Roolit ja vanhemmuus -mitä vanhemmuus on?

Meillä on elämässämme useita eri rooleja. Ne eivät kuitenkaan kerro siitä, mitä me todellisuudessa olemme. Ulkoiset olosuhteet antavat meille vain tietyn leiman ja näin olemme tietyn ammatin harjoittajia, miehiä, naisia, puolisoja, vanhempia jne.  Sisimmässämme olemme kuitenkin kaikki samanlaisia. Jos meidät laitettaisiin kaikki alastomina autiolle saarelle, eikä kukaan saisi puhua mitään siihen astisesta elämästään ja unohdetaan vielä ulkoiset sukupuolen tunnusmerkit, olisimme aika paljaita. Ei pelkästään alastomuuden vuoksi, vaan siksi, että meillä ei ole mitään niitä rooleja, joita normaali elämässä olemme. Olemme kaikki tasavertaisia keskenämme. 

Nyt haluan pohtia erityisesti vanhemmuutta roolina. Joskus tuntuu, että jotkut ottavat vanhemmuuden liian vakavasti. Tottahan toki vanhemmuus on ”vakava” asia ja siihen liittyvät velvoitteet täytyy hoitaa, mutta oletko koskaan ajatellut, että me emme omista lapsiamme? Meillä on etuoikeus antaa elämä ”lapsillemme”, siirtää heille meidän perimämme ja saattaa heidät elämän alkuun. Kun lapsi on maailmassa, meillä on etuoikeus saada huolehtia juuri näistä lapsista, antaa heille turvaa ja rakkautta, ohjata ja opettaa heitä hyvään elämään. Mutta me emme omista heitä, niin kuin emme omista ketään muutakaan. Meillä on etuoikeus solmia elämän kestävä suhde näihin lapsiin, myöhemmin aikuisiin. Vaikka ulkoiset olosuhteet tuovat aikuinen-lapsi suhteeseen eriarvoisuutta mm. sen vuoksi, että aikuisilla vain on enemmän tietoa ja taitoa tässä näkyvässä maailmassa, syvällä sisimmässämme olemme kuitenkin samanarvoisia. Meidän tulisi kunnioittaa lapsia samalla kun ohjaamme heitä, kuunnella heitä ja antaa ”olemisen” aikaa eikä vain "kasvattavaa" aikaa. Tässä kasvattava aika on sitä, kun lapseen kohdistamamme huomio kuulostaa seuraavalta: ”pese hampaasi”, ”pue vaatteet”, ”ei noin saa tehdä”, ”sinun täytyy tehdä näin”, ”tule syömään” jne. Olemisen aika taas on hetkessä olemista lapsen kanssa, kuuntelemista, tasa-arvoista yhdessä oloa lukien, pelaten, leikkien, rakkauden antamista jne. Tämä olemisen aika on erityisen tärkeää. Silloin kun huomaamme olevamme lasten kanssa enemmän kasvattavina, tiedämme, että vanhemmuus roolina on ottanut meistä vallan. Silloin pitäisi hellittää ja oivaltaa, että lapset oppivat käytännön asioita vähemmästäkin. Toki joskus tulee varmasti tunne, että mikään ei mene perille, mutta loppuen lopuksi kaikki asiat opitaan aikanaan, silloin kun on oikea aika. Sana kasvattaminen on sinänsä harhaanjohtava, sillä lapset kyllä kasvavat kasvatti heitä tai ei, mutta ohjaamalla ja opastamalla heitä voimme vaikuttaa mihin suuntaan kasvu tapahtuu. Ennen puhuttiin holhoojasta, nykyään huoltajasta. Tämä on kehitysaskel, koska sana holhooja viittaa nimenomaan holhoamiseen, ylihuolehtivaisuuteen ja kontrollointiin. Huoltaja taas on ihminen, joka huoltaa ja hoitaa lasta.

Nykyään on yhä enemmän lapsia, jotka eivät saa omilta vanhemmiltaan asianmukaista hoitoa ja hoivaa, mutta myös niitä lapsia, jotka kasvavat rakastavien aikuisten kanssa, vaikka nämä eivät ole lasten biologisia vanhempia.  Tällöin vanhemmuus ei ole riippuvainen siitä, oletko siittänyt ko. lapsen vai et. Vanhemmuus on valinta. Voit ryhtyä vanhemmaksi synnyttämällesi lapselle tai sitten et. Toisaalta voit taas ryhtyä vanhemmaksi lapselle, joka ei kanna sinun geenejäsi. Vanhemmuus on etuoikeus, sillä silloin meillä on mitä parhain mahdollisuus vaikuttaa tulevien sukupolvien toimintaan, mutta emme kuitenkaan saa käyttää tätä oikeutta väärin, vallan välikappaleena. Täytyy myös muistaa, että emme myöskään voi tehdä lapsistamme kaltaisiamme, kopioita itsestämme. Lapsi täytyy nähdä toisena ihmisenä, hän on vain pienempi kooltaan ja hieman vajavaisempi tiedoiltaan kuin aikuinen. Mutta heissä on valtava voimavara ja energia, josta valitettavasti aikuiset latistavat suurimman osan. Rajoittamalla liikaa lapsen vapautta, luovuutta, energiaa, ja uskoa itseen, teemme hallaa heidän tulevaisuudelleen ja samalla koko yhteiskunnalle.

Luonto opettajana

Sen sijaan että rajoitamme lapsia, meidän täytyy ohjata heitä suuntaamaan energiansa ja luovuutensa oikeaan suuntaan. Totta kai lapselle täytyy asettaa rajoja, mutta kannattaa miettiä mitkä rajat ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä lapsen tulevaisuuden kannalta ja mitkä taas on asettanut vain oman mukavuutensa vuoksi. Kun tulee tietoiseksi omasta toiminnastaan, alkaa huomaamaan, milloin vanhemmuus on ottanut vallan ja on samaistunut vanhemmuuden rooliin liiaksi. Olemme niin paljon muutakin kuin vanhempia ja lapset ovat muutakin kuin vain meidän lapsiamme.