa. Tuon "päiväkirjan" kirjoittaminen avasi minulle hyvin nopeasti oivalluksen, etten halua leimata itseäni erityisherkäksi, niin kuin en miksikään muuksikaan. Olen niin paljon enemmän kuin jokin määritelmä. Jos laitan itseni johonkin lokeroon, se rajoittaa elämääni ja voi viedä mahdollisuuden ollakin jotain ihan muuta. Toisena päivänä olen jotain toista kuin toisena. Elämä on täynnä mahdollisuuksia. Haluan tarkastella elämää ja maailmaa yhä laajemmasta näkökulmasta. Siksi päätin palata myös tähän blogiin, koska yhä edelleen tämä keksimäni nimi Just (one) life, puhuttelee ja törmään siihen elämässäni. Selkeitä merkkejä siitä, että tätä voisin jatkaa. Edelleenkin mielessäni on vahvana (ellei jopa vahvempana) ajatus siitä, että meidän täytyy elää elämäämme täysillä nauttien, koska se on ainoa mitä meillä on tässä kehossa. Mutta kuitenkin täytyy muistaa useissa tilanteissa, että tämä on VAIN elämää, ettei kaikkea kannata ottaa niin vakavasti, vaan antaa mennä ja rentoutua. Edellisen tekstin ja tämän päivän välillä olen itsekin oppinut jälleen ihan huimasti lisää elämässä heittäytymisestä ja rentoutumisesta. Ja loppua oppimiselle ei näy!

Elämässä tulee eri vaiheita. Huomaan itselläni, miten selkeästi välillä on kytketty Blog in -kaapeli ja välillä Blog out. Viime kuukaudet on ollut taas itseni opettamisen vaihetta ja tavaraa on tullut sisään (sekä tietona että ruokana, HAHAA!! :D ). Olen lukenut paljon erilaista kirjallisuutta, jonka toivon vievän minua ihmisenä eteenpäin ja kehittyvän johonkin suuntaa. Samoin kuin aloitin Henkisen valmentajan koulutusohjelman, joka on jo parin viikonlopun jälkeen antanut huimasti eväitä elämään ja myös toisten auttamiseen. Mieli on ihan mieletön työkalu, joka meille on annettu, mutta jota suurin osa käyttää ihan väärin tai useinkin antaa mielen ohjata meitä, vaikka kannattaisi tehdä toisin päin. Olen oppinut ja oivaltanut taas ihan mielettömän paljon uusia asioita, joista ajattelin taas alkaa kirjoittamaan tänne ehkäpä jonkun muunkin iloksi. Lisäksi kirjoittaminen auttaa monesti myös itseä jäsentämään asioita ja oivaltamaan lisää. Aloitan siis nyt taas purku vaiheen :)

Herättelen tätä blogia elämään ja toivon, että yhä useampi tänne tiensä löytäisi ja saisi edes hippusen ajatuksia omaan elämään <3

Ihanan aurinkoista kevään alkua kaikille!! <3 <3