Odotusten ja oletusten kirous

Tänä vuonna olen jonkin verran seurannut Big Brother -ohjelmaa. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka ajatuksia herättäviä keskusteluja talossa on käyty. Tämäkin teksti sai inspiraationsa eräästä talossa käydystä keskustelusta. Jälleen olen saanut huomata, että kun on avoin kaikelle, yllättäviä asioita voi tarttua mukaan erilaisista tilanteista.

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka odotukset luovat meille kärsimystä ja tuskaa. Mutta tällä kertaa ajatuksia herätti niinkin vakava asia, kuin kuolema. Kuolema on monelle arka asia, asia josta ei voi puhua kevyesti ja jota pelätään. Ja onhan se ymmärrettävää, se on kuitenkin niin lopullinen tapahtuma. Mutta toisaalta, se on lähes ainoa asia tässä maailmassa mikä on täysin varmaa. Jokainen meistä kuolee jossain vaiheessa, toiset ennemmin kuin toiset. Kuolemaan liittyy paljon uskomuksia, jokaisella omansa ja ne voivat määritellä hyvin pitkälle sen, pelkäämmekö kuolemaa vai emme.

Kerroin aiemmassa tekstissä siitä, miten asioita ei oikeastaan voida pitää normaaleina tai epänormaaleina, on vain erilaisia asioita, joiden ilmenemisen todennäköisyys vaihtelee. Ja tämän todennäköisyyden perusteella luokittelemme kuitenkin asiat normaaleiksi tai epänormaaleiksi. Jos joku asia on todennäköisempää kuin jokin toinen, alamme odottaa tämän todennäköisen asian tapahtumista ja jossain vaiheessa pidämme sitä oletuksena, lähes varmana. Ja kaikkea, joka poikkeaa tästä varmimmasta vaihtoehdosta on traagista ja epänormaalia, sillä emme osanneet odottaa sitä. Mielemme on niin lukkiutunut odottamaan tätä kaikkein todennäköisintä tapausta, että olemme lähes kokonaan sulkeneet tietoisuutemme muilta mahdollisilta tapauksilta. Ja mm. tämän vuoksi esim. kuolemaa nuorena pidetään paljon traagisempana kuin vanhana kuolemaa. Vaikka onko kukaan luvannut kenellekään meistä yhtään päivää elinaikaa?
 
Otan esimerkiksi oman koirani. Minulla on vajaan kuukauden päästä 13 vuotta täyttävä (jos hyvin käy) sileäkarvainennoutaja. Kyseisellä koirarodulla keskimääräinen elinikä (ts. todennäköisin aika kuolla) on 9 vuotta. Siihen asti, kun koira eli 9-vuotiaaksi, sitä eleli suht huoletta, eikä kuolemaa odottanut. Jos rakas koirani olisi kuollut ennen tuota ikää, se olisi ollut äärrettömän surullista ja odottamatonta. Nyt kuolema on jo selkeästi lähempänä. Vaikka virtaa vielä riittää, siltikään ei uskalla ajatella kovin pitkälle, sillä koskaan ei tiedä milloin se viimeinen päivä koirani elämässä koittaa. Itselläni on asiasta ikään kuin ajatus, että kaikki päivät yli sen "luvatun" 9:n vuoden on ollut plussaa, eikä kuolema ole enää odottamatonta, jolloin se ei myöskään sen tapahtuessa ole enää niin kauheaa (vaikka ihan varmasti todella surullista, sillä tämä on elämäni koirarakkaus!). Mutta kenen mukaan koiralleni on luvattu ylipäätään 9 vuotta elinaikaa? Tilastojen mukaan? Todennäköisyyksien mukaan? Niinpä niin, mutta oikeasti KUKAAN EI ole luvannut päivääkään. On vain todennäköisyys, josta poikkeavia tapahtumia löytyy aina (ovat siis normaalia sinänsä).

Näin avattuna asia kuullostaa ainakin itsestäni todella hullulle. Mutta niin me ihmiset ihan varmasti suurimmaksi osaksi ajattelemme. Nuoren ihmisen kuolema on todella paljon traagisempaa kuin 84 vuotta ylittäneen naisen tai 78 vuotta ylittäneen miehen kuolema, koska he ovat jo ylittäneet keskimääräisen elinajanodotteen. Jälleen, kuullostaa ehkä julmalle, mutta näin se vain on. Mutta kaikki nämä liittyvät meissä sitkeästi istuviin oletuksiin ja odotuksiin. Me lähtökohtaisesti oletamme, että ihminen elää n. 80 vuotiaaksi ja kaikki siitä (ns. huonompaan suuntaan) poikkeava on traagista ja odottamatonta. Ja uskoisin, että ihminen elääkin suurimmaksi osaksi siitä lähtökohdasta käsin, että elää vanhaksi; odotetaan eläkeikää, kerrytetään eläkettä, säästetään, "sitten kun" jne. Eikä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin, on hyvä uskoa (tai toivovansa) pitkään ikään. Ei ole kuitenkaan huono asia tiedostaa jossain mielensä sopukoissa, että yksikään päivä ei silti ole varma. Jos ihminen kuolee nuorena, usein kuulee sanottavan "hänellä jäi elämä kesken". Mitkä asiat elämään "kuuluvat"? Milloin elämä on "valmis"? Tämä on taas oma juttunsa, johon voin myöhemmin palata.

Kuolema on aika äärimmäinen (mutta aina läsnäoleva) esimerkki meidän oletuksistamme. Oletukset liittyvät elämässämme lähes kaikkeen. Myös parisuhteet kariutuvat usein siihen, että meidän odotuksemme tai olettamuksemme eivät toteudu. Mutta onko meillä oikeus olettaa mitään? Ainakaan se ei kannata, sillä emme ole ennustajia. Ja vaikka jokin asia on todennäköistä, se ei tarkoita, että asiat menevät aina sillä tavalla. Aina löytyy myös käyrästä poikkeavia tapauksia. Kaikki on mahdollista. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Sitä elämä on. Kaikkea odottamatonta tapahtuu.

Mutta se, mikä tässä on hyvä asia, on se, että me itse olemme lopulta vastuussa omista odotuksistamme ja oletuksistamme (ja jotka olemme ihan itse omissa päissämme muodostaneet). Älä oleta mitään! Älä odota mitään! Suhtaudu jokaiseen hetkeen ja tapahtumaan avoimesti ja ainutlaatuisena kokemuksena. Ollaan kiitollisia niistä päivistä joita olemme saaneet elää ja joista olemme saaneet nauttia läheistemme kanssa, sillä huomista ei ole luvattu kenellekään. Ollaan kiitollisia kaikista niistä asioista joita olemme saaneet kokea, sillä kukaan ei ole luvannut meille uusia kokemuksia. Vaikka näiden asioiden ajatteleminen saattaa aiheuttaa ahdistusta, mutta kun ne lopulta oikeasti oivaltaa, tulee käsittämätön vapauden tunne. Meidän itse itsellemme asettamat odotukset ja olettamukset aiheuttavat meille enemmän ahdistusta ja kärsimystä. Kun ymmärrämme, miten jokainen hetki on lahja ja uusi ainutlaatuinen hetkensä (vaikka saattavat usein toistua samankaltaisina päivästä toiseen), ilman lupausta mistään, näemme elämän aivan uusin silmin!   

Rakkaudella

💖💖💖

P.S. En sano, että odotuksista ja oletuksista irtipäästäminen olisi helppoa, sillä ne ovat hyvin syvälle juurtuneita ajatusrakennelmia. Mutta jo niiden olemassaolon tiedostaminen on iso askel. Harjoittelun voi aloittaa pienestä, esim. luopuminen odotuksista jonkin elokuvan suhteen; kun aloitat elokuvan katselun, tee se avoimin mielin. Jos sinulla ei ole mitään odotuksia ko. elokuvan osalta, voit vaikka yllättyä positiivisesti.