Elämän toinen puoli

Facebook (ja sen myötä myös muu sosiaalinen media) on tuonut uuden ilmiön keskuuteemme. Meillä on mahdollisuus antaa kaunisteltu kuva elämästämme. Ruudun toisella puolella ihmiset katsovat mitä upeampia päivityksiä ihaillen ja usein jopa kadehtien. Kuvista ja viesteistä välittyy täydellisiä parisuhteita, täydellisiä ystävyyksiä, täydellisiä ulkomaan matkoja, täydellisiä aterioita, täydellisiä iltoja, täydellisiä viikonloppuja jne. Siis, lähes täydellinen elämä! Kaikki me kuitenkin tiedämme, että totuus on toinen. Eikä se varmasti ole mikään salaisuus. Onhan se luonnollista, että silloin kun joku asia on todella hyvin, se on kiva jakaa muidenkin kanssa. Tuskin some kansa kauan jaksaisi ihmisten jatkuvaa realistista elämästä valittamistakaan. Toisaalta, joskus oman positiivisen kuvan katselu netin kautta voi piristää jopa itseäänkin ja hommaan saa perspektiiviä vaikka "täydellisen hetken" kuvan olisikin ottanut keskellä mitä paskinta päivää. On siis ymmärrettävää, että saamme lukea toisten (ja myös itsemme) positiivisia (joskus jopa yltiöpositiivisia) päivityksiä.

Vastuu on kuitenkin myös lukijalla/katselijalla. Oletamme, että jos päivityksistä kuvastuu vain ihana, täydellinen elämä, se myös on sitä. Siinä sitten kadehtien istumme kotona ja mietimme miksei meidän elämämme ole noin ihanaa. Mutta sen voin kertoa, että sitä se ei ole kellään. EI KENELLÄKÄÄN. Toisilla ovat toiset asiat hyvin, toisilla toiset. Ulkoisesti jollakin voi mennä hyvin, mutta sisältä on täysin rikki. Ja päinvastoin. Mutta noissa "täydellisissä" some päivityksissä on se hieno puoli, että ihmiset löytävät niitä hienoja juttuja elämästään mitä arvostaa (kunhan muistavat sen oikeastikin eikä vain kuvan otto mielessä). Itsekin tiedän tunteen kun joskus on todella huono fiilis ja paska päivä, niin sitä iloisemmin sitä ottaa vastaan edes sen yhden kuvan hetken verran positiivisuutta ja jakaa sen muille, kuin että alkaisi surkuttelemaan koko masentavaa päiväänsä. Vastaanottajan täytyy vain muistaa, että tuo hetki ei kerro koko elämästä, vain tuosta yksittäisestä hetkestä, joka todellakin voi olla täydellinen, sen pienen hetken verran.

Itse olen aikamoinen pälpättäjä, kun sille tuulelle satun. Erityisesti läheisten ystävien seurassa. En kaihda puhumista aroistakaan asioista. Tämä aikuisena esille tullut puoli on yllättänyt itsenikin, koska olen aiemmin ollut todella hiljainen ja varautunut/estoinen. Olen kuitenkin aina kannattanut rehellisyyttä ja rehellisyyden nimissä puhun aika avoimesti asioista. Julkisesti avautuminen on kuitenkin ollut rajatumpaa. Kuitenkin, kun asioita kelailee, huomaa kun on valmis uusille asioille. Nyt on minun aikani raottaa hieman enemmän elämäni verhoa.

Tiedän, että olen saanut osakseni sekä paheksuntaa, kateutta että ihmetystä ja varmasti monia muitakin tunteita. Mutta kukapa ei olisi. Eri asia on, kannattaako niihin tuhlata aikaa. Totuus on kuitenkin usein ihan eri, kuin miltä ulospäin näyttää. Saan olla elämässäni kiitollinen monesta asiasta; minulla on ihana poika, hyvä mies, ympärilläni on aina ollut läheinen perhe ja suku (minun tapauksessani perhe tai suku ei ole pahin, vaan mm. niiden ansiosta olen aina saanut tuntea olevani rakastettu ja hyväksytty), ihania ja läheisiä ystäviä, olen saanut olla suhteellisen terve, perustarpeet on ollut aina mahdollista tyydyttää (katto pään päällä, ruokaa pöydässä...) sopivasti järkeä päässä jne. On siis asioita, joita joku saattaa kadehtia, mutta en pidä niitä itsestään selvänä vaan muistan kiitollisuuden näistä asioista lähes joka päivä.

Elämässäni on kuitenkin myös toinen puoli, mikä ei varmasti ole kadehdittavaa. Se on se puoli, joka ei näy facebookissa, josta ei kuulutella ympäriinsä. Jotkut saattavat arvostella näitä asioita, mutta totuus ja tunteet useiden asioiden taustalla eivät ole helppoja. Varsinkaan minun erityisherkällä luonteellani. Reagoin voimakkaasti kaikkeen erityisesti negatiiviseen ja ahdistus on tuttu tunne elämässäni. Toisaalta, selviän menneistä asioista suhteellisen helposti erilaisten selviytymismekanismien avulla. Näen yleensä myös valoa tunnelin päässä, vaikka se ei aina ole helppoa.

Alussa oli unelma ja suuria odotuksia, kaikesta. Sitten elämän realismi iski vasten kasvoja ja alkoi jatkuva vuoristorata, välillä tukka silmillä, välillä tukka takana. Lapselle toivoo yhtenäistä ja rakastavaa perhettä. Sitten tulee avioero, yllättäen. Tulet petetyksi kahdelta taholta yhtä aikaa. Kaksi sinulle tuttua ihmistä musertaa hetkeksi luottamuksesi kaikkeen. Ei ole helppo selviytyä siitä, että mies lähtee ja jättää 8kk ikäisen lapsen kanssa kahden. Ei ole täydellinen fiilis siinä vaiheessa, kun mies hetikohta perustaa uuden perheen toisaalla samalla kun itse jatkaa pärjäämistä oman lapsensa ja edelleen sekavien tunteidensa kanssa. Se, että olet hukassa itsesi kanssa. Et tiedä mitä haluat. Ammatillinen identiteetti on hukassa. Kello käy ja vuodet vierii etkä tiedä mitä tehdä vaikka sinulla on juristin tutkinto taskussa. Tästä syntyy ristiriita; hyvä tutkinto suoritettu ja siihen kohdistuvat ulkopuoliset odotukset, mutta tiedät että et halua tehdä sitä työksesi. Alussa epäily onko sinusta siihen, lopulta myöntäminen ettei se ole sitä mitä edes elämältään haluaa. Oman paikkansa etsimistä samalla kun yrität kasvattaa lasta yksin ja tulla alun myrskyjen jälkeen joten kuten toimeen lapsesi isän kanssa ja saada sovittua satunnaisia vierailuja sen jälkeen kun luottamus on täysin mennyt. Vuoroin vihaa, vuoroin itkua, pelkona katkeruus johon en aio taipua. Uuden opiskelua, oman paikkansa etsimistä edelleen. Ei tietoa varmasta toimeentulosta. Jatkuva riippuvuus muiden avusta. Omat sekavat tunteet ja ahdistus. Sitten valopilkku ja uusi suhde. Alun toiveikkuus. Riskin ottaminen ja tuntemattomaan hyppääminen kaikkeen luottaen, siihen että kyllä kaikki järjestyy. Hetkittäiset varmuuden tunteet kaikesta. Sitten taas romahdus ja täysi epävarmuus. Uusperhe elämä ei ole helppoa, sen voin sanoa. Se tunne, kun tiedät ettet ole hyväksytty ja joudut taistelemaan paikastasi. Vihan poltetta selässäsi, varovaisuutta. Toive tulla hyväksytyksi. Jälleen ahdistus ja epävarmuus, kaipuu vanhaan. Kaikki tuntuu vaikealta. Uskoin kykeneväni kantamaan kaiken, mutta liika on liikaa. Liian paljon muutoksia kerralla ja samalla yrität olla vahva lapsesi takia. Uusi elämä, uusi ympäristö, oman ammatillisen paikan etsiminen, oman intohimon etsiminen samalla kun yrität saada uusia perhekuvioita rullaamaan kaikkien osapuolten kannalta tyydyttävällä tavalla. Kahden perheen yhteensovittaminen ei ole helppoa. On eri arvoja ja eri tapoja, kateutta ja mustasukkaisuutta. Tunteiden vuoristorataa ja kaikkien kuvioiden yhteensovittamista niin, että parisuhteellekin jäisi edes vähän aikaa. Energia alkaa valumaan kaikesta vaikka kuinka yrität pitää pintasi. Keho alkaa reagoimaan. Muistutat itseäsi hengittämään syvään. Lopulta tulee romahdus josta nouset, mutta tulee toinen ja haluat vain hetkeksi kauas pois kaikesta. Ahdistaa, väsyttää. Et enää tiedä kuka olet ja mitä haluat, kuinka saisit asiat taas järjestymään. Se tunne, kun kerta toisensa jälkeen toteat, että tämä ei ole mun juttu, tämä ei tunnu ollenkaan hyvälle ja taas ahdistaa. Ajattelet tuottaneesi pettymyksen läheisillesi, itsesyytökset. Tunnet eläväsi jonkun toisen elämää. Jälleen itkua ja välillä raivoa, turhautumista. Edelleen riippuvuus muista, oman toimeentulosi metsästystä. Epävarmuus melkein kaikesta. On hyviä päivä ja on huonoja päiviä. Joskus tuntuu ettei jaksa jalkaansa nostaa, toisinaan taas on ylipirteä olo. 

Olen kuitenkin alkanut korjaamaan asioita yksi kerrallaan. Vaikutan asioihin joihin voin vaikuttaa. Loppujen toivon järjestyvän ajallaan. Hymyilyttää ja naurattaa, annan elämän viedä. En ota asioita liikaa itseeni. Levollisempi olo on asettunut kehooni. Jokainen päivä voi olla viimeinen. Siitä on siis nautittava satunnaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Nyt tiedän, että olen menossa omaa intohimoani kohden. Alan löytämään asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Asioita, joiden puolesta haluan taistella, joista haluan kertoa maailmalle. Haluan auttaa ihmisiä heräämään tähän maailmaan. Tiedostamaan sekä omaa toimintaansa että ympäristöään. Maailmassa on niin paljon pahuutta ja vääryyttä, että on aika yhdistää hyviä voimia. On aika herätä ja alkaa tekemään asioille jotain. Jokainen meistä voi vaikuttaa miettimällä valintojaan, tiedostamalla asioita, itseään unohtamatta. Voimalla itse hyvin, voimme auttaa toisia ja tätä maailmaa. 

Myrskyn jälkeen on pouta. Päivä rauhoittuu illaksi. Aamulla on jälleen uusi mahdollisuus.

En syytä tapahtuneista asioista elämässäni enää ketään. Haluan ottaa vastuun omasta elämästäni. Olen antanut anteeksi ja jatkan elämääni. Mennyt on mennyttä. Kaikista asioista on seurannut myös jotain hyvää. Uusi elämän tilanne on antanut perspektiiviä niin paljon, että entistä elämää koskevat asiat on käsitelty ja mm. lapseni isän perhe on meille tervetullut. Osaan myös arvostaa pieniä asioita enkä valita turhista. Suurimpana kaikessa on kuitenkin ollut oma henkinen kasvuni, sellaisten asioiden löytäminen, joista en tiennyt 10 vuotta sitten vielä yhtään mitään. Näiden asioiden tutkiminen ja oppiminen jatkuu edelleen, koska tuntuu että olen löytänyt oman tieni. Haluan kulkea valoa kohden. Ilman näitä kokemuksia en varmasti olisi herännyt siitä sumusta, jossa elin. Tuntuu kuin kupla ympäriltäni olisi puhjennut. Toisinaan sekin on raastavaa, nähdä elämän tosiasiat niin selkeästi. Turhauttaa, kun ei voi tehdä mitään maailman epäkohtien korjaamiseksi. Sattuu, kun näkee toisiin sattuvan. Joskus on vaikeaa olla herkkä. 

Uskon kuitenkin, että asiat järjestyvät. Perusluonteeltani olen positiivinen ja haluan uskoa asioista aina hyvää. Poimin elämästä hyviä asioita ja teen parhaani keskittyäkseni niihin. Elämääni on viimeisten 10 vuoden aikana tullut opettajia, joiden opetukset ovat osaltaan edelleen kesken. Yritän parhaani mukaan ottaa oppia, jotta uusia ja hyviä asioita voi alkaa virtaamaan elämääni. Kaikesta huolimatta elämä on ihmeellistä ja se on arvokas lahja, jota meidän täytyy oppia arvostamaan <3

<3 <3 <3  

Tavoittele terveyttä laihtumisen sijaan, "eat real food".

Olen viimeisen yhdeksän päivän ajan katsonut dokumenttisarjaa "The truth about cancer". (valitettavasti dokkari on tästä eteenpäin vain ilmeisesti tilattavissa maksua vastaan). Kyseessä on uskomaton 9-osainen dokumentti syövän vaihtoehtoisista ja menestyksekkäistä hoidoista. Tämän sarjan katsominen on ollut todella pysäyttävää ja silmiä avaavaa entisestään. Ohjelmassa on kerrottu lukuisista erilaisista luonnonmukaisista menetelmistä syövän ehkäisemiseksi sekä parantamiseksi. Mutta ei ole kuitenkaan kyse pelkästään syövästä, vaan kokonaisvaltaisesta terveydestä. Usein syöpää saattaa edeltää muita sairauksia, koska immuunipuolustus heikkenee. Halusin katsoa dokumenttisarjan siksi, että oppisin vielä enemmän kehomme toiminnasta ja kuinka voimme pitää yllä terveyttä ja hyvinvointia. Ja siihen ohjelma on totta totisesti antanut paljon vastauksia. 

Miksi suurin osa ihmisistä haluaa muuttaa elämäntapojaan; alkaa liikkumaan, muutamaan ruokavaliota terveellisemmäksi, nukkumaan paremmin jne.? Sanoisinpa, että vastaus on: LAIHDUTTAAKSEEN. Ei siinä mitään, se on todella hyvä asia ja siitä on paljon terveyshyötyjä. Valitettavasti vain pelkkä laihduttaminen on harvalle tarpeeksi hyvä motivaatio pitää terveellisiä elämäntapoja yllä kovin pitkään. Sen sijaan, jos elämäntapojen muuttamisen taustalla ovat enemmän terveydelliset tekijät, motivaatio voi olla aivan eri (olen kirjoittanut tästä aiemminkin). Itsellänikin on tästä kokemuksia: Silloin, kun olen jättänyt mm. herkut pois ruokavaliostani laiduttamisen takia, ei välillä otettu herkku aiheuta kovin suuria seurauksia, koska "voinhan illalla urheilla vähän

enemmän jotta saan tämänkin pullan kalorit kulutettua". Sen sijaan, jos olen jättänyt

sokerit ja jauhot pois vatsani/suolistoni huonon kunnon vuoksi, tiedän, että jo pienikin annos voi kumota tuon suoliston/vatsan tervehdyttämisprojektin vaikutukset eikä mikään lenkki auta enää korjaamaan vahinkoa. Eipä tule niin suurta kiusausta napata hiivalla kohotettua sokeripullaa naamariin. Tämä on nähtävissä myös tilanteessa keliakikko vs. viljat-pois-laihtumisen-takia -tyyppi. Jos viljat on karsinut pois sen takia, että haluaa laihtua, voi houkutukselle joskus antaa periksi. Sen sijaan keliaakikko tietää, että jo pienikin määrä viljaa tekee korjaamatonta vahinkoa suolistossa. Tällöin päätös siitä, ottaako pullan vai ei, on helppo tehdä. 

On siis valtavan suuri merkitys sillä, minkä takia teet niitä valintoja joita teet. Moni saattaa virheellisesti luulla, että pelkkä laihtuminen tuo terveyshyötyjä (toki, tuohan se). Asia ei kuitenkaan ole ihan niin simppeli. Se, millä tavalla laihtuu on vieläkin merkityksellisempää. Laihtuessa monet asiat paranevat: mm. verenpaine laskee, kolesteroli laskee, vireys lisääntyy, veren sokeriarvot paranevat ja on kaikinpuolin terveempi. Täytyy kuitenkin huomioida, että todennäköisesti henkilö on laihtuakseen muuttanut ruokavaliota terveellisemmäksi; lisännyt hyviä asioita ja karsinut huonoja, lisännyt liikuntaa ja muuttanut asennettaan positiivisemmaksi. Kaikki nämä tekijät aiheuttavat sen, että fysiologinen vointi kohenee samoin kuin mieliala saattaa parantua. Usein puhutaan vain siitä, että juuri laihtuminen saa näitä positiivisia muutoksia aikaan, vaikka (uskallan väittää) suurin osa hyvistä muutoksista johtuukin siitä mitä on konkreettisesti tehty. Se, mitä suuhumme laitamme, ei ole vain kaloreita, vaan se on paljon, paljon enemmän; se on meidän ravintoamme, polttoainettamme. Ilman oikeita ravinteita (ja liian paljon ei-ravinteita) kehomme alkaa voida huonosti ja kehittämään sairauksia. Sairaudet ovat kuitenkin meidän älykkään kehomme tapa selviytyä pidempään elossa. Kehomme tärkein tehtävä on pysyä hengissä! Se tekee kaikkensa meidän laiminlyöntimme korjaamiseksi ja pitääkseen meidät elossa. Keho kehittää sairauksia, koska ilman niitä kuolisimme paljon nopeammin. Meillä on sisäänrakennettuna lukuisia varamekanismeja, jotta emme kuolisi heti kun lipsumme oikealta tieltä. Esimerkiksi kolesterolilla on tärkeä merkitys, kun se alkaa tukkimaan suonissamme olevia tulehduspesäkkeitä. Ilman tätä kolesterolin toimintaa, kuolisimme paljon nopeammin vaikka lopulta suonemme tukkeutuukin itse kolesterolista ja saatamme kuolla. Mutta kehomme on antanut meille aikaa korjata asioita, jos vain kuuntelemme kehoamme ja autamme sitä paranemaan. Samoin syöpäsoluja on jokaisen kehossa koko ajan. Normaali ja toimiva immuunipuolustus kykenee hoitamaan tehtävänsä eikä päästä niitä lisääntymään. Mutta jotta se voisi toimia kunnolla, meidän on tehtävä asialle jotain. Meidän on tarjottava ihanteellinen ympäristö, jotta immuunipuolustus voi toimia. Tukeaksemme immuunipuolustustamme, meidän on syötävä oikein, liikuttava, annettava kehollemme lepoa, emme saa myrkyttää aivojamme ja kehoamme liialla negatiivisuudella ja stressillä ja meidän tulee välttää sitä valtavaa kemikaalikuormaa, johon nykypäivänä altistumme sekä ilmasta, ruoasta, lääkkeistä, että varsinaisista kemikaaleista (meikit, pesuaineet, hajusteet...) käsin. 

Voin sanoa, että vaikka ennestäänkin asia on ollut minulla tiedossa, niin tuon dokumentin jälkeen silmäni avautuivat lopullisesti! Meille tarjotaan mitä ihmeellisempiä laihdutusmenetelmiä, koska ihmisillä on valtava tarve laihtua. Mutta unohdetaan perusasia miksi terveellisesti syöminen on tärkeää: siksi, että pysymme terveinä ja elinvoimaisina niin kuin on tarkoitettu! Tämä tapahtuu syömällä oikeaa ruokaa (mm. paljon paljon kasviksia ja sateenkaaren värejä). Niin kuin eräs lääkäri dokumentissa sanoi lyhyesti: "Eat real food!" Siinä on se koko pointti. Ja silloin kun syö terveellisesti, keho myös alkaa laihtumaan. Se on tyytyväinen saamistaan ravintoaineista ja alkaa normalisoimaan kaikki kehon toiminnot sellaisiksi kuin niiden kuuluu olla. Totta kai, niin kuin aiemmin sanoin, on kyse myös muustakin kuin ravinnosta (lepo, ei liikaa stressiä, pieni kemikaalikuorma...), mutta siitä on hyvä aloittaa. Silloin kun tankkaamme riittävästi hyvää polttoainetta kehoomme, sillä on työkaluja joilla taistella myös muita stressitekijöitä vastaan. Silloin myös kehomme kestää satunnaisia herkutteluja, ei siis tarvitse täysin luopua kaikesta "syntisestä ja hyvästä". 

Valitettavasti vain raha on niin suuri tekijä yhteiskunnassa, että ihmisten hyvinvointi jää toiseksi tässä kilpailussa. Tästä lisää myöhemmin. 

Ihanaa ja keväistä viikonloppua! :)

Ihmisinä ihmisten edessä

Meillä on elämässämme monia eri rooleja. Joillakin ne tulevat voimakkaammin esille kuin toisilla. Vaikka taustalla on yksi ja sama ihminen, silti tämä sama ihminen voi käyttäytyä hyvin eritavalla riippuen missä roolissa milloinkin on. Olemme puolisoita, vanhempia, ystäviä, työmme mukaisia henkilöitä (virkamies, lääkäri, lakimies, poliisi, presidentti...). Elämämme on kuin teatteria, jossa meillä on kyky mukautua näihin eri rooleihimme. Olen kuitenkin miettinyt, onko tämä välttämätöntä?

Jos olemme koko ajan eri rooleissa, mistä lopulta tiedämme kuka todellisuudessa olemme? Mistä tiedämme, mikä on meidän luontaista käyttäytymistämme, meidän omia mielipiteitämme, meidän arvojamme... Työmme voi vaatia meiltä tietynlaista käyttäytymistä ja tietynlaisia mielipiteitä. Saatamme sulautua tähän ammattiin niin voimakkaasti, että oma näkemyksemme asioista hämärtyy. Joskus ihmiset kokevatkin "herätyksen" havahtumalla siihen, että asiat joiden parissa tekevät töitä eivät sittenkään ole asioita, joita todellinen minämme kannattaa. 

Kun mukautuu työ-minään täysillä, siviilissä voikin olla ihan erilainen. Ihmiset kertovat samasta ihmisestä asiakkaana ja naapurina. Toinen kehuu tämän henkilön ystävällisyyttä ja toinen taas on ihan kyllästynyt koko tyyppiin. Toki, merkitystä on silläkin millainen ihminen asiasta kertoo, koska kokemuksemme ovat subjektiivisia. Mutta usein on mahdollista, että saman ihmisen eri roolit vaihtelevat todella suuresti. Joku saattaa olla tunnettu tosi tiukkana johtajana töissä, mutta kotona on mitä ystävällisin ja huomaavaisin perheenisä ja puoliso... tai toisinpäin. 

No joo, mutta mihin minä tällä pyrin? Musta ois mahtavaa, jos voisimme hetkeksi unohtaa nämä lukuisat roolimme. Oltaisiin vain ihmisiä ihmisten edessä. Joskus tuntuu, kuin tiskin takana tai luurin päässä olisi joku hirviö, koska asetelma nyt vain sattuu olemaan se, että toinen tietää asiasta ehkäpä enemmän kuin toinen tai jotain muuta vastaavaa. Jos samaiset ihmiset tapaavat esim. jossain harrastuksen parissa kertomatta toisilleen ammattejaan, tätä asetelmaa ei ole, vaan nämä ihmiset ovat kuin kaksi tasavertaista ihmistä toisilleen. Jos lähtökohtana kaikessa kanssakäymisessä on toisen ihmisen kunnioitus, oli se sitten puoliso, naapuri, lääkäri, lakimies, poliisi, presidentti tai mikä tai kuka tahansa, tällaista roolitusta ei välttämättä tarvittaisi. Kunnioitamme toisia ihmisiä ja sitä tietoa ja taitoa mitä keneltäkin löytyy. Mutta olisiko muuten mahdollista hoitaa asioita ihan vaan kahden ihmisen välillä? Musta se ois tosi siistiä. 

Vaikka olisimme muuten iloisia ja ystävällisiä, toiset huomioon ottavia ja auttavia ihmisiä, sitten kun olemme jossakin roolissa (jostain syystä nyt juristi tai PT tulee mieleen ;) ) meidän täytyy miettiä mm. miten käyttäydymme ja mikä on asiallista. Ja tämä spekulointi on varmasti molemminpuolista. "Voinko laittaa hymiön sähköpostiviestiin? Voinko soittaa tähän aikaan? Nyt pitää olla hirvittävän asiallinen ja virallinen." Niin ja miksi? Miksei asioita voi jälleen kerran hoitaa kahden ihmisen välillä, joista toinen nyt sattuu tietämään tästä asiasta enemmän. Itse olen alkanut ottamaan rennompaa asennetta olinpa kummalla puolella "tiskiä" hyvänsä. Jos minulle on ominaista "hymyillä" myös viesteissä, miksen voisi tehdä sitä kenen tahansa kanssa. Aika kireä tyyppi on, jos hymiöstä suuttuu ;) Jos minulle tulisi viesti vaikka itse presidentiltä hymiön kera, se kertoisi vain siitä, että hei, siellä päässä on ihan samanlainen ihminen kuin minäkin. Joihinkin töihin tietysti kuuluu pokkurointi ja herrottelu (esim. armeijassa), mutta miksei asioita voida hoitaa perinteinen kunnioittaminen pohjalla. Ei kenekään tarvitse pokkuroida ja kumarrella kenellekään, jos osaamme luonnostaan vain kunnioittaa toisia ja arvostaa heidän taitojaan ja tietojaan. 

Voitaisko siis olla ihmisiä kun kohtaamme? Tapahtui se missä merkeissä tahansa. Me kaikki kaipaamme pohjimmiltamme samoja asioita; rakkautta, rauhaa, iloa, hyväksytyksi tulemisen tunnetta jne. Ja jokainen päivä meillä on mahdollisuus tarjota jotain näistä jollekin toiselle erilaisissa kanssakäymisissä. Miksei siis tehtäisi niin? Minun mielestäni se ei vaadi paljon. Hieman vain täytyy raottaa sitä roolipukua mikä kulloinkin on päällä ja oppia olemaan oma itsensä, tilanteessa kuin tilanteessa. 

"Joka uniaan uskoo se varjoaan pelkää"

Unelmista uniin...

Uni, tuo ihmeellinen toinen todellisuus. 

Olen kova näkemään unia. Tai sitähän sanotaan, että kaikki näkevät unia, niitä ei vain muista enää aamulla. Minä saatan muistaa aamulla jopa 5 eri unta. Sanotaan, että yö jaksottuu puolentoista tunnin sykleihin (joka toistuu n. 5 kertaa yössä), joihin kuuluu kevyt uni, syvä uni ja REM-uni, jossa unet nähdään. Itse olen herännyt joskus tosin jo 20 minuuttia nukahtamisen jälkeen nähtyäni jotain unta. Tällaisen 5:n nähdyn unen jälkeen olo aamulla on joskus jopa hieman sekava ja epätodellinen, koska koko yön on huidellut jossain eri todellisuuksissa. Olen vitsaillutkin miehelle, että en kaipaa päivällä mitään aktiviteettia, koska yöt ovat niin vilkkaita ;) On kuin eläisi ihan eri elämää yöllä. Siinä elämässä ei vain ole mitään rajoituksia ajassa eikä paikassa. Unissa voi tapahtua mitä vain. Yksi hulluimmista unistani on opiskeluajoilta: Siinä olin menossa naimisiin silloisen avopuolisoni kanssa. Yhtäkkiä avopuolisoni kuitenkin muuttui gerberaksi (siis se kukka) ja ryhdyin miettimään ja ahdistumaan, että haluanko oikeasti kukan kanssa naimisiin ja puhelin kukalle pitäen sitä kädessäni, että onnistuuko tämä meidän suhde... :D Unia on monenlaisia ja niin kuin sanoin, niissä ei ole mitään rajoja. 

Muistan myös selkeästi joitain unia lapsuudesta. Lepakot olivat jotenkin inhottava asia silloin ja muistan edelleen mm. yhden unen niistä, jonka näin joskus ala-asteella. Ehkäpä nuo lapsuudesta peräisin olevat unet ovat silloin herättäneet niin suuria tunteita, että ne ovat syöpyneet mieleen melkein kuin oikeina kokemuksina ja muistoina. Tiedän kuitenkin, että minua ei ole koskaan kaapannut 3 miestä jotka yrittivät katkaista kaulani veitsellä, mutta jännittämällä kaulalihaksiani sain tuon yrityksen epäonnistumaan (tämäkin uni lapsuudesta). 

Paljon puhutaan unien synnystä. Mistä kaikki nuo yölliset "elokuvat" saavat alkunsa? Joskus huomaan selkeästi, että jokin päivän tapahtuma tulee samantien uniin (siinä mm. yksi syy miksi en enää nykyään katso kauhuelokuvia tai muuten liian jännittäviä ohjelmia). Nuoruudesta muista, kun televisiosta tuli salaiset kansiot. Riitti kun illalla kuulin puoli yhdeltätoista tuon ohjelman tunnarin, niin johan oli alienit kimpussa seuraavana yönä. Samoin muistan, kun oltiin menossa porukalla katsomaan elokuviin Independence Day -leffaa. Puhuttiin elokuvasta ja luettiin arvosteluja edellisenä päivänä, niin taas oli avaruusoliot tunkemassa yöllä oven alta. Herkkää, sanoisinko...? :)

Joskus riittää vain jonkun ihmisen nopea nimen mainitseminen, niin johan tuo ihminen tulee uniin. Usein unet ovat kuitenkin sellaisia, että edellispäivän tapahtumat eivät liity niihin mitenkään. Ovatko nämä enteitä tulevasta? Vai ovatko ne jotain muita alitajunnan viestejä? Kuka tietää. "Kuka uniaan uskoo se varjoaan pelkää" kuuluu vanha sanonta. Joskus unet todella kuitenkin ovat enteitä. Toisilla vahvemmin kuin toisilla. Unesta voi saada toisinaan myös ideoita ja vinkkejä. Jotkut tietoisesti kysyvät illalla apua ja ohjausta jossain aiheessa ja ehkäpä näin saavatkin vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin unien kautta. Jos yöllä tulee unessa selkeästi jokin vinkki, kannattaa tämä heti herättyään kirjoittaa muistiin, muuten niillä on tapana vaipua unholaan. Itse olen saanut unista joitain ideoita, esim. nimiehdotuksia joillekin jutuille. 

Unta vai totta?

Toisinaan unesta herättyään on kiitollinen, että se oli vain unta. Joskus taas unet ovat niin ihania, että harmittaa herätä "todellisuuteen". Oletko koskaan herännyt kesken ihanan unen ja toivonut, että jos vain äkkiä jatkat unia, voisit palata tuohon uneen? Joo, nostan käden pystyyn. Minä olen ainakin toivonut näin. Ja itseasiassa, joskus se on onnistunutkin! Mutta harvinaista toki. Joskus toivoisi, että voisi jatkaa tuota unta ikuisuuksiin ja vaihtaa tämä todellisuus tuohon unen todellisuuteen. Joskus unessa voi kokea niin suuria ja vahvoja tunteita, että tuon unen ja erityisesti sen tunteen muistaminen voi kohottaa mielialaa vielä monta päivää, jopa viikkoja, kunnes muisto alkaa haalenemaan. Vastakohta näille ovat tietysti painajaiset. Joskus on nähnyt niin todellista pahaa unta, että on herännyt itkien. Se on aika kamala tunne. Sillä kertaa on ihana herätä todellisuuteen. Tuollaisen unen jälkeen voi viedä hetken, ennen kuin sen saa karistettua kokonaan ajatuksistaan. 

Eli, niin kuin sanoin, olen kova näkemään unia ja vieläpä muistamaan niitä pitkälle päivään, jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Koska unen näkeminen sijoittuu keveämpään unen vaiheeseen ja REM-unen aikana autonominen hermosto aktivoituu, ei ihme, että aamuisin on melkein hengästynyt olo. On oikeasti sellainen olo toisinaan, niin kuin olisi matkustanut maailman ympäri tai juossut maratonin (tai näin voisin kuvitella). Aamulla kun pitäisi olla virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen, olo on jo valmiiksi väsynyt kaikesta siitä yöllisestä tekemisestä. Eikä ihme! Aivothan eivät erota todellista tekemistä mielikuvaharjoittelusta. Ajattelemalla jotakin asiaa aktivoituvat samat aivojen alueet kuin jos tekisi tuota asiaa oikeasti. Olo voi siis tämän teorian mukaan fyysisestikin olla aamulla niin kuin yön olisi huidellut pitkin maailmaa. En toki tiedä, mutta olisi kiva lukea tutkimuksia aiheesta (jos sellaisia on). Joillakin on kyky nähdä myös ns. selkounia. Niissä unen näkijä tietää, että kyseessä on uni. Jotkut voivat jopa vaikuttaa uneensa tietoisesti. Itse näen toisinaan unia, joissa tiedän näkeväni unta ja sanon itselleni kesken unen, että tämä on vain unta. En ole kuitenkaan toistaiseksi päässyt vaikuttamaan unen sisältöön. 

Miten sinä suhtaudut uniisi? Itse kiinnitän niihin kyllä huomiota ja jotkut unet jäävät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Toisaalta on jännää ruveta illalla nukkumaan, kun ei tiedä mihin seikkailuihin yöllä joutuu/pääsee. On kuin eläisi kahta eri elämää. Onneksi painajaiset eivät ole viime vuosina enää juurikaan piinanneet, joten illalla voi nukahtaa rauhallisin mielin odottaen uusia seikkailuja. 

Hyviä unia! :)