Seuraava näkemäni kuva havahdutti minut otsikon ajatukseen:
Mistä tällainen erikoinen vertaus? No, tuo teksti toi mieleeni kesän odotuksen. Kun kevät aurinko alkaa paistamaan ja luonto alkaa heräämään eloon ja erityisesti, kun tulevat ensimmäiset oikeasti lämpimät päivän, mieleen tulee hirveästi suunnitelmia kesän varalle: tänä kesänä haluan olla mökillä, sitten haluan käydä Virossa, lapsia täytyy käyttää huvipuistossa, voi kun olisi kiva pitää grillipartyt... Tulee halu käydä siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Entä sitten kun kesä on lopussa? Huomaa, että kesä meni taas kuin siivillä ja hädin tuskin ehti edes siellä mökillä käymään ja huvipuisto jäi vaan haaveeksi. No, onpahan mitä tehdä ensi kesänä. Olen huomannut, että suunnitelmien teko liittyy erityisesti lämpimiin kesäisiin päivin. Silloin kun kesä on säiden puolesta kehno, jäävät suunnitelmat lähes varmasti toteuttamatta. Kylmällä ja sateisella ilmalla ei viitsi mennä mökille palelemaan eikä huvipuistoon kastumaan eikä ajelu pitkin sateista Suomeakaan houkuta. Mutta onhan se taas ensi kesä! Tämä juttu toistuu hyvin useana kesänä, ainakin minun elämässäni.
Kun kesä on alussa, on se kuvitelma, että se kestää kauan ja siinä ajassa ehtii tehdä yhtä ja toista. Tämän saman ilmiön olen huomannu muissakin elämän tilanteissa aikuisella iällä; ajattelin että opiskeluvaihe on sellainen joka kestää ikuisuuden, mutta yhtäkkiä yllättäen se loppuikin! Samoin ajattelin, että lapsen päiväkotivaihe on sellainen että siinä nyt mennään vuosikausia (ikuisesti, taas!). No kappas kummaa, eipä se kauaa kestänytkään ja kohta jo oli päiväkoti-ikäinen eka luokalla. Mistä ihmeestä tämä tunne "ikuisuudesta" tulee? Minäpä tiedän (ainakin omalta osaltani)! Lapsena aika menee huomattavasti hitaammin ja muistan, kuinka ala-aste aika oli sellaista, joka tuntui että se vain jatkui ja jatkui, ikuisesti. 6 vuotta aikuisiällä on paljon, paljon lyhyempi aika kuin mitä ala-aste kesti omasta mielestä.
Kesässä on se onni, että hyvin suurella todennäköisyydellä seuraa seuraavakin kesä (jos itse on sitä näkemässä). Sitä ei pidetä niin katastrofina, vaikka jotain suunnitelmia jäi toteuttamattakin. Mutta entä jos seuraavaa kesää ei omalla kohdalla enää tulisikaan? Tekisitkö silloin ne asiat, mitä olit suunnitellut? Elämän kanssa on näin. Sitä ajattelee koko ajan, että onhan tässä aikaa tehdä vaikka mitä. Mitä sitten vaikka viikot, kuukaudet ja vuodet menevät äkkiä kun onhan näitä vuosia edessä. Oli tai ei, mutta joku kaunis päivä ne ovat kuitenkin lopussa, ennemmin tai myöhemmin. Vaikka tämä päivä olisi vasta sitten kun ikää on jo 80-100 vuotta, luulenpa että silloinkin sitä istuu ja ihmettelee samalla tavalla, että mihin se aika meni? Sitä kun oli niin paljon suunnitellut elämän varalle, mutta vain pieni osa tuli tehtyä. Ja se elämä meni jo. Seuraavaa ei tule (ainakaan läheskään samanlaisena...).
Luulenpa, että suurin osa meistä kuvittelee ehtivänsä tekemään elämänsä aikana sitä ja tätä, mutta aina niitä suunnitelmia siirretään koska juuri nyt ei ole sopiva hetki. Mitä jos ne hetket loppuvat kesken? Mitä jos uutta hetkeä ei enää tulekaan?
Oletko listannut niitä asioita, joita OIKEASTI haluat elämäsi aikana tehdä? Minä en ihan täysin ole. Toki joitain unelmia on, mutta en ole koskaan ajatellut asiaa tältä kantilta niin syvällisesti. Ehkäpä on todellakin aika tehdä lista asioista (esim. 100 asiaa, jotka haluaa tehdä) ja alkaa toteuttamaan niitä yksi kerrallaan, aikailematta. Elämä on hauras ja vaikka vuosia olisi jäljellä vielä 70, luulen, että se menee yhtä nopeasti ja huomaamatta kuin yksi kesäkin, jos asialle ei tee jotain ja nauti jokaisesta hetkestä, niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä ja pistä tuulemaan. Sen olen sentään jo oppinut vuosia sitten, että en toivo ajan menevän äkkiä esim. ennen kovasti odotettua etelän lomaa, sillä tiedän, että vaikka siihen olisi aikaa puoli vuotta, se tulee sieltä yllättävän nopeasti ja on ohitse vielä nopeammin. Jokaisessa tilanteessa, oli se sitten hyvä tai huono juttu, olisi hyvä muistaa yksi lyhyt lause: "Tämäkin loppuu aikanaan". Jos kyseessä on ikävä asia, tuo lohtua tietää että se loppuu joskus. Jos taas on meneillään hyvä hetki, lause tuo muistutuksen siitä, että kannattaa elää täysillä hetkessä ja nauttia jokaisesta sekunnista, koska myös kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Kun seuraavan kerran olet aikeissa tehdä jotain, mutta perut tekemisen sen takia ettet viitsi tai jaksa, että teet sen "sitten myöhemmin", mieti jos "myöhempää" hetkeä ei tulekaan. Miksi aikailla?
Aseta unelmia, tee asioita joita rakastat, elä siten että tiedät ettet joudu vanhana katumaan tai harmittelemaan. Kuvittele itsesi välillä yllä olevan vanhan naisen tilalle ja mieti omaa elämääsi taakse päin: Mitä olisit vielä halunnut tehdä tai mikä olisi kannattanut jättää vähemmälle. Ala sitten toteuttaa niitä asioita, joita olisit halunnut tehdä. Elämä menee hujauksessa, vaikka se nyt tuntuukin iäisyydelle.
Toimi ja elä! <3
Johanna Kurkelan sanoin: "Tahdon elää, niin etten vanhana mä joudu katumaan.
Tahdon elää, löytää sateenkaaren päästä satumaan.
Tahdon tanssia ja laulaa,
Tahdon itkeä ja nauraa,
Tahdon elää,
tahdon elää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti