Pysyvät muutokset syntyvät tekemällä itselle luontaisia asioita

Kun ihminen lähtee tekemään muutoksia elämässään, yleensä erityisesti alussa turvaudutaan valmiisiin malleihin. Tämä onkin ihan hyvä tapa, jos ei itse tiedä mistä lähteä liikkeelle. Erilaisia asioita on hyvä kokeilla, jotta löytyy itselle luontainen ja näin ollen helpoin tapa toimia. 

Muutoksen aikaan saaminen vie aikaa. Toiset sanovat että uuden asian omaksumiseen menee 21 päivää, toisten mielestä 28 päivää, joidenkin mielestä 3 kk. En usko, että asia on ihan noin päivän päälle. Jonkun asian muuttaminen tai omaksuminen voi viedä kauemman aikaa kuin jonkun toisen. Olen huomannut tämän omassa elämässäni. Jotkut asiat eivät vain istu luonnollisesti omaan elämääni vaikka tapaa toistaisi kuinka kauan. Toiset tavat taas omaksun hyvinkin nopeasti. Toiset jutut tuntuvat heti alkuun omilta, vaikka nekään eivät aluksi ole automaatioita. Toiset taas tuntuvat olevan niin kaukana minusta, että tiedän aika nopeasti, että tämä ei ole mun juttu. Toki, asiaa ei pidä tuomita heti, koska treenaamalla homma voikin alkaa toimimaan ja muuttua osaksi omaa elämää. Ei pidä pelätä siirtymistä aluksi omalle epämukavuusalueelle. Tästä epämukavuusalueesta voi ennen pitkää tulle mukavuusalueesi, ja mieluinen sellainen. 

Jos uudessa liikuntaohjelmassa on merkitty aamulenkki ennen aamiaista ja kuukauden jos toisenkin hommaa kokeiltuasi aamulenkit ei vain tunnu hyvälle tai luonnolliselle, kannattaisi harkita onko hommassa järkeä. Ei pidä unohtaa liikunnan psykologisia hyvä vaikutuksia, ja jos aina tekee lenkin huonoilla fiiliksillä ja väsyneenä (pahimmassa tapauksessa nipistäen ajan yöunista!), tämä tuskin tukee kokonaisvaltaista hyvinvointiasi pitkällä tähtäimellä. Etsi itellesi sopivampi hetki liikkua, niin hyvät vaikutukset lisääntyvät. 

Aloin itse pohtimaan asiaa mehustamisen kautta. Olen puristanut vihermehuja nyt reilun vuoden. En tee mehuja päivittäin, mutta viikottain kyllä. Minulle on luonnollisempaa ostaa kasviksia, kuoria ja pilkkoa ne ja puristaa mehuksi, kuin juoda päivittäin valmiita vitamiinijuomia. Valmiit juomat toimivat hyvänä lisänä silloin, kun ei jaksa tai kerkeä tekemään itse mehua tai esim. reissussa ollessa, mutta lähtökohta itselläni on puristaa mehut itse vaikka siitä onkin hieman vaivaa. Uskon, että tätä tapaa tulen jatkamaan tulevaisuudessakin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tunnen jutun omakseni.

Itsetehty vihermehu on oivallinen päivänaloitus. 

Meitä ihmisiä on monenlaisia ja jokaisella on omat luonnolliset tapansa toimia. Se mikä sopii toiselle, ei sovikaan toiselle. Olen oppinut itsestäni taas uusia asioita viime aikoina. Yksi asia jonka olen oivaltanut, on se, että jos innostun jostain asiasta ihan mielettömänä, niin tuo innostus useimmiten myös hiipuu yhtä nopeasti. Pysyvimmät asiat elämässäni ovat muodostuneet pikku hiljaa. Tiedostaessani tämän, tiedän etten hätäile uusien asioiden kanssa. Tutustun pikkuhiljaa ja kuulostelen josko tämä olisi mun juttuni. En tee asiasta suurta numeroa mielessäni ja etenen asia tai päivä kerrallaan. Kyse voi olla ihmissuhteista, harrastuksista tai uudesta ruokailuun liittyvästä asiasta, ihan mistä vain. En halua luoda itselleni paineita, että tämä nyt on se MUN JUTTU lopun elämääni. Ajattelen, että toimin nyt näin tällä kertaa. Ja ajattelen näin jokainen kerta kun teen tuota juttua. Tätä kautta olen löytänyt monia esim. hyvinvointiani tukevia tapoja, jotka ovat nykyään luonnollinen osa elämääni. 

Elämäni ensimmäinen idätysprojekti (sinimailasen ituja). Tästä voisin tehdä uuden harrastuksen ja tavan. Tällä kertaa ituja vain tuli niin paljon, että saan syödä niitä urakalla. Seuraavaksi aion kasvattaa vehnänorasta mehuja varten.

Kokeile siis erilaisia asioita ja kuuntele itseäsi, mikä tuntuu omimmalle tavalle toimia. Tämä asia tulee todennäköisemmin pysymään elämässäsi, jos se on luonnollista sinulle. Koska eihän ole järkeä viettää elämäänsä tekemällä itselleen epämieluisia tai luonnottomia asioita vain, koska joku on sanonut että tämä tekee hyvää. Enkä nyt puhu siitä, että jollekin on luonnollisempaa elää syöden pullaa, jätskiä ja hamppareita kuin terveellistä kasvisvoittoista kotiruokaa. Tosi asia on, että huolimatta erilaisuudestamme, kehomme tarvitsevat tiettyjä asioita voidakseen hyvin. Nyt tarkoitan lähinnä sitä "hienosäätöä". On monia tapoja pitää itsestään huolta ja niistä tavoista täytyy löytää itselle sopivimmat. Näin syntyy pysyviä muutoksia ja uusia tapoja.

Kerro kerro kuvastin... Tai jos kuitenkin olisit kuuntelematta mitä se kertoo.

Peili, tuo niin viattoman tuntuinen esine voi vaikuttaa yllättävän paljon elämäämme...

Pesin eräänä ilta kasvojani sellaisella ihanan pehmeällä konjac -sienellä. Ennen tätä hankintaa en ole kovinkaan paljon nauttinut kasvojen pesusta, mutta tällä sienellä kasvoja on ihana hieroa pidemmänkin aikaa. Pyöritellessäni sientä suljin silmäni. Hetken kuluttua tuli jännä tunne... Ihan kuin olisin kokenut asian aivan uudesta perspektiivistä. Koin asian ihmeellisesti ikään kuin sisältä päin. Olen joskus ennenkin miettinyt tätä asiaa, mutta tällä kertaa TUNSIN eron. Pohdittava kysymys kuuluukin: Miten paljon kokemus kehostamme vääristyy, kun näemme sen aina peilin kautta?

Ei ihme, että samaistumme voimakkaasti kehoomme, koska näemme itsemme pääasiassa peilin kautta. Tämä koskee erityisesti kasvojamme. Peilistä näemme kuitenkin luonnollisesti vain itsemme peilikuvan. Oletko kokenut tilanteen, että sinulla on esim. näppy naamassa ja tuijottelet sitä aina peilistä. Sitten jossain vaiheessa ilman peiliä havahdut, että näppy onkin toisella puolella kasvoja kuin olit kuvitellut. Tai jos kampaat tukkaasi jakauksen aina samalle puolelle päätä peilin avustuksella. Kiinnitätkö huomiota koskaan siihen, että jakaus onkin todellisuudessa toisella puolella päätä? Itse ainakin hyvin usein samaistun peilikuvaani. Koen, että jokin juttu on tietyllä puolella kehoani vaikka todellisuudessa se onkin toisella puolella. Toisaalta itsestään selvää, mutta samalla hämmentävää, eikö totta? Jos peili vääristää kokemuksen yhdestä näpystä naamassamme, kuinka paljon se vääristää kokemusta koko kehostamme ja olemuksestamme?

Olen hiljalleen alkanut tiedostamaan peilien vaikutusta elämässäni. Muutimme nykyiseen kotiimme parisen vuotta sitten. Olen aina tykännyt peileistä, sillä ne tuovat mielestäni tilan ja valon tuntua. Nyt kuitenkin tuntuu, että liika on ehkä liikaa. Kodissamme oli valmiiksi runsaasti peilejä (ei todellakaan ole tarvinnut lisätä yhtään). Peili on lähettyvillä melkein sama missä on ja mihin kääntyy ja sen lisäksi ne ovat isoja (lattiasta kattoon) ja wc:n ja pesuhuoneen peilit peittävät lähes koko seinät. Voitte siis kuvitella, että peiliin on tullut tuijoteltua! Nyt kuitenkin toivoisin, että voisin tuijotella niihin vähän vähemmän. On ahdistavaa, kun joka käänteessä näkee itsensä peilistä ja ihmisyyteen valitettavasti(?) kai kuuluu, että kuvaansa katsoo aina kun siihen on mahdollisuus, minä ainakin. Saattaa käydä niin, että itsensä suhteen muuttuu yhä vain kriittisemmäksi... tai sitten siihen tottuu ja turtuu.

Montako peiliä näet tässä kuvassa?

Palaan vielä kasvojen pesu kokemukseeni. Pestessäni kasvojani silmät kiinni, keskityin itse kokemukseen. En katsellut sitä enää peilin kautta niin kuin ulkopuolisen silmin, vaan menin kokemukseen "sisälle". Sieni tuntui ihan erilaiselle ja tuntui oikeasti, että minä itse koen tuon asian. Silloin kun tilannetta katselee peilin kautta, on kuin katselisi televisiota tai jonkun toisen henkilön toimintaa. Ja kuinka usein tätä tapahtuukaan elämässämme? Kuinka paljon teemme asioita peilin edessä: meikkaaminen, hampaiden harjaus, hiusten laitto, kasvojen pesu, pukeminen, voimaharjoittelu, muuten vain tuijottelu, itsensä arvostelu... Peilin kautta toimimalla on helppo unohtaa se miltä tuntuu, koska näemme peilistä nimenomaan vain ulkokuoren. Emmehän "näe" peilistä tunteitamme niin kuin niitä tunnemme ja koemme.

Tykkään, että kuntosalilla on peilejä, mutta lähinnä sen takia, että voin niiden kautta katsoa onko selkä suorassa ja meneekö liike sitä rataa kuin pitääkin jne (mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö niistä toisinaan katsoisi onko kehitystä tapahtunut!). Luin joskus lehdestä, että entinen fitnesskilpailija Nora Yrjölä halusi salin, jossa ei ole peilejä. Näin on kuunneltava enemmän omaa kehoaan. Ymmärrän pointin. Peilit korostavat monessa asiassa ulkonäkökeskeisyyttä, mutta samaan aikaan unohdetaan miltä oikeasti tuntuu. Peilistä voi näkyä täydellinen vartalo, mutta ihminen onkin sisältä rikki, lopussa. Peilistä voi myös näkyä liikakiloja, raskausarpia, näppyjä, ryppyjä jne. mutta sisällä kukoistaa. Silloin peilikuva luo särön muuten eheään olemukseen ja saattaa lähes pilata elämän ja mahdollisuuden onneen. Jos tällainen ihminen unohtaisi peilin ja eläisi tuntemustensa mukaan, hän voisi hyvin ja olisi tyytyväinen itseensä. Jos olemme vaikkapa reilusti ylipainoisia, huomaamme sen kyllä kehossamme ilman peiliäkin, peili saattaa vain vääristää tilannetta. Joskus toki, peilikuva voi toimia herättäjänä siihen, että jotain on tehtävä. Mutta uskon, että jos kehoaan kuuntelee, se kertoo jo paljon ennemmin kuin peili, että homma ei ole nyt hanskassa ja jotain on tehtävä. Useinkin peilikuva tulee viiveellä. Oletko kuullut tarinoita, joissa paljon laihduttanut ihminen näkee vielä pitkään lihavan olemuksen tai lihonut ihminen yhtäkkiä havahtuu lihavuuteensa katsoessaan peiliin. Myös anoreksiaa sairastava ihminen näkee peilistä lihavan ihmisen, vaikka olisi enää vain luuta ja nahkaa. Peili ei siis ole luotettava mittari, silti olemme taipuvaisia uskomaan siihen kuvaan, minkä sieltä näemme.

Näkymä peilistä siis määrittelee hyvin paljon meidän olemustamme ja olotilaamme. Tämä on todella sääli, sillä emme ole yhtä kuin kehomme. Todellinen minämme on täysin muuta kuin mitä peilistä näkyy. Jos unohdamme edes hetkeksi ulkoiset viestit, voisimme herätä kuulemaan ja kuuntelemaan sisäistä ääntämme, joka useimmiten on oikeassa. Opettelemalla kuuntelemaan tuota ääntä, meillä on mahdollisuus löytää terveys, onnellisuus ja hyvä olo ilman ulkoisia vaikuttimia.

Oletko ollut tilanteessa, jossa kokeilet erilaisia asuja eikä mikään oikein tunnu hyvälle. Peilistä katsottuna, ulkoisesti jokin asu näyttää hyvälle ja puolisosi/kaverisi kehottaa sinua laittamaan tuon asun. Lähdet asu päällä juhliin, mutta koko ajan tunnet olosi epävarmaksi ja epämiellyttäväksi. Toisessa tapauksessa valitset asun, joka tuntuu todella hyvälle ja ns. omalta, vaikka kaverisi ei valitsisikaan tuota asua eikä se ehkä ole viimeisen muodin mukainen. Tässä asussa kuitenkin viihdyt ja olet itsevarma. Kummassa asussa loppupeleissä olet kauniinpi ja vedät katseita puoleesi? Kun tunnet olosi hyväksi, myös kannat itsesi ylväästi ja tämä heijastaa ulospäin sellaista kauneutta, jollaista pelkällä asuvalinnalla ei voi saavuttaa.

Haasteita on kaikenlaisia (tällä viikolla mm. valittamattomuus), mutta tällaista en ole itse aiemmin kokeillut: Olen viikon (tai alkuun vaikka päivän tai kaksi) katsomatta peiliin. Pieni peili on sallittu, sellainen mistä näkee silmän tai suun kerrallaan, mutta ei koko kasvoja. Tätä peiliä voi käyttää avuksi meikkaamisessa, jos se on välttämätöntä. Mutta muut asiat pyrin tekemään ilman peiliä. Tosin tiedän, että kotonani tämä on enemmän kuin haaste, koska peilejä on joka paikassa, eikä vessaankaan voi mennä tai pöntöllä istua katsomatta peiliin. Mutta yritän kuitenkin (ja vähintäänkin vähennän peiliin katsomista). Laitan silmät kiinni, toimin pimeässä, katson kattoa tai lattiaa tai mitä tahansa, että vältän peiliin katsomista. Haluan kokeilla, alkaako minusta tuntumaan erilaiselle, hyväksyykö itsensä helpommin sellaisena kuin on, korostuvatko muut aistimukset koska ne perustuvat "henkilökohtaiseen" kokemukseen/tuntemukseen peilikuvan sijasta.

Kokeile sinäkin niin huomaat millainen vaikutus peilillä on elämääsi! Jos et voi olla täysin ilman peiliä, niin kokeile sitä, että menet peilin eteen vain silloin kun sinulla on jotain hyvää kerrottavaa peilikuvallesi, älä silloin, kun haluat saada peililtäsi vastauksia/mielipiteitä tyyliin "kerro kerro kuvastin". Esim. ota hymy naamallesi ja katso peiliin ja tunne olosi jo ennalta hyväksi. Älä mene peilin eteen asenteella, että hymyilet vasta sitten, jos sieltä näkyy jotain erityisen hyvää. Jos tämä arkena on mahdottomuus esim. työsi takia, kokeile viikonloppuna tai lomalla.

P.S. Kokeilin tätä jo parina päivänä ja voin kertoa että ei ole helppoa! Etenkään kodissa missä oikeasti on peilejä joka paikassa. Vaatekaapille ja sänkyyn mennessä ovat seinän kokoiset peilit vastassa, samoin eteisessä, lasten huoneissa, WC:ssä, pesuhuoneessa... Mutta otan tavoitteeksi ainakin vähentää peiliin katsomista. Kokeilin jo pimeässä vessassa asiointia (oven raosta tulee hieman valoa, joten ei tarvi ihan sokkona toimia), hampaiden ja kasvojen pesua silmät kiinni, salilla tein liikkeitä tuijottaen seinää peilin sijasta. Heti törmäsin ilmiöön, josta edellä mainitsin: olo oli ihan hyvä, mutta mennessäni vaatekaapille vaistomaisesti katsoin peiliä ja heti kriittinen minä alkoi huutelemaan, ei auttanut kun laittaa vähän meikkiä naamaan ennen kuin lähti ulos. Tätä peili siis teettää! Kannattaa kokeilla!

P.P.S. Joskus on tietysti ihan hyvä vilkaista peiliin ulos lähtiessä, nähdäkseen roikkuuko lahkeesta vessapaperia tai ovatko aamuisen mustikkasmoothien siemenet täyttäneet kaikki hampaan raot. Vaikka toisaalta... onko silläkään väliä jos itsetunto on kohdillaan? Mitä väliä sillä on mitä muut ajattelevat, jos se ei loukkaa toisia? Mökillä ollessa on ihanaa, kun ei ole kuin yksi pieni peili ja sinnekin nähdäkseen on hieman kuroteltava. Viikko menee helposti näkemättä itseään peilistä. Vasta sitten, kun on lähdössä ihmisten ilmoille tulee ehkä vilkaistua, mitä mökkeily on saanut aikaan ;)

Laskeutuminen "normi" elämään puhdistuksen jälkeen

Vaikka virallinen puhdistuskuuri loppui jo viikko sitten, sen jälkeen oli tarkoitus vielä testailla gluteenin ja maitotuotteiden sopivuutta. Nyt täytyy tunnustaa, että viikko ei mennyt ihan viimeisen päälle ohjeistuksen mukaan. Syitä tähän on muutamiakin.

Kaksi päivää kokeilin gluteenin lisäämistä ruokavalioon. Söin mm. aamupuuron ja ruisleipää. En huomannut olossani kummoistakaan muutosta (ainakaan huonompaan). Lyhensin kahden päivän tauon yhteen, jonka jälkeen lisäsin maitotuotteita, mm. turkkilaista jugua ja juustoa. Tästäkään ei tullut mitään massiivisia muutoksia huonompaan. Mutta sitten päätin lopettaa homman siihen. Ensinnäkin, kerroin aiemminkin, että on ollut aika voimaton olo kun hiilihydraatit on ollu rajalliset. Tällä viikolla sitten olo alkoi jo käydä jotenkin tosi ikäväksi. Mulla on myös ollu hengityksen kanssa ongelmia jo pidempään. Ajattelin, että jos syy siihen on esim. jonkin asteinen refluksi, tämä kuuri voisi helpottaa niitäkin oireita. Toisin kuitenkin kävi! Närästykset ja rykimiset on loppunu, toisin sanoen refluksiin viittaavat oireet on loppuneet tämän kuurin aikana. Mutta hengitysvaikeudet on vaan lisääntyneet. Varasin ajan ja kävin asiasta jo lääkärilläkin ja sieltä kun tulin hengittäminen oli niin inhottavaa, että halusin äkkiä vatsantäytettä, siis jotain muuta ku salaattia! Olen huomannut, että mitä tyhjempi vatsa, sitä vaikeampaa hengittäminen on. Söin siis pikaisesti karjalanpiirakan, leivän ja pari kasvispihviä ja menin makaamaan. Tämän kaiken tein selkä kumarassa, koska suora ryhti vaikeuttaa hengittämistä entisestään. Olo alkoi siitä tasaantumaan ja samalla päätin, että tää kuuri loppuu tähän. Haluan "kunnon" ruokaa ja etenkin riittävästi!!

No, en nyt mitenkään ranttaliksi asian kanssa pistänyt, mutta to iltana paistoin siikaa ja tein kaveriksi perinteisen perunamuusin (lisäksi tietty salaattia) ja kylläpä teki hyvää!

Loppuyhteenveto ja fiiliksiä kuukauden jälkeen:

Kuukauden kokemus on ollut avartava ja monia asioita on oppinut itsestään. Sinänsä mitään ihan uutta ei ehkä ole paljastunut. Tiedän, että siedän kohtuudella viljaa, mutta mässäilemään sen kanssa ei kannata alkaa. Lisäksi kehoni vaatii kunnon hiilareita jaksaakseen normielämässä saatikka että jaksaisin alkaa taas kunnolla kuntoilemaan ja nostamaan vähän rautaakin tauon jälkeen. Myöskään maitotuotteet sellaisenaan eivät ole ongelma. Näissäkin pätee kohtuus. Sokeri on edelleen pahin. Saatikka vehnän ja sokerin yhdistelmä. Se saa vatsan turpoamaan lähes varmasti. Toki ei tässäkään asiassa ihan pienestä määrästä. Kukkakaalimuusi on yksi pahimmista vatsan turvottajista. Niin hyvää kuin se onkin, "tyydyn" jatkossa perinteiseen muusiin enkä kiusaa vatsaani turhaan tekemällä niinkin terveellistä kukkakaalimuusia. Närästys ja muut vatsavaivat saa pidettyä kyllä kurissa kun jonkin verran tarkkailee mitä suuhunsa pistää. Mm. raaka sipuli on todennäköinen oireiden aiheuttaja. Alkoholi on noihin vaivoihin suurin myrkky, mutta pari lasia punaviiniä silloin tällöin ei ole sekään ongelma.

Lopputulos lyhyesti: Kun kaikessa muistaa kohtuuden, olo pysyy hyvänä. Samoin itseään pitää muistaa kuunnella ja tarkkailla. Sen olen jälleen oppinut, että kaikenlaiset kuurit sokeasti toteutettuna eivät välttämättä ole hyväksi juuri omalle keholle.

Entä miten tästä eteenpäin?

Terveellistä, tasapainoista ja monipuolista kotiruokaa riittävästi, jokaisesta ruokaryhmästä jotakin. Ei hifistelyä eikä minkään ruoan hysteeristä välttämistä. Kohtuus kaikessa, niin syömisessä kuin juomisessakin. Itsensä ja kehon kuuntelemista. Ruoasta nauttimista. Riittävän usein syömistä, koska mun keho ei ainakaan pidä pitkistä ruokaväleistä. Kieltämällä itseltään jotain, sen himo käy valtavaksi, mutta siinä vaiheessa kun tuo juttu muuttuu sallituksi, sitä ei ehkä teekään enää mieli ja tekeekin mielellään hyviä valintoja, koska se on mahdollista.

Luin juuri kirjan "Nopea aineenvaihdunta" (kirjoitan tästä myöhemmin kirjablogissani Saa Lukea) sekä Kaisa Jaakolan uusi "hyvän olon hormonidieetti" on luvun alla. Niissä sanotaan se, mitä itsekin kannata, eli syömisen pitäisi olla normaalia ja rentoa. Siitä on nyt tullut joku ihme mörkö ja kauhistus. Ihmiset eivät osaa enää syödä ja seurauksena on mm. häiriintynyt aiheenvaihdunta ja hormonitoiminta. Jos muistaa kohtuuden ja syö järkevästi itse tehtyä ruokaa (ilman massiivista määrää E-kirjaimia), joka sisältää paljon kasviksia, hyviä rasvoja, proteiinia ja järkeviä hiilihydraatteja, homman pitäisi olla aika hyvin hanskassa. Jo pelkästään stressi siitä mitä syö, voi tehdä ruoasta lähes myrkkyä, vaikka se lähtökohtaisesti olisi kuinka terveellistä tahansa. Olisi hyvä siis löytää rentous syömiseen ja syödä hyvällä omalla tunnolla, nauttien polttoaineesta jota saamme.

Ihanaa kun saa syödä taas hedelmiä ja tehdä ihania ja terveellisiä vihermehuja ja sujauttaa smoothien sekaan banaanin tai pari taatelia! Ihanaa, kun ei tarvitse miettiä joka suupalalla onko jokin ruoka-aine sallittua. Tässä oman kehon kuunteleminen on paljon tehokkaampi tapa päättää mitä suuhunsa pistää, kuin ulkopuolelta tulleen ruokavalio-ohjeistuksen käsky siitä mitä, milloin ja paljonko saa syödä. Tein eilen ensimmäistä kertaa elämässäni alusta loppuu asti itse karjalanpiirakoita (pulikan käyttämisestä ja rypyttämisestä on kyllä pitkä kokemus kun lapsesta asti on oltu mummun kaverina). Homma ei menny ihan niin ku strömsössä (tai aikoinaan mummulassa), mutta maku oli loistava! Jatkan piirakka harjoituksia. Söin piirakoita hyvällä omalla tunnolla, eikä vatsakaan reagoinut niihin mitenkään.

Loppuun tunnustus: Juhlistettiin kuukauden päättymistä vähän laadukkaammalla luomu punaviinillä (oli hyvää) ja vähän tais mennä jätskiäki... ja muutama karamelli... ;) Mutta hei, vaikka tiedän terveellisen ruoan merkityksen ja tärkeyden, en silti aio nihilistiksi ruveta ja sallin edelleen itselleni välillä vähemmän ravitseviakin paheita siinä määrin, että niistä saatava mielihyvä kumoaa ravitsemukselliset haitat :)

Mukavaa helmikuuta kaikille! :)