"Siellä oli sellanen jännän muotoinen uima-allas. Se ei ollu pyöreä eikä neliskanttinen vaan sellanen vähän mutkitteleva. Sitten siinä ympärillä oli sellasia jänniä pensaita, joissa oli jotain punasia kukkia. Sitten siinä oli sellanen allasbaari, että ne tuolit oli vedessä ja ne oli laitettu sillei jännäksi muodostelmaksi, että oli vähän sellasia loosseja..."
Mä epäilen, että tuon kuvailun jälkeen sulla ei ole vielä aavistustakaan siitä miltä ko. lomapaikka näytti. Vaikka mulla on itsellä täysin tarkka kuva näkemästäni päässäni, sen tuominen ulos juuri samanlaisena on todella haastavaa. Jokaisella on päässään eri versiot uima-altaasta, muodoista, koosta, pensaista, väreistä jne. Kun me yritetään muodostaa itsellemme kuvaa jostain, jota joku toinen yrittää kuvailla, siihen vaikuttaa kaikki ne mallit, joita meillä on mielessämme aiemman kokemuksen perusteella. Tässä esimerkissä saatamme tuoda mieleemme jonkun sellaisen paikan, jossa ehkä itse olemme joskus olleet tai muuten jossain kuvassa nähneet. Meidän on lähes mahdotonta antaa näiden mallien olla vaikuttamatta siihen, miten me jostain uudesta asiasta ajattelemme tai miten asian näemme. Ja jos kuulemme kuvauksen jostain, mistä meillä ei ole minkäänlaista aiempaa kuvaa, mielemme tekee parhaansa, jotta se saa poimittua sanoista jotain tuttua ja yhdistettyä sitä edes joihinkin malleihin, joita mielessämme on jo entuudestaan.
Pelkät sanat ovat todella kehno keino yrittää kuvata todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on. Johan sen sanoo vanha sanontakin "yksi kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Itse olen lukenut useita kirjoja mm. aiheesta, jotka käsittelevät totuutta tai heräämistä tai valaistumista tai jotain vastaavaa. Ja useissa näissä puhutaan siitä, miten itse asiaa on mahdotonta kuvata sanoin. Sanat ovat vain ikään kuin vertauskuvia sille, mihin halutaan viitata. Alkuun en ihan täysin saanut tästä kiinni. Vei aikansa ennen kuin oivalsin syvemmin, mistä nämä tyypit puhuu. Niin kuin monet oivallukset, tämäkin tuli yhtäkkiä tietyssä tilanteessa syvällisenä Ahaa! -elämyksenä. Oivallus tuli hetkenä, kun yritin selittää ystävälleni jostain kokemuksesta, jonka olin kokenut. Itselläni oli mielessä vahvana se tunne ja kokemus siitä tilanteesta, mutta sitten kun yritin selittää sitä kaverille, tuntui että ulos ei tullut juuri muuta kuin hailakan harmaa jälki siitä, mitä itse oli kokenut. Siinä hetkessä tuli jopa vähän hölmö tunne, kun tiesin, ettei tuo kaveri voi millään saada täysin kiinni kokemuksestani, jota yritin selittää. Kuullostin jopa omaan korvaan jotenkin kömpelölle. Ja siinä hetkessä tuli myös syvä oivallus siitä, että meidän on mahdotonta nähdä toisemme täysin sellaisina kuin kukin meistä syvällä sisimmässään on. Sillä meistä tulee ulos todellakin vain harmaa häivähdys meidän sisäisestä maailmastamme. Ja vaikka kuinka yrität selittää toiselle mitä koet, tunnet tai ajattelet, siitä ei koskaan voi saada täydellisesti kiinni.
Sanat ovat lopulta vain apuvälineitä, eivät kaikki kaikessa. Ihminen on vain antanut sanoille ja kielelle sen arvon, mikä niillä tällä hetkellä on. Täytyy muistaa, että on myös kansoja, jotka eivät kommunikoi samalla tavalla sanoilla, niin kuin me. Sillä totuus on, että sanat eivät lopulta sisällä mitään itse asiasta, vain ehdollistumia ja opittuja merkityksiä. Orvokki voisi olla orava ja orava voisi olla kukka tai sitten ne voisivat olla pelkästään jotain viittomia. Asia itsessään ei muuttuisi miksikään, vain sille annettu nimi, jotta on helpompi ymmärtää mistä toinen puhuu. Mielemme on kuitenkin hyvin sidoksissa sanoihin ja termeihin.
Usein, kun meille yritetään kertoa ja opettaa jostain sellaisesta asiasta, jolle ei ehkä ole varsinaisesti sanoja, sanat erityisesti saattavat johtaa harhaan. Näin käy, jos tartumme liikaa kiinni sanoihin ja käsitteisiin emmekä edes yritä ulottaa ymmärrystämme sanojen tuolle puolen. Tähän viittaa sanonta "älä katso sormea, joka osoittaa kuuta". Sanat ovat usein kuin kuuta osoittava sormi, jos jäämme niihin liiaksi kiinni. Sen sijaan meidän pitää oivaltaa se, mihin sormi osoittaa ja kääntää katseemme sormen osoittamaan suuntaa. Eli sanojen taakse. Jos todellisuutta yritetään kuvata pelkin sanoin, emme koskaan näe mikä on todellisuutta.
Tämä teksti on jälleen hyvä esimerkki käsittelemästäni aiheesta. Kun aloitin tämän tekstin kirjoittamisen, uppouduin siihen täysin ja mulla oli täysin selkeä kartta asiasta. Mutta kun kävin välillä pois koneen ääreltä ja tein muita juttuja ja luin uudelleen mitä olin kirjoittanut, jopa itse eksyin hetkeksi pois siltä kartalta, jonka läsnäollessa kirjoitin tähänastisen tekstin. Sain mahdollisuuden lukea itse kirjoittamani tekstin ikään kuin ulkopuolisin silmin ja huomasin, ettei se kerro sitä viestiä läheskään sellaisena kuin itse asiasta ajattelen. Sisäistä maailmaa on vain yksinkertaisesti mahdotonta tuoda esille sanoin. Ainoastaan varjo todellisuudesta leijuu tässäkin tekstissä. Toiset voivat ehkä onnistua itsensä ja asioiden sanoittamisessa paremmin kuin toiset, mutta kenelläkään ei voi olla riittävästi sanoja, jotta kaikki mahdolliset tunnetilat ja sävyt tulisivat niiden avulla esille.
Tämänkin tekstin kömpelön sanoituksen tarkoitus on vain ilmaista; sanat eivät voi kertoa läheskään kaikkea ja ne voivat johtaa jopa harhaan!
<3 <3 <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti