http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/psykologia/ala_valita_edes_mielessasi_tulet_onnellisemmaksi
Vaikka olen tietoinen siitä, että turha valittaminen on turhaa, heräsi tästä kuitenkin taas uusiakin ajatuksia. En pidä itseäni kovinkaan suurena valittajana. Olen yhä enemmän oppinut hyväksymään sen, että ihmiset ja olosuhteet ovat sitä mitä ovat eikä minun valitukseni muuta asiaa. Nyt en puhu niistä asioista, joille oikeasti voi tehdä jotain (ja joille aion tehdäkin jotain!), vaan juuri näistä "turhista" jutuista.
On monia tapoja ilmaista asioita. Niistä voi valittaa ilman lopputulosta tai asioista voi antaa asiallista ja rakentavaa palautetta joka ehkä johtaa asioiden muutokseen tai sitten muuttaa asioita itse. Se mihin olen itse havahtunut juurikin viime aikoina on se, mistä artikkelissakin puhutaan, eli sosiaalisissa tilanteissa valittaminen on hyvin tyypillistä. Vaikka itse en siis ole kova valittaja niin yksi päivä havahduin, kuinka sosiaalisessa tilanteessa sanoin negatiivista asiasta, joka itseäni ei oikeasti edes häirinnyt. Mitä ihmettä?? Tuli just se olo, että suu sanoi ihan muuta kuin mitä oikeasti aiheesta ajattelin. Ja mikäpäs muu puheenaihe tänä(kin) talvena on ollut kuin sää. Kun tapaa naapureita, sää on aina oiva aihe. Mutta yleensä se sisältää valittamista. Kun naapuri alkoi puhumaan, että on kyllä kurja sää, yhdyin tähän "joo, niin on kyllä". Ihan tuosta noin vaan, vaikka itse en edes kokenut sen hetkistä säätä pahaksi. Sää nyt on mikä on, siitä pitää ottaa kaikki irti oli se sitten sade, pakkanen, sohjokeli, helle tai mikä tahansa. Mutta mikä meidät ihmiset saa joukossa myötäilemään toisten puheita, vaikka itse emme ajattelisi samoin? Ja etenkin noinkin vähäpätöisissä asioissa kuin sää. Syynä lienee hyväksymisen tarve, pelko siitä että toinen alkaa hyljeksimään tai suuttuu. Haluamme olla mieliksi toisille. Pelkäämme ehkä paljastavamme itsestämme liikaa, jos heittäydymmekin myöteisiksi tai pelkäämme saavamme hankalan leiman kun on toista mieltä kuin muut. Minun on pitänyt tehdä ihan tietoisesti työtä sen eteen, että sanon suoraan mielipiteeni: "kiva kun ei oo pakkasta", "mukavaa tämmönen pieni lumisade", "ihan virkistävä ja puhdistava vesisade"... Naapurit ehkä hetken kattoo kummissaan, mutta entä jos saankin tartutettua tällä positiivista ilmapiiriä? Saatikka että säilytän oman hyvän mieleni.
Kiinnitä seuraavan kerran porukassa ollessasi huomiota siihen, kuinka suuri osa keskustelusta on jostakin asiasta valittamista, joko säästä, yhteiskunnallisista asioista tai jokun henkilökohtaisesta elämästä. Miksi negatiivisista asioista on helpompi saada keskustelun aihetta kuin positiivisista saatikka neutraaleista? Toki, usein negatiivinen aihe saa aikaan jotain positiivistakin, esim. muutoksia. Mutta silloin se onkin ns. oikeanlaista valittamista. Mutta jälleen, jos keskustellaan vain asioista, joille kukaan ei edes aio tehdä mitään, kunhan porukalla valitetaan ja päivitellään. Miksi se on ihmisistä niin kauhean kivaa? Totta kai syyllistyn toisinaan tähän itsekin ja siksi juuri mietinkin, että miksi asia on näin...
Se, mitä omassa elämässäni teen tietoisesti (toivoen että homma muuttuu ajan myötä automaattiseksi) on se, että en kotona valita turhista. Toki se ei ole ollut ongelmani koskaan, mutta haluan vähentää sitä entisestään. Omasta mielestäni olen onnistunut tässä aika hyvin, mutta rehellisen mielipiteen tästä voisi parhaiten varmasti kertoa mieheni ja lapseni ;). Luotan siihen, että etenkin mies hoitaa hommat omalla tyylillään ja hän on sentään aikuinen, itsenäinen ihminen, joten miksi en luottaisi. Me on kyllä puhuttu asioista, mitkä toista ärsyttää, joten miksi huomauttaa näistä joka päivä. Tiedän, että miestäni ärsyttää minun ei-niin-siisti-ja-vähän-huoleton-elämäntyylini, kun tavarat eivät löydä paikoilleen ja pyykit saattaa kuivaa narulla ainakin viikon. Minua taas ärsyttää mieheni toisinaan mielestäni-liian-ankara/tiukka-suhtautuminen-asioihin. Mutta miksi näistä muistuttaa toista päivittäin tai viikoittain, koska ne ovat jo tiedossa. Ei valittaminen ainakaan minuun tehoa. Päinvastoin, valittaminen synnyttää vastarintaa ja homma ei toimi senkään vertaa. Asioista voi totta kai joskus sanoa, mutta asian voi sanoa valittamatta niin, että toinen ehkä oikeasti jää miettimään ja muuttaakin sitten toimintapaansa omasta halustaan. Mun mielestä tämä toimii ainakin meillä.
Mieleen ei mahdu kahta ajatusta yhtä aikaa. Jos siis mieleesi tulee joku valitus, vaihda se johonkin positiiviseen ja ryhdy ajattelemaan sitä. Jos sen sijaan jäät kiinni valitukseesi, se alkaa suurenemaan ja suurenemaan ja lopulta vaikuttaa jopa koko kehon toimintaan. Sen sijaan kun vaihtaa negatiivisen ajatuksen positiiviseksi, negatiivinen unohtuu kohta kokonaan. Tässäkin asiassa olen oppinut paljon viime aikoina. Jos jostain syystä jokin asia alkaa ärsyttämään minua, koski se sitten miestäni, lastani tai jotain ulkopuolista asiaa, jos otan asian puheeksi niin huomaan, että asiasta ylipääsemiseen menee pitkä aika ja se jää kalvamaan sen lisäksi, että oma fiilis laskee. Mutta kun teenkin niin, että kun joku ärsytys esiintyy, ohitan tuon asian puhumatta siitä, homma on unohtunut hyvinkin pian. Tämä koskee niin fyysisiä kipuja/vaivoja kuin kaikkia ärsytystä tai negatiivisia tunteita aiheuttavia asioita. Pyrin olemaan puhumatta asioista (asioista jotka ei kummene turhalla valittamisella), vaihdan omia ajatuksiani ja huomaan, että tilanne menee ohi nopeasti enkä jää kiinni negatiiviseen tunteeseen.
 |
| Riiassa ollessamme satoi vettä koko ajan. Toisaalta harmitti, mutta toisaalta tuli käytyä mm. jokiveneretkellä, jota ei olisi tullut aurinkoisella säällä tehtyä. Lisäksi, jos olisi ollut aurinkoinen sää, luultavasti olisimme etsineet kivan terassin ja istuneet päivän siellä sen sijaan, että olisimme päivän kävelleet ja katselleet kaupunkia. Positiivista siis siinäkin! |
Itse voi siis tosi paljon vaikuttaa omaan olotilaansa. Tässä lyhyt tarina: Kaksi kaverusta (N=negatiivinen ja P=positiivinen) päättää lähteä lenkille. Sovittuna ajankohtana sataa vettä. N alkaa valittamaan että kun on noin huono keli, kurja lenkkeily sää. P houkuttelee, että sade vain puhdistaa ilmaa ja tekee keholle näin ollen hyvää, ja saahan vaatteet kuivaksi lenkin jälkeen. Näin kaverukset lähtevät kuitenkin lenkille. N jaksaa koko lenkin ajan mainita, jos astuu lätäkköön tai puusta tulee supervesikuuro. Lenkillä eteen tulee lapsilauma, jotka tukkivat koko tien. N alkaa valittamaan kun noi tenavat valtaa koko tien eikä yhtään ajattele muita. P toteaa tähän, että niinhän sitä itsekin lapsena teki, eli niin hetkessä että ei huomannut ympäröivää elämää, miten ihanaa ja huoletonta aikaa se olikin! Lenkki jatkuu ja N huomaa inhottavia roskia ja koirankakkoja, hurjastelevan pyöräilijän ja vesisateen joka vain kiihtyy. P nauttii lenkistä ja ulkoilmasta, poimii päivän hyväksi työksi muutaman roskan, miettii kuinka kiva on kun koiria on ilahduttamassa ja auttamassa ihmisiä, katselee ihaillen kun joku pitää kunnostaan huolta pyöräilemällä. Lenkin loputtua P kiittää kivasta, virkistävästä lenkistä kun taas N on naama happamana ja toivoo seuraavan lenkin ajakohdaksi ja paikaksi jotain parempaa.
Kumman päivän uskot jatkuvan parempana? Molemmat kokivat juuri samat asiat, mutta eri asenteella. Ehkä myös P hetkellisesti ajatteli kaahaavasta pyöräilijästä jotain negatiivista, mutta käänsi ajatuksen myönteiseksi, jolloin hänelle loppuen lopuksi jäi jutusta kiva fiilis. Näin voimme itse vaikuttaa omaan päiväämme ja elämäämme. Asiat eivät ole hyviä tai huonoja itsessään, on vain asioita joihin ihmiset reagoivat eri tavoin.
Vaikkei heti onnistu ajattelemaan positiivisia ajatuksia, kannattaa hetkeksi lopettaa valittaminen, ensin ääneen, sitten myös mielessään. Sen jälkeen opettelee kääntämään asiat myönteisiksi. Uskon, että tällä on suuri merkitys omaan elämääsi.
Kokeile viettää tipattoman tammikuun perään valitukseton viikko tai vaikka kaksi! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti