Utopia lähes lisäravinteettomasta elämästä

Joskus tää maailman meno kyllä ihmetyttää, tai oikeastaan aika useinkin. Maalatessani keittiön ruokailuryhmää ryhdyin miettimään lisäravinteita (ihme tilanteissa ihme ajatuksia?!). Tällä hetkellä joka paikka tuntuu pursuavan erilaisia lisäravinteita ja mainokset väittävät niiden tekevän ihmeitä ja parantavan kaikki vaivamme, niin psyykkiset kuin fyysisetkin. Useat ovat mainosten uhreja ja ostavat näitä tuotteita toivoen elämän laatunsa paranevan. Toiset lisäravinteet varmasti toimivat toiset valitettavasti eivät.

Äkkiseltään en löytänyt tietoa, milloin ensimmäiset lisäravinteet ovat tulleet markkinoille. Mutta tuskin tarvitsee kovin kauaksi historiaan mennä, jotta alkuperä löytyy. Nyt nämä ravinnon lisät ovat aivan valtava bisnes. Samaan aikaan ihmisiltä tuntuu unohtuneen miksi näitä ravintolisiä syödään. Lähtökohtahan on, että ihmisen pitäisi saada ravinnosta kaikki se, mitä kehomme tarvitsee. Ravintolisiä tulisi käyttää silloin, kun jostakin ravintoaineesta on selkeä puute. Tiettyjen vitamiinien, kuten D-vitamiinin osalta me pimeän pohjolan ihmiset tarvitsemme lisäravinnetta, koska auringon valo on niin vähäistä. Mutta suurimman osan pitäisi tulla syömästämme monipuolisesta ruokavaliosta. Valitettavasti nykyinen ruokavalio suurimmalla osalla ihmisistä on niin yksipuolinen ja koostuu suurelta osin teollisista ruoista, jolloin tarpeellisten ravintoaineiden saanti jää vajaaksi. Ja siinä yksi syy miksi voimme huonosti. Lisäksi syömämme ravinnon ravintoainepitoisuudet ovat huimasti laskeneet. Saadaksemme esim. nykypäivän omenasta yhtä paljon ravintoaineita kuin ennen, meidän tulisi syödä useita omenoita. Nykypäivän viljelysmalli on köyhdyttänyt maaperän, jolloin siellä ei enää ole niin paljon ravintoaineita kuin ennen ja jotka imeytyisivät käyttämäämme ravintoon. Yksi syy ravintoainevajeisiin on myös niiden mahdollinen imeytymishäiriö kehossa, koska olemme laiminlyöneet elimistöämme niin pitkään.

Lähiomppuja + kaukobanaani

Nämä faktat huomioon ottaen on tietenkin järkevää ottaa jotain ravinnon lisää. Eikä ihme, jos ihmiset alkavat voimaan paremmin syötyään/juotuaan näitä ravintolisiä, koska elimistö alkaa saamaan sille tarvittavia rakennuspalikoita. Valitettavasti samaan aikaan unohdetaan, että ravintoaineet alkuperäisessä muodossaan, eli syömässämme aidossa ruoassa, olisivat ihanteellisinta kehollemme. Uskon, maaperän köyhyydestä huolimatta, että syömällä monipuolisesti oikeaa ruokaa, meidän ei tarvitsisi turvautua niin usein erilaisiin ravintolisiin. En sano, etteivätkö ne olisi hyvä juttu, mutta olisi hyvä tiedostaa niiden perimmäinen tarkoitus ja sitä kautta voisi miettiä niiden tarpeellisuutta.

Mielestäni tässä asiassa, niin kuin niin monessa muussakin, yritettään paikata asioita niiden perimmäisen korjaamisen sijaan. Erilaiset firmat kuluttavat käsittämättömiä summia kehitellessään "yhä parempia" ravintolisiä. Huomaako kukaan muu tässä epäkohtaa? Totta kai ensiapuna on hyvä, että ihmisille on tarjolla ravintolisiä, jotta voimme tarjota kehollemme sitä mitä se tarvitsee. Mutta eikö olisi parempi alkaa sijoittamaan ravintolisiin ja niiden kehittämiseen käytettäviä rahoja siihen, että voisimme taas tuottaa ravinteikasta OIKEAA RUOKAA, jolloin erilaiset ravintolisät kävisivät lähes tarpeettomiksi. Olisiko utopistista alkaa kehittämään ruoan tuotantoa jälleen siihen suuntaan, että siitä saadaan todellakin ravinteikasta. Tehotuotanto ei olisi edes siinä tapauksessa niin tarpeellista, koska pienempi määrä ravinteikasta ruokaa riittää pitämään meidän kylläisinä ja ravittuina.

Nykyinen nopea kehitys joka alalla on vienyt meitä siihen suuntaan, että sokeudumme aidolle ja alkuperäiselle. Ajattelemme, että kaikki uusi on hienoa ja upeaa. Kehitys on vaan niiiin siistiä! Mutta vanhan sanonnan mukaan, toisinaan vanhat konstit ovat parempia kuin pussillinen uusia. Uuden teknologian myötä on varmasti tullut paljon hyviä asioita, myös ruoan tuotantoon, mutta samaan aikaan ei saisi unohtaa vanhoja hyväksi todettuja keinoja. Yhdistämällä uutta ja vanhaa päästäisiin varmastikin sellaiseen lopputulokseen, jossa sekä kehomme, että ympäristömme kiittää.

Aamiainen: itsepuristettu vihermehu (porkkana, ananas, kukkakaali, piparjuuri, sitruuna, selleri, kurkuma), luomu kananmuna, ehtaa lähiruisleipää valkosipuli sivalluksella ja avokadolla + paprikaa

Tällä tekstillä en tosiaan tarkoita sitä, että lisäravinteet olisivat pahasta (etenkään nykyisillä elämäntavoilla), vaan haluan herättää ajatuksia siitä olisiko sittenkin parempi, jos saisimme lähes kaiken tarvittavan luonnollisessa muodossa ruoasta. Näin ei tietenkään suurimmalla osalla tällä hetkellä ole ja siksi lisäravinteet ovat useimmiten tarpeen, mutta entä jos se olisi mahdollista. Houkuttelevaa, eikö totta? Utopiaa tai ei, uskon tämän olevan ajattelemisen arvoinen asia.

Mikä tän kaiken idea on?

Tänä aamuna oivalsin kulkeneeni vuosien myötä selkeää polkua joihin sisältyy eri kehitysvaiheita. Vieläkään en ole perillä, mutta huomaan asioissa tapahtuneen huomattavia muutoksia. Kaikki tämä on tapahtunut lähinnä pääni sisällä, ajatuksen tasolla.

Pitkän aikaa elin siinä "normaalissa" elämässä johon kuului elämää iloineen ja suruineen, draamoineen ja onnen hetkineen. Elämä oli se mitä näin, koin, haistoin ja maistoin. Elämä oli siinä mitä konkreettisesti näin ja koin. Ei ollut muuta elämää.

Jossain vaiheessa huomasin elämässäni välähdyksen omaisia hetkiä jolloin mietin ja jopa ahdistuin hetkeksi siitä mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Mikä järki tässä hommassa on, kun aika menee niin nopeasti ja lopulta kuitenkin kuolemme. Mikä järki on haalia omaisuutta, kun se lopulta jää tänne. Mikä järki on tehdä mitään? Onko millään mitään merkitystä tässä lyhyessä elämässämme? Nämä ajatukset olivat hetkellisiä, ne tulivat ja menivät.

Vuosien jälkeen aloin kiinnostumaan henkisemmistä asioista (huom. eri kuin hengellinen). Törmäsin elämisen eri tasoihin. Se mitä näemme, ei olekaan kaikki mitä on. On paljon enemmän. Olemme paljon enemmän kuin kehomme, tittelimme, sukupuolemme ja ihonvärimme. Olemme kaikki energiaa ja kaikki energia on yhteydessä toisiinsa. Olemme siis kaikki yhtä. Syntyessä saamme kehomme käyttöömme, joka kuitenkin muuttuu joka päivä. Silti useimmat takertuvat tähän alati muuttuvaan kehoon. Lopulta kehomme antaa periksi, rapistuu ja kuolee, mutta miten käy todellisen minämme? Sen, joka tiedostaa sen, että ajattelemme. Oletko ajatellut, että toinen osa meistä ajattelee arkisia asioita "miten jouduin tähän tilanteeseen. Tiskitkin pitäisi tiskata". Toinen osa tiedostaa tämän ja sanoo "kaikki on hyvin juuri nyt, nämä ovat vain ajatuksia. Kiitos näistä mielenkiintoisista ajatuksista". Olemme siis paljon muutakin kuin näkyvä kehomme.

Lopulta menin tässä ajattelussa niin pitkälle, että jälleen olin siinä tilanteessa jossa ajattelin, mikä idea tässä kaikessa on? Siis tässä jota elämäksi kutsutaan. Kun kaikki olemme tällä planeetalla vain käymässä laina taloissamme, laina kehoissamme, kaikki on vain meillä lainassa ja kaikesta pitää luopua kun maallinen kehomme antaa periksi. Miksi me olemme täällä? Teemme lyhyen vierailun sillä välin kun maailmankaikkeus jatkaa olemistaan. Miksi?? Jälleen kerran, mikä järki tässä kaikessa on? Eikö ole sama maata ja odottaa ajan kuluvat kunnes kuolemme. Eihän tässä ole niin kuin mitään järkeä!

Lopulta täytyy löytää tasapaino näiden kaikkien keskellä. Ja siinä pisteessä alan nyt olemaan polullani. Maailma on kaunis paikka. Meille on annettu upea lahja; elämä! Tässä kehossamme johon olemme saaneet syntyä, meillä on mahdollisuus kokea inhimillisiä tunteita ja kokemuksia. Saamme tuntea rakkautta, vihaa, onnea, iloa, surua, euforian tunteita, pelkoa, huikeita elämyksiä ja hieman rauhallisempia hetkiä. Elämä on upeaa kun sen oikein oivaltaa. Täytyy löytää keskitie jota kulkea. Asioita ei kannata ottaa liian vakavasti. Ei ole järkevää hamstrata yli omien tarpeiden kun pärjäämme vähemmälläkin. Nautitaan elämästämme, mutta annetaan se mahdollisuus myös muille, sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Ei olla niin itsekkäitä ja ahneita, että riistetään toisilta mahdollisuus samaan onneen ja nautintoon. Jokainen rakastaa eri asioita. Toinen tykkää kauniista vaatteista ja tuntee niissä olonsa hyväksi. Toinen rakastaa kauniita esineitä. Joku rakastaa matkustamista. Joku saa upeita fiiliksiä liikunnasta tai hyvästä ruoasta. Jokaisella on se oma juttunsa. Mutta muistetaan niissäkin kohtuus eikä tehdä sitä ympäristön kustannuksella. Onni ei lopulta kuitenkaan tule upeista asuista tai hienoista autoista. Se ilo on hetkittäistä. Todellinen onni kumpuaa sisältämme ja kyvystä nauttia jokaisesta hetkestä sellaisena kuin se on. On ok hankkia itselleen asioita jotka tuottavat oikeasti nautintoa ja iloa, mutta loputon määrä asioita ei tuota enää enempää iloa. Kannattaa miettiä missä raja menee, mikä on ahneutta ja jopa toisilta riistoa. Pärjäisimmekö vähemmälläkin?

Meidän tulisi elää sellaista elämää, jossa kunnioitetaan toisia, myös tulevia sukupolvia. On ristiriitaista, että ihmiskunnan jatkuvuutta pidetään tärkeänä, mutta silti nykyhetkessä eletään niin, että tällä menolla tuleville sukupolville ei jää mitään, hädin tuskin elinkelpoista planeettaa. Meidän valintamme, kuinka pienet hyvänsä, vaikuttavat väistämättä laajemminkin. Kuvittelemme elävämme niin kuin haluamme, ostamme ja kulutamme, saastutamme luontoa. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että kaikki mikä päätyy luontoon, päätyy lopulta takaisin meihin itseemme. Emme ole luonnosta erillisiä vaan osa sitä. Me saamme ravintomme luonnon antimista. Kun saastutamme ja elämme luontoa kuluttaen, teemme samalla sen itsellemme ja erityisesti lapsillemme ja lastenlapsillemme jne. Kuinka moni oikeasti haluaa vahingoittaa jälkeläisiään tietoisesti? Tuskin monikaan, mutta kerskakulutuksellamme ja ajattelemattomuudellamme teemme sen tahtomattamme.

Mikä tämän kaiken idea siis on?

Ideana on rakastaa ja nauttia. Nauttia elämän suomista upeista asioista. Olla onnellinen. Antaa toisille sama mahdollisuus onneen eikä olla itsekäs ja ahne. Elää niin, että säilytämme tämän upean planeetan tuleville sukupolville, jotta heillä on mahdollisuus samaan rakkauteen ja onneen. Meidän täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta kaikki toimii ja luontomme säilyy. Yhdessä olemme vahvempia. Tehdään asioita joista saamme täyttymyksen tunteen samalla kun annamme toisten tehdä samoin. Ravitaan itseämme niin, että pysymme vahvoina ja elinvoimaisina ja jaksamme tehdä asioita yhteiseksi hyväksi, mutta ei tehdä sitä luonnon ja äiti Maan kustannuksella. Otetaan vastaan sitä, mitä luonto antaa eikä riistetä siltä sitä mitä me haluamme. Autetaan toisiamme, niin ihmisiä kuin eläimiä. Kaikilla olennoilla on sama oikeus elää ja olla.

Meidän planeettamme maa säilyy hengissä ilman meitäkin, mutta me emme säily hengissä ilman sitä. Olisiko aika alkaa kunnioittamaan sitä, jonka olemassaolo on meidän olemassaolomme perusta. Love & Peace <3

Uusi blogi: Erityisherkän päiväkirja

Hei kaikki!

Rakastan kirjoittamista. Haluan kirjoittaa asioista, jotka ovat itselleni oikeasti tärkeitä ja missä on tunne mukana. Viime vuosina olen kovasti miettinyt myös vahvuuksiani. Pikku hiljaa olen alkanut löytämään asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joissa samaan aikaan olen mielestäni hyvä. Pitkään ajattelin sen olevan jotain konkreettista kuten käsityöt (tää ei ole koskaan ollut mun laji!), pianonsoitto (rakastan soittamista omaksi ilokseni vaikken niin huippu olekaan), tietotekniikka tai jotain muutta vastaavaa. Taustalla on kuitenkin ollut ajatuksia, että en ole tarpeeksi hyvä tai olen ihan liian herkkä moniin asioihin. Kunnes, TSÄDÄM! Tajusin, että mun juttu on herkkyys ja sympatia, hyvyys ja ystävällisyys. Niisä asioissa olen hyvä. Minusta tuntuu käsittämättömän pahalle toisten satuttaminen, negatiiviset kommentit, riitely, pahat sanat, kylmyys ja kovuus... Kaikki negatiivinen, vaikka ne toisaalta ovat osa elämää.

Koen monia asioita voimakkaasti enkä ole koskaan pitänyt riitelystä, en henkilökohtaisesti enkä esim. vanhempieni riitelystä. Tämän herkkyyden kanssa joutuu (tai saa) elämään päivittäin ja viikkoon mahtuu paljon pieniäkin asioita, joissa tuo oma luonteenpiirteeni tulee esille. Tästä lähti ajatus uuden blogin aloittamisesta. Tiedän, että maailmassa on paljon samankaltaisia ihmisiä. Itseni tuntien he vain ovat piilossa, eikä suurin osa pidä meteliä itsestään. Jokainen miettii ja ahdistuu omassa olossaan luullen olevansa maailmassa ainoa, joka tuntee niin herkästi ja tuntee puristusta rinnassaan kun näkee ja kuulee pahuutta. Haluan uudessa blogissani avautua arkisista pienistäkin asioista, joissa oma herkkyyteni tulee esille. Haluan, että joku voi löytää sieltä jotain mihin samaistua ja huomata ettei olekaan yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa.

Jatkan myös täällä, mutta luulen, että tuo uusi blogi vie aikaani enemmän joten tekstit täällä voivat vähentyä. Toivon, että löydät uuteen blogiini ja löydät myös sieltä innostusta tai inspiraatiota, lohtua tai tukea. Kiitos sinulle! <3

www.erityisherkanpaivakirja.blogspot.com

Tervehdys sateisesta, mutta lämpimästä Turusta!

Kesä on vierähtänyt todella nopeasti. Tekstejä tänne blogiini ei ole syntynyt lähinnä siitä syystä, että olen saanut mökkeillä paljon nettiyhteyksien ulkopuolella. Tietokoneen käyttö on siis ollut todella vähäistä ja puhelimella pitkien tekstien kirjoittaminen on mielestäni niin työlästä, että siihen en ole edes viitsinyt ryhtyä :) Nyt kuitenkin arki on kutsunut ja sen myötä tietokone on palannut elämääni (onko se sitten hyvä vai huono asia...).

Meillä arkeen palaaminen on tarkoittanut mm. Turkuun palaamista ja kakkosluokan käynnistymistä. On tosiaankin saatu mökkeillä aika paljon ja poika on viihtynyt lupauksensa mukaisesti koko kesän mummolan suunnalla (+serkkujen luona) pohjoisessa. Onneksi kuitenkin innostusta koulunkäyntiin vielä löytyy sen verran, että kouluun palaaminen ei ole tuottanut ongelmia. Tosin rytmi on vielä vähän hakusessa ja uni ei tahdo illalla tulla, mutta jospa se tämän viikon jälkeen alkaa asettumaan uomiinsa. Loma-aika on ihanaa, mutta arjessakin on paljon kivoja asioita, mm. säännölliseen elämänrytmiin palaaminen.

Ennen kesää lupasin, että kesäkuntoon -projektin sijasta käynnistän kesällä kuntoon -projektin. No, miten tämä meni? Jotkut asiat onnistuivat, mutta jossain olisi ollut vieläkin parantamisen varaa. Se, mihin olen tosi tyytyväinen on liikuntasuoritukseni. Aloitin kesäkuun alussa HIIT treenauksen ja siitä sain pidettyä kiinni jopa reissuissa ja HIIT suorituksia tuli 3-5 x viikossa. Rapakuntoon en siis ole kesän aikana vaipunut ;) Ruokailun osalta kesä on aina haastavaa, mutta siinäkin oli paljon hyviä elementtejä. Pidin huolen kasvisten syönnistä (se on tullut jo aika luonnolliseksi tavaksi) vaikka grilliherkut maistuivat. Onneksi grilliherkkuja on muutakin kuin makkaraa ja sen syönnin jätinkin aika vähälle. En myöskään ollut tänä kesänä kovin suuri jäätelön kuluttaja. Täytynee kuitenkin myöntää yksi tämän kesän paheistani... Viini! Pidän kovasti hyvästä viinistä ja sitä tuli nautittua. Vaikka en määrällisesti nauti tuota juomaa paljon, niin kesällä kertoja kertyi kuitenkin enemmän kuin normaalisti. Ja se onkin ehkä yksi suuri syy siihen, että paino ei ainakaan pudonnut kesän aikana ;) 

Tänä kesänä olen erityisen innokkaana keräillyt satoa talteen. Virossa käydessämme saatiin säilöttyä mansikkaa hilloksi ja mehuksi. Lisäksi runsas kirsikkasato houkutti tekemään kirsikkahilloa ja rommikirsikoita :) Kotosuomessa on tullut kerättyä aika paljon vadelmia (aivan loistava vadelmasato tänä kesänä!) sekä hieman mustikkaa, viinimarjoja ja sieniä. Mustaherkukasta keittelin miehen toiveesta myös hieman hilloa. Avomaankurkkua säilöttiin viipalekurkkuina. Muuten syksyn marjat ovat varmasti aikalailla nyt tallessa, mutta sienimetsälle vielä mieli halajaa!

 

Kirsikkasatoa

Entäs miten homma jatkuu nyt kesän jälkeen? Tykästyin HIIT treenaukseen, joten sitä tulen varmasti jatkamaan. Erityisesti pidän sen nopeudesta ja tehokkaasta vaikutuksesta. Aloitin myös jooga kokeilun, jossa olen käynyt nyt 3 kertaa. Se tuntuu omanlaiselta liikuntamuodolta myös. Ruokailun suhteen tänään päätin aloittaa rajoittamaan FODMAP-hiilihydraatteja tuon hankalan vatsani/suolistoni vuoksi. Siinä vältetään siis tietynlaisia hiilihydraatteja, jotka erityisesti aiheuttavat ongelmia suolistossa. 

Kesä on ollut myös hyvää aikaa miettiä erilaisia asioita ja moni asia onkin taan selkiytynyt elämässäni. On ihmeellistä miten lyhyessäkin ajassa omat ajatukset voivat muuttua ja jotkut asiat tulevat niin selkeiksi. Yksi tällainen asia on kemikaalien vähentäminen elämässäni (entisestään). Haluan siirtyä yhä luonnonmukaisempiin vaihtoehtoihin. Mm. viimeksi pesin pyykkiä pesupähkinöillä ja huuhteluainelokeroon tipautin pari tippaa eteeristä öljyä. Olen herännyt siihen, että vaikka tulemme yhä tietoisemmiksi siitä mitä laitamme kurkustamme alas, emme kuitenkaan kiinnitä huomiota siihen kemikaalialtistukseen jota imemme itseemme mm. ihon kautta. Haluan tehdä hyviä asioita sekä itseni, että ympäristön kannalta. Uskon, että se mikä on hyväksi meille, on hyväksi myös luonnolle ja päinvastoin. Tiedän, että en yksin omilla toimillani voi pelastaa maapalloa, mutta teen osani ja toivon että saan inspiroitua jonkun muunkin tekemään samoin :)

Toivottavasti lämpimiä kelejä vielä riittää pitkälle syksyyn näistä välin sateisista päivistä huolimatta! :)

Kuvallisia otoksia kesästä ja muutoinkin elämästäni voi seurata enemmän instagramissa: Norde81

Tyytymättömyys kehoomme on luonut jättibisneksen.

"If tomorrow, women woke up and decided they really liked their bodies, just think how many industries would go out of business." 

 - Dr. Gail Dines

Niinpä niin. Oletko tosiaan ajatellut tuota ylläolevaa lausetta? Miten paljon rahaa ja bisnestä pyörii siinä, että etenkään naiset eivät ole tyytyväisiä itseensä (unohtamatta miehiäkään)? Ensinnäkin lukemattomat erilaiset laihdutustuotteet (pussikeitot, rasvaa polttavat pillerit ja muut ihmeitä tekevät sisäisesti nautittavat aineet), selluliittia vähentävät rasvat ja geelit, rasvaa poistavat hoidot, laitteet ja vempaimet... Pelkästään siinä, että näyttäisimme hoikemmilta, pyörii aivan käsittämättömät rahasummat. Entä sitten hoidot ja tuotteet, joilla saisimme kiinteämmän ihon, suuremmat rinnat, pakarat tai huulet, säihkyvämmät ripset, silikonit vaikka ja missä, rakenne- sitä ja tätä. Saatikka ihan perus meikit, joilla yritämme mahdollisesti peittää omasta mielestämme virheellisiä kasvojen piirteitä tai korostaa jotain tiettyä piirrettä. 

Näiden vartaloa, sisäisesti tai ulkoisesti, muuttavien keinojen lista on aika pitkä. En sano, että jotain ei pitäisi tehdä tai jotain pitäisi, haluan vain herättää ajatuksia aiheesta. Moni asia on ihan ok ja kiva ja piristävä juttu, mutta vasta sen jälkeen, kun jo hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Mielestäni jo yksinkertaistenkin toimenpiteiden, kuten meikkaamisen tai vaikkapa rakennekynsien taustalla ei saa olla ajatus siitä, että jokin itsessä on niin kamalaa, että sitä pitää muuttaa. Kun ensin hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, sen jälkeen on ihan kiva ehostaa itseään. Jos ihmisten ilmoille ei kehtaa mennä meikittä, voi miettiä mikä on motiivi meikkaamiselle. Hyväksytkö itsesi täysin sellaisena kuin olet ja käytät esim. meikkaamista vain "mansikkana kakun päällä"? 

Vanheneminen muuttaa kehoamme väistämättä. Voimme jonkin aikaa taistella ryppyjä vastaan, mutta lopulta se vie voiton. Toiset turvautuvat radikaaleihinkin toimenpiteisiin estääkseen tämän luonnollisen muutoksen. Kukapa meistä ei käyttäisi jonkinsoritin ryppyvoidetta, mutta rypyt kuitenkin kertovat elämästä eikä niitä mielestäni olet tarvetta ehkäistä loputtomiin, etenkään ulkoisesti. Sisäinen ehkäisy on kuitenkin juttu erikseen, koska se mikä meille on hyväksi sisäisesti, näkyy todennäköisesti myös ulospäin, esim. siloisempana ihona. 

Sen sijaan, että elämme välinpitämätöntä elämää samalla kun olemme tyytymättömiä itseemme ja turvaudumme ulkoisiin hoitotoimiin, voisimme ottaa vastuuta omasta elämästämme. Elämäntavoillamme voimme vaikuttaa paljon siihen millaisia muutoksia kehossamme tapahtuu. Jos annamme kehollemme riittävästi lepoa ja liikuntaa, ravitsemme sitä oikeanlaisella ravinnolla, emmekä myrkytä sitä vääränlaisilla tavoilla, kehomme kiittää ja kukoistaa. Totta kai on paljon synnynnäisiä ominaisuuksia, joihin emme voi vaikuttaa (vaikkapa suvusta tullut iso nenä ;) ), mutta silloin ne kannattaa oppia hyväksymään. Ulkoiset apukeinot harvoin tuovat pysyviä muutoksia (nyt en jälleen puhu poikkeustapauksista, esim. selkeistä epämuodostumista yms.). Muutoksen täytyy lähteä sisältä päin, jos haluamme muuttaa ulkoista minäämme. 

Tee näin:

Hyväksy ensin itsesi sellaisena kuin olet ryppyinesi, selluliitteinesi, pahkuroinesi, muhkuroinesi. Älä pakota muutosta tapahtumaan.

Sen jälkeen, jos haluat tehdä muutoksia (etenkin terveydellisistä syistä johtuen), mieti voisitko tehdä niitä kehoasi kuunnellen, luonnollisemmilla tavoilla. Useimmiten on parempi hoitaa kehoa sisältä ulos päin kuin ulkoa sisälle päin, sillä keholla on yllättävän hienot mekanismit, joilla se toimii meidän parhaaksemme. Meidän täytyy vain antaa sille hieman apuja (erityisesti luonnollisen ruoan, levon ja liikunnan muodossa). 

Elä päivä kerrallaan ja katso mitä tapahtuu, mutta älä stressaa.

Muista olla joka päivä kiitollinen siitä kuka ja millainen olet, myös muutoksen keskellä. 

Kesällä kuntoon -projekti

Viimeksi mainitsin omasta Kesällä kuntoon -projektista. Mistä sitten on kyse?

Ensin tietysti hieman taustaa. Olen hyvin usein elämässäni ollut jos jonkinlaisella kuurilla. Milloin kesäksi kuntoon, milloin ulkomaanreissuksi kuntoon, uuden vuoden lupaukset jne. Kunnes joitain vuosia takaperin oivalsin, ettei elämässä pidä olla kyse toistuvista projekteista ja kuureista. Oma elämä pitää järjestää sellaiseksi, että elämäntavat kantavat vuodesta toiseen koko elämän ajan antaen energiaa ja terveyttä. Monestiko olet lukenut lehden otsikon: "Vielä ehdit kesäksi kuntoon!"? Tuttu juttu joka keväältä ja alkukesältä. Kesäksi on päästävä bikinikuntoon tai rantakuntoon! Itselläkin on ollut ennen tätä kesää vielä se asenne, että Suomen kesä on niin lyhyt iloineen ja herkkuineen, että silloin annan itseni syödä jätskiä, juoda hieman virvokkeita, grillailla jne. Myös liikunta on jäänyt kesäisin aina vähemmälle kun aina on "parempaa" tekemistä. Muutama kertynyt kesäkilo ei haittaa (toki ei se haittaa edelleenkään jos näin pääsee käymään), kunhan on saanut nauttia.

Tänä kesänä on kuitenkin tapahtunut jotain omissa ajatuksissani. Päätin aloittaa Kesällä kuntoon -projektin. Vaikka kutsunkin tätä projektiksi (joita juuri äsken sanoin nykyään välttäväni), on kuitenkin kyse hieman eri asiasta. Tämä on lähinnä vastaisku sille kesäksi kuntoon -projektille. Tarkoitukseni on elää kesällä vähintäänkin samojen tapojen mukaan kuin talvellakin, mutta lisäten siihen vielä kaikkia ihania kesän tuomia mahdollisuuksia. Olen oivaltanut, ettei kesänkään tarvitse merkitä mitään suuria "repsahduksia" vaikka kesästä aikookin nauttia. Siihen kuuluu sopivasti jätskiä hamstraamatta sitä kuitenkaan, koska jätskiä löytyy kaupasta talvellakin (saatikka että itse teen hieman terveellisempiä vaihtoehtoja). Grillata voi monella eri tavalla, terveellisesti tai vähemmän terveellisesti, joskus voi nauttia lasillisen tai kaksi viiniä. Haluan kuitenkin voida hyvin, myös kesällä. Haluan nauttia kesästä täysissä voimissa. Sen takia asenteeni tänä kesänä omiin tapoihini on erilainen kuin ennen.

Nyt kerron salaisuuden: Vaikka olen PT, minulle on suoraan sanottuna tullut kuntosaliähky! Viime talvi ja kevät oli aika väsynyttä aikaa elämässäni, ja silloin kuntosaliharjoittelu ei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä. Pyrin kyllä koko ajan tekemään jotain pitääkseni itsestäni huolta, mutta riittävän väsyneenä ajatuskin hikoilusta uuvuttaa ja ahdistaa. Ruokailussa olen oppinut moniin terveellisiin tapoihin ja niistä pystyn pitämään kiinni väsyneenäkin (vuosien työ tuottanut tulosta!), mutta myönnän, että herkuttelua on ollut ehkä normaali enemmän. Tämän seurauksena muutamia talvikiloja pääsi kertymään.

Nyt energia on tullut kuitenkin takaisin, ja olen ihan uudella innolla liikkeellä. Syitä tähän on varmasti monia, mutta kesä tuskin niistä vähäisin. Päätin laittaa kuntosalikortin kesäksi jäihin jo senkin takia, että kesän aikana olen paljon menossa. Lisäksi haluan kokeilla mitä saan aikaan pelkällä kotitreenillä. Tähän liittyen aloitinkin säännöllisen HIIT-treenauksen. Tämä korkea sykkeinen, nopea treenaustapa on varmasti jo monelle tuttu juttu. Ajattelin tehdä säännöllistä HIIT-treenausta parin kuukauden ajan ja katsoa mikä on tulos. Aikaa tässä treenimuodossa ei mene kuin 15- 30 min kerrallaan, joten sen voi sovittaa lähes jokaiseen päivään ja kehonpainolla tehtynä voi tehdä paikassa kuin paikassa (tällä viikolla kokeiltu hotellihuone HIIT). Kuntosalitreenauksessa on se haitta puoli itselläni, että siellä menee aika reilusti aikaa, vaikka olenkin pyrkinyt 30-45 min treeneihin (+lämmittely, jäähdyttely ja matkat). Lisäksi reissussa ollessa se jää kokonaan väliin jos ei jostain löydy kuntosalia. Mutta itseni tuntien en jaksa nähdä paljoa vaivaa löytääkseni kohteesta kuntosalin, jos sellaista ei ole esim. hotellissa. Samoin kuin ollessani kotopuolessa käymässä, ei salille tule lähdettyä. Tiedän nyt, että minulle on erityisen tärkeää löytää sellainen kuntoilumuoto, johon ei mene kauaa aikaa, eikä sen suorittamiseksi tarvitse nähdä liikaa vaivaa. Silloin se on helppo pitää elämässä tilanteesta riippumatta. Uskon, että useille ihmisille pätee tämä sama asia. Ns. normi ihminen jaksaa käydä salilla jonkin aikaa, mutta sitten se loppuu, jonka jälkeen ei mahdollisesti tehdä enää mitään. Tärkeää olisi siis löytää sellainen liikuntamuoto, jota on helppo noudattaa vuodesta toiseen. Kesällä mahdollisuudet ovat laajat, kun mm. ulkona voi harrastaa vaikka mitä.

Ruokailun suhteen kesä on kulta aikaa. Mikä on sen mainiompi hetki nauttia tuoreista kasviksista kuin kesä! Kaupat ja torit pursuavat kaikkia ihania värikkäitä marjoja, vihanneksia ja hedelmiä tällä hetkellä ja meno sen kuin kiihtyy kun satoa korjataan. Miksei siis nauttia niistä nyt, kun tarjonta on valtavaa ja hinnatkin edullisia. Kesällä on hyvä tankata itsensä täyteen vitamiineja. Kasvisvartaat on mainioita grillattavia ja ihan parasta jälkkäriä on tuoreet mansikat!

Ensimmäistä kertaa elämässäni aion siis olla kesän loputtua paremmassa kunnossa kuin kesän alettua.  Saa nähdä onnistuuko, mutta lupaa kertoa tuloksista kun heinäkuu loppuu.

Nauttikaa kesästä oli sää mikä oli, nauttikaa luonnon antimista kehoanne kunnioittaen ja antakaa kehollenne liikettä. Kesä on ihan parasta! :)

Kesäinen visiitti Helsingissä

Hengitys -välttämätöntä mutta aliarvioitua, jopa unohdettua

Minulla on nyt kevät tutkittu, mistä vaikea hengittämiseni johtuu. Ongelma on ollut elämässäni enemmän ja vähemmän useamman vuoden, mutta viime talven aikana homma kävi sen verran inhottavaksi, että päätin lähteä tutkituttamaan asiaa. Missään vaiheessa en ole epäillyt, että kyseessä olisi mitään vakavaa. Lähinnä lihasjumituksia ajatellut olevan kyseessä. Nyt on saatu selville, että astmasta ei ole kyse, eikä muutenkaan keuhkoperäisestä asiasta. ph-mittauksessa, josta kerroin edellisessä tekstissäni, ei ilmennyt mitään erityistä. Syksyllä tiedossa tähystys, jossa selviää ehkä jotain pallean toiminnasta. Parikin lääkäriä on ollut asiasta ihmeissään; ensimmäinen sanoi, että ei ole kyllä vastaavaan aiemmin törmännyt. Asia on kuitenkin otettu vakavasti, kiitos siitä (eikä asiaa ole laitettu vielä korvien väliin ;) ). Ehdotin itse lääkärille, että voiko pitkään jatkunut vatsan sisään vetäminen aiheuttaa moista ongelmaa. Tähän ei oikein otettu sen enempää kantaa, enkä osannut kertoa asiasta sen vakavammin.

Nyt kun olen asiaa enemmän miettinyt, tutkinut ja kuullostellut, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kyseessä on hengityslihasten totaalinen jumitustila (myös suolistolla voi olla toki oma osansa...). Olen vuosia vetänyt vatsaa sisään (turhamaista joo, mutta naisille tyypillistä!), välillä tiedostaen, mutta olen huomannut, että se on muuttunut yhä automaattisemmaksi tapahtumaksi. Minun täytyy oikein ajatuksen kanssa rentouttaa vatsani. Kun olen tutkinut asiaa tältä kantilta, olen tullut siihen tulokseen, että pitkään jatkunut vatsan sisään vetäminen on tehnyt hengityksestäni pinnallista, jolloin mm. apuhengityslihakset kaulan ja hartioiden seudulla ovat joutuneet kovasti töihin, joka aiheuttaa hengittäessä pistosta hartioissa ja juurikin tuolla kaulan seudulla. Lisäksi muut hengityslihakset ovat kiristyneet, koska eivät ole saaneet vapaasti toimia tarkoitetulla tavalla. Tuntuu, kuin en osaisi enää hengittää ja palleani ei toimi enää ollenkaan niin kuin pitäisi. Meneehän mikä tahansa muukin lihas jumiin, mikäli sitä jännittää jatkuvasti. En tiedä, miksei lääkäri ottanut sitten tätä huomiota tosissaan, ajatteli varmaan satunnaista vatsan sisään vetämistä, mutta tässä tapauksessa on kyse vuosien "työstä".

Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin aloittaa "Kesällä kuntoon" -projektin. Tästä projektista lisää seuraavassa postauksessa. Tähän liitän myös sen, että aion vapauttaa hengitykseni ja antaa vatsan pullottaa ihan rauhassa, rantakunnosta viis! Tämä vain vaatii jatkuvaa tietoista työtä, jotta vatsan osaa rentouttaa. Mieluummin hieman pömpöttävä vatsa, kuin jatkuva vaikeus hengittämisen kanssa. Aion nyt tehdä tosissani töitä, että saisin ilman taas virtaamaan vapaasti ja luonnollisesti sisääni. Eilen kirjastoautolla käydessäni silmiini osui kirja "Voimaa hengityksestä - matkalla rakkauteen, iloon ja terveyteen". Ei tarvinnut hetkeäkään miettiä lainaisinko tuon kirjan. Me ihmiset pidämme hengittämistä niin automaattisena asiana, ettemme tarpeeksi anna arvoa sille, mitä kaikkea vapaana kulkeva hengitys meille tekee. Huomaamme asian vasta sitten, kun tulee ongelmia. Sen lisäksi, että hengitys on elinehtomme, se myös kertoo paljon tunnetiloistamme. Peloissamme tai ahdistuneena hengitämme pinnallisemmin, saatamme jopa pidättää hengitystä. Vihaisena ollessamme hengityksemme muuttuu. Silloin kun olemme rauhassa ja rentoutuneita, hengityksemme on kaikkein vapaimmillaan ja saa aikaan paljon positiivisia vaikutuksia elimistössämme. Kaikki toimintomme vaativat happea, jolloin on selvää, että riittävä hapen saanti on välttämätöntä, jotta kehomme toimii oikein. Hengittäminen mekaanisena toimintona myös hieroo sisäelimiämme. Pinnallinen hengittäminen sen sijaan saa meidät happivajeeseen ja lisäksi kiristää vääriä lihaksia. Hengittämisen pitäisi olla pääasiassa vatsahengitystä, jolloin vatsa kohoilee, mutta hartiat eivät.

Joogassa ja meditoidessa keskitymme hengitykseen. Siinä varmasti yksi syy siihen, miksi niistä tulee niin hyvä olo. Rauhoittamalla hengitystämme tietoisesti, rauhoitamme koko kehoa ja mieltämme. On tärkeää venytellä, jotta hengitykseen osallistuvat lihakset pysyvät avoimina ja rentoina.

Hyvä nainen (tai mies), oli vatsasi sitten iso tai pieni, anna sen olla sellainen kuin on. Jos haluat pienemmän vatsan, älä tee sitä hengityksesi kustannuksella vetämällä vatsaa sisään, vaan etsi pysyvämpiä ja terveellisempiä keinoja, mutta hengitä vapaasti. Annamme usein itse aivan liian suuren arvon sille, kuinka haluamme ihmisten näkevän meidät. Kuvittelemme, että vetämällä vatsaa sisään annamme toisille itsestämme hoikemman kuvan. Osittain ehkä, mutta miksi se on niin tärkeää. Jos kerran emme ole hoikkia, niin sitten emme ole. Ja jos haluamme olla, siihen on muut, tehokkaammat keinot. Tärkeää olisi unohtaa toisten mielipiteet ja ajatukset meistä. Ne ovat niiden, pidä sinä omasi.

Uusi opettavainen kokemus

Viime viikolla minulla oli uusi kokemus. Vaikka kokemus ei ollut mikään miellyttävä, se opetti kuitenkin jälleen monia asioita. Kyseessä oli ruokatorven ph-impedanssin pitkäaikaisrekisteröinti. Suomeksi sanottuna vuorokauden ajan mitattiin ruokatorven ph:ta, jotta saadaan selville nouseeko vatsasta happoja. Tapauksessani tarkoituksena on tutkia, tarvitaanko tähystystä. Ongelmana siis erilaiset vatsavaivat ja ruoansulatukseen liittyvät ongelmat. Oireet ovat osaltani aika lieviä, mutta erityisesti tutkimusten taustalla ovat ajoittaiset ongelmat hengittämisen kanssa ja nyt kun astma ja muut keuhkoperäiset sairaudet on poissuljettu, siirryttiin tutkimaan vatsan toimintaa. Taustaa näin lyhyesti. 

Tuollainen kuvassa näkyvä piuha laitettiin siis nenän kautta ruokatorveen. Laittokokemus oli yllättävän positiivinen ja etukäteen vähän mietin (pyrin olemaan nykyään etukäteen liikaa miettimättä näitä asioita, jottei tule turhia pelkoja tai odotuksia) herkkää yökkäysrefleksiäni. Ikävin vaihe oli kuitenkin kun piuha eteni nenässä, sai kyllä kyynelkanavat aukeamaan! Mutta yökkäily oli turha pelko, siinä vaiheessa kun piuha eteni ruokatorveen, en tuntenut enää mitään. 

Tämä tutkimus kesti vuorokauden. Piuha oli teipattuna poskeen, jottei se pääse liikkumaan ja lisäksi vyötäröllä kulki koko ajan mittauslaite. Fiilis oli vähän niin kuin Big Brotherissa, jossa asukkailla mukana kulkee koko ajan mikrofoni. Mittauslaite kun oli samanlaisen olkahihnan varassa ja sitä sai olla koko ajan korjailemassa selän taakse. No mutta se siitä. Pojan mielestä mä näytin siistille :D Tämän sanottuaan lisäsi kuitenkin perään: "vaikka mää tiiän että susta se ei tunnu kivalle."

Etukäteen ajattelin (ehkä hieman turhamaisesti, näin jälkikäteen ajateltuna), että sen päivän kun mulla on toi mittaus, en varmasti liiku kotoa mihinkään. No, toisin kävi ja jouduin kuljettamaan poikaa mm. superparkkiin ja yllätys yllätys samalla reissulla vielä törmäsin vanhaan opiskelukaveriinkin (ja mä kun en koskaan täällä Turussa törmää kehenkään tuttuun kun niitä on täällä niin vähän), joka oli käymässä Turussa (oli kiva nähdä!). Mutta toisin kuin etukäteen kuvittelin, ei mua oikeestaan hävettänytkään kulkea tuo piuha poskessa. Unohdin jopa asian niin paljon, että ihmettelin miksi ihmiset, erityisesti lapset, katto mua hetkeä pidempään, ts. kiinnitti muhun huomiota. Niin ja mähän tietysti ajattelin vain olevani niin vetävän näköinen kerätessäni katseita :D :D 

Tämä kokemus herätti minut erityisesti siihen, kuinka moni asia on vain kokijassa itsessään. Aiemmin kirjoitin aiheesta "mitä sitten". Tämä kokemus meni vähän samaan sarjaan: "mitä sitten vaikka ihmiset tuijottaa ja miettii, että mikähän toi on ja miksi sillä on tollanen poskessa". Itse tiesin mistä on kyse, enkä antanut asian häiritä. Ja niin minä sitten  kuljin mm. pikin Caribian kylpylää unohtaen koko asian. Oikeastaan tämä oli aika voimaannuttavakin kokemus. Pääsin reilusti sen yli, että olisin ajatellut "mitä jos ihmiset tuijottaa". Ymmärsin myös hieman sitä minkälaista on, jos ihmisellä on jostain syystä aina jokin ulkoinen "poikkeama", jota ulkopuoliset jäävät tuijottamaan. Vaatii varmasti rautaisen itsetunnon kantaa mukanaan aina jotakin, joka aiheuttaa tuijotusta ja ihmetystä. Tuona lyhyenä aikana huomasin myös sen, että on parempi kun ihmiset kysyvät suoraan asiasta, kuin että jättävät kysymästä, koska asia mietityttää heitä kuitenkin. Helpompaa on, kun asioista saa aikaan rennon keskustelun. Joskus tässä(kin) asiassa voisi ottaa oppia lapsilta. Jotkut heistä kun kysyvät suoraan, jos heitä ihmetyttää jokin. Mielestäni on parempi kysyä asiasta suoraan, jolloin ihminen voi siihen halutessaan vastata, kuin opettaa lapset siihen, että kuiskutellaan ja varotaan koko aihetta ja tehdään poikkeavista asioista vieläkin poikkeavampia ja suorastaan tabuja. 

Kokemus aiheutti myös lisää kiitollisuutta omasta terveyestä. Vaikka tässä nyt onkin tutkimuksissa käyty ja ihan kaikki ei toimi niin kuin luonto tarkoitti, niin silti koen olevani terve. Maailmassa on lukemattomia eri sairauksia, joiden joukossa omat vaivani ovat tuskin haittaavia (vaikka todellisuudessa hieman ovatkin). Haluan yhä enenmmän panostaa siihen, että voin hyvin ja olisin mahdollisimman terve. Ihan kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta suurimpaan osaan voi. Tämä vaatii vain suurta tietoisuutta kaikesta ympärillämme tapahtuvasta ja olevasta. Samoin siitä olemassa olevasta terveydestä kannattaa nauttia silloin kun sitä on, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. 

Hyvä vai paha keskitie, osa 2

"Jos noudatat mielelläsi jotakin järjestelmää, noudata sitä kaikin mokomin. Mutta heti, kun se alkaa tuntua raskaalta puurtamiselta tai hallitsee liikaa tunteitasi ja ajatuksiasi, se ei välttämättä ole enää hyväksi."

Lainaus on Anita Moorjanin kirjasta Kuolema antoi minulle elämän (lukemisen arvoinen kirja!). Minulla oli vasta pieni kevyt ajatus siitä, mitä tähän tekstiin kirjoittaisin, kun luin tuon kirjan toistamiseen. Sunnuntainan mieleeni tuli jostain syystä kaivaa tämä kirja hyllystä ja lukea se uudelleen. Kun sitten luin tuon lauseen, tuntui että se kiteytti hyvin pitkälle omat ajatukseni siitä, mitä tarkoitan keskitien kulkemisella. Se viittaa myös siihen, mitä kirjoitin tuossa keskitien eka osassa, aiemmassa tekstissäni siis. 

Viimeksi puhuin keskitiestä elämässä yleensä, mm. parisuhteessa. Nyt ajattelin taas palata yhteen lempiaiheistani, eli keskitiestä hyvinvointiin tähtäävissä asioissa, kuten ruokavaliossa ja liikunnassa. Näihin liittyen ihmiset mielellään ottavat jonkin tiukan linjan, jota lähtevät noudattamaan. Vaarana kuitenkin on, että tuo asia alkaa hallitsemaan liikaa elämää ja niin kuin Anita sanoi, sitten se ei välttämättä enää ole hyväksi. Vaikka alussa tarkoitus on hyvä, menetelmä ja erityisesti sen tiukkuus voivat kääntyä itseä ja hyvinvointia vastaan. Pysyvien tuloksien kannalta olisi hyvä löytää se kultainen keskitie.

On ollut mielenkiintoista huomata, että useat valmentajat/valmennusta antavat yritykset ovat muuttaneet pikku hiljaa linjaustaan valmennusmenetelmissään. Yhä enemmän puhutaan todellakin hitaista muutoksista ja siitä, että muutos ei edellytä välttämättä tiukkaakin tiukempaa ruokavaliota ja rankkaa liikuntaa. Mielestäni on havaittavissa yhä lempeämpää suhtautumista muutoksiin, tai niihin tapoihin joilla muutoksia saadaan aikaan. Tämä on myös minun kantani asiohin. Olen itse matkan varrella kokeillut kaikenlaista, hetkellisesti jopa erittäin toimivaa menetelmää. Mutta pysyvimmät muutokset ovat syntyneet sillä, että suhtaudun asioihin ja itseeni lempeästi ja kokeilen asioita pikku hiljaa. Ne asiat joihin olen ryhtynyt rytinällä, ovat kariutuneet lähes yhtä rytinällä. Sen sijaan asiat, joita olen tunnustellut ja haeskellut, välillä kokeillen, välillä unohtaen, ovatkin lopulta palanneet elämääni ja jääneet siihen mukavaksi osaksi kokonaisuutta. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiukka kuntosaliohjelma ei ole menestys pitkällä tähtäimellä, koska ennen pitkää kyllästyn siihen. Sen sijaan erilaisten lajien kokeilu, liikkuminen hauskaa pitäen ja eri juttujen vaihtelu pitävät intoa yllä ja se varmasti kantaa koko elämän ajan.

Samoin tiedän, että tiukka rajoitettu ruokavalio ei todellakaan kanna pitkälle. Mitä tiukempi ruokavalio, sitä suuremmaksi erilaiset himot kasvavat ja lopulta tuloksena on kaiken kielletyn ahmiminen. Eri asia on se, jos ruokavaliota täytyy rajoittaa jonkin sairauden takia. Itselläni tämä on suoliston/vatsan kunto. Tiedän jo aika hyvin, mistä se ei pidä. Mutta silloin onkin helpompaa pidättäytyä tietyistä ruoka-aineista, koska tiedän, että tuloksena on turvonnut ja kipeä vatsa. Sen sijaan pelkästään painon hallinnan kannalta tiukka ruokavalio ei useinkaan ole menestys pitkällä tähtäimellä. Tärkeintä on löytää ruokavalio, josta oma keho tuntuu pitävän unohtamatta satunnaisia mielen ruokanautintoja. Silloin kun ravitsemme kehoamme hyvää oloa tukevilla asioilla, myös painolla on taipumus tippua, mutta tällöin elämää ei säätele tiukka kaloriperusteinen ruokavalio.

On tietysti tilanteita, joissa täytyy mennä tiukalla linjalla. Nämä ovat kuitenkin asia erikseen. Itse haluan kiinnittää huomiota ns. tavallisen kansan toimintaan. Kulkemalla keskitietä välillä hieman ojan pohjia koukaten, pääsemme varmimmin tavoitteisiimme, vaikka se veisikin hieman kauemman aikaa. Normaaliin elämään kuuluu herkuttelu vähemmän terveellisillä ruoilla (ne kun ovat tulleet elämäämme), lepopäivät, juhlat, asenteiden ja ajatusten muuttuminen jne. Hyväksymällä tämän asian meidän on helpompi olla lempeitä itseämme kohtaan. Silloin kun emme elä tiukasti tietyn linjan mukaan, voimme nauttia hampurilaisen hyvällä omalla tunnolla, vaikka normaalisti noudattaisimmekin terveellisiä elämäntapoja.

Mielestäni tähän sopii pätkä alussa mainitsemastani Anita Moorjanin kirjasta Kuolema antoi minulle elämän. Tässä hän vastaa kysymykseen, kuinka hän itse pysyy terveenä ja mitä ruokia hän syö/välttää:

"... Aikaisemmin suhtauduin ruokaan suorastaan vainoharhaisesti. Olin tiukka kasvissyöjä. Nautin makrobioottista luomuruokaa, vitamiineja ja vehnänorasmehua - siis ennen sairastumistani. Ajattelin kaiken mikroaalloista säilöntäaineisiin aiheuttavan syöpää. Söin erittäin terveellisesti, mutta se johtui pelosta.
Nykyään syön, mitä mieleni tekee. Nautin silloin tällöin suklaata tai hyvää viiniä tai samppanjaa, ja teen sen hyvillä mielin. Pidän huolen siitä, että suhteeni ruokaan ja elämään on onnellinen. Mielestäni onnellisuus on tärkeämpää kuin mikään muu.
Ei ole mitenkään hauska syödä "oikeita" ruokia siksi, että pelkää sairastuvansa ja tuntee olonsa kurjaksi. Ahdistuneisuus aiheuttaa paljon lisäongelmia. Kehomme on paljon sitkeämpi kuin uskommekaan, erityisesti, jos olemme onnellisia ja stressittömiä.
Jos päätän syödä terveellisesti, teen sen rakkaudesta, en pelosta. Se on menetelmä, jota sovellan koko elämääni ja kannustan teitä samaan."

Jos tietyn ruokavalion tai liikuntaohjelman motiivina on painon pudottaminen tai painon hallinta, taustalla voi olla pelko siitä, että paino nousee tai se ei laske, tai pelko sairastumisesta. Tällöin pelko vaikuttaa valintoihin. Sen sijaan, kun taustalla on ajatus rakkaudesta ja halu tehdä keholleen hyvää, mahdollisuus onnistumiseen on paljon suurempi ja oikeiden valintojen tekeminen on helpompaa.
Kun lähtökohtana on hyvinvointi ja kehosta ja mielestä huolen pitäminen, elämme luonnostaan "keskitiellä". Siihen voi liittyä jyrkkienkin juttujen kokeileminen, mutta uskon, että useimmat palaavat kuitenkin takaisin kultaiselle keskitielle. Silloin elämme suht terveellisesti, mutta joustoakin löytyy. Jokaisen täytyy vain kulkea oma polkunsa päästäkseen tähän ja joskus se polku voi olla yllättävänkin pitkä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan! :)

Hyvä vai paha keskitie, osa 1

Olen pitkään pitänyt itseäni ns. intohimottomana ihmisenä (intohimolla tarkoitan sellaista käsittämättömän suurta innostusta ja paloa jotakin asiaa kohtaan). Olen ollut sellainen tasaisen tien kulkija lähes asiassa kuin asiassa. Lapsuudessa ja nuoruudessa en koskaan fanittanut mitään tai ketään kovin intohimoisesti. Pidin kyllä monista asioista, mutta en olisi koskaan mennyt kirkumaan eturiviin esim. New Kids on the Blockin keikalle. Mutta toisaalta, jos en pitänyt jostain, en tehnyt siitäkään suurta numeroa.

Tämä näkyy elämässäni edelleen. Toisinaan kaipaan intohimoista suhtautumista asioihin, kun seuraa ihmisiä joilla sellaista löytyy. Toisaalta, osaan olla kiitollinen siitä, että olen sellainen kuin olen. Ehkä tämä intohimottomuus on ollut elämässäni yksi syy siihen, että vahvasti oma ala on ollut hakusessa. On ihailtavaa katsella ihmisiä, joilla on jo lapsesta asti ollut intohimo johonkin asiaan ja myöhemmin he ovat tehneet siitä ammatin. Se vaikuttaa helpolta tieltä (vaikka varmasti omat vaikeutensa siinäkin). Myöhemmin olen yrittänyt innostua eri asioista sillei niin kuin kovalla sykkeellä. Mutta olen huomannut, että mitä innostuneemmin, ts. intohimoisemmin johonkin asiaan suhtaudun, sitä nopeampaa ja jyrkempää tulee myös kyllästyminen, tai hommassa muuten menee joku pieleen. Ja tietysti käy niin, että nämä huonot kokemukset estävät sen suuren innostumisen jatkossa. Harmillista sinänsä. Toisaalta tämä on ollut opettavaista ja on auttanut löytämään hyvät puolet siitä keskitien kulkemisesta, joka on oikeesti ihan hyvä juttu! Monessakin asiassa.

Jos kuulen jostain uudesta jutusta, olen innokas kokeilemaan sitä. Toivon aina parasta, mutta pidän kuitenkin järjen päässä siinä mielessä, että en tee mistään asiasta "jumalaa". Olen huomannut, että tällä tavalla syntyy myös pysyviä muutoksia elämässä. Jos jostakin innostuu hetkessä ihan nollasta sataan, todennäköisesti sellainen asia ei jää pysyvästi elämään. Itse ainakin olen sellainen, mutta olisi kiva kuulla toisenkinlaisiakin kokemuksia asiasta. Toisaalta on ihan ok joskus innostua asioista ja huomata myöhemmin, että ei tää olekaan mun juttu. Mutta tiedäthän sen tunteen, kun olet ihan kympillä innostunut jostakin asiasta ja mainostat asiaa muille. Sitten jossain vaiheessa joudutkin sanomaan, että ei se olekaan hyvä juttu. Tilanteessa tulee usein pelko jonkinlaisesta kasvojen menetyksestä vaikka onkin ihan ok muuttaa mielipiteitään. Kasvamme, kehitymme ja opimme jatkuvasti uutta, joten mikä ihme se on vaikka muutammekin asioista mieltä. Jostain syystä siihen kuitenkin liittyy jonkinlaista häpeää.

Tunnistan itseni erityisherkäksi ihmiseksi ja olen oppinut yhä enemmän tuntemaan mikä minulle on hyväksi ja mikä ei. Vaikka välillä kaipaisin suurta intohimoista suhtautumista asioihin, olen huomannut, että tasaisempi tie sopii minulle. En kestä kovin paljoa suuria tunteita, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kun kokee erittäin voimakkaasti hyviä tunteita, tuntuu että ei pysy nahoissaan. Joo, toisaalta kiva tunne, mutta toisaalta se on aika kuluttavaa. Ja sitten kun tulee se rotkon pohja, niin silloin tuntuu tosi pahalle, siis tosi pahalle. Toisaalta suuret tunteet kuuluvat elämään, mutta myönnän (nyt myös ääneen), että minä olen tyytyväisempi ja onnellisempi tasaisemmalla tiellä, olkoonkin sen hintana jonkinlainen "tylsyys" (jonkun mielestä ehkä), mutta minulle se sopii. Jotkut esim. kaipaavat parisuhteessa suuria tunteita ja räiskyntää. Välillä riidellään ja tapellaan ja sitten saa harrastaa ihanaa sovintoseksiä ja ollaan taas niin "pusi, pusi, hali, hali". Minulle sellainen tapa on raskasta, liian suuri vuoristorata jossa päätä huimaa hieman liikaa. Jonkun mielestä voi kuullostaa tylsälle lähes riidaton parisuhde, mutta se sopii taas minulle
. Haluan puhua asioista ennen kuin ne muuttuvat riidoiksi, koska en kestä sitä riidan tuomaa voimakasta negatiivista varausta. Heikkoutta, joku sanoo. Mutta olkoon sitten niin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi, kovastikin. Kyllä, osaan rakastaa ja silloin annan kaikkeni, vaikka usein on tullut kynsille. Rakkauden osoittamisen ei kuitenkaan tarvitse olla räiskyvää vaan se voi olla hiljaisempaa ja tasaisempaa. Ihan yhtä arvokasta silloinkin.

Keskitien kulkemisen ei siis tarvitse olla tylsää tai heikkoa, vaan se voi olla valittua ja joillekin sopivaa. Jokainen meistä on erilainen ja niin on myös tapoja elää ja olla. Toisille sopii toinen tapa, toisille toinen. Minkään olematta kuitenkaan väärä tapa. Seuraamalla mediaa saamme usein sen kuvan, että jokin tapa on enemmän oikea kuin jokin toinen. Esim. saamme lukea, kuinka parisuhteeseen kuuluu riidat jotka puhdistavat ilmaa. Mutta kuka sanoo, etteikö sitä ilmaa voisi puhdistaa asiallisella keskustelulla ilman varsinaista riitaa ja äänten korottamista? Jos homma toimii ja on onnellinen omalla tavallaan, se on silloin ihan oikea tapa siinä tapauksessa. Kuuntelemalla itseämme huomaamme kyllä mikä on juuri itselle oikea tapa toimia missäkin tilanteessa. Ja sitten antaa mennä! :)

Elämän toinen puoli

Facebook (ja sen myötä myös muu sosiaalinen media) on tuonut uuden ilmiön keskuuteemme. Meillä on mahdollisuus antaa kaunisteltu kuva elämästämme. Ruudun toisella puolella ihmiset katsovat mitä upeampia päivityksiä ihaillen ja usein jopa kadehtien. Kuvista ja viesteistä välittyy täydellisiä parisuhteita, täydellisiä ystävyyksiä, täydellisiä ulkomaan matkoja, täydellisiä aterioita, täydellisiä iltoja, täydellisiä viikonloppuja jne. Siis, lähes täydellinen elämä! Kaikki me kuitenkin tiedämme, että totuus on toinen. Eikä se varmasti ole mikään salaisuus. Onhan se luonnollista, että silloin kun joku asia on todella hyvin, se on kiva jakaa muidenkin kanssa. Tuskin some kansa kauan jaksaisi ihmisten jatkuvaa realistista elämästä valittamistakaan. Toisaalta, joskus oman positiivisen kuvan katselu netin kautta voi piristää jopa itseäänkin ja hommaan saa perspektiiviä vaikka "täydellisen hetken" kuvan olisikin ottanut keskellä mitä paskinta päivää. On siis ymmärrettävää, että saamme lukea toisten (ja myös itsemme) positiivisia (joskus jopa yltiöpositiivisia) päivityksiä.

Vastuu on kuitenkin myös lukijalla/katselijalla. Oletamme, että jos päivityksistä kuvastuu vain ihana, täydellinen elämä, se myös on sitä. Siinä sitten kadehtien istumme kotona ja mietimme miksei meidän elämämme ole noin ihanaa. Mutta sen voin kertoa, että sitä se ei ole kellään. EI KENELLÄKÄÄN. Toisilla ovat toiset asiat hyvin, toisilla toiset. Ulkoisesti jollakin voi mennä hyvin, mutta sisältä on täysin rikki. Ja päinvastoin. Mutta noissa "täydellisissä" some päivityksissä on se hieno puoli, että ihmiset löytävät niitä hienoja juttuja elämästään mitä arvostaa (kunhan muistavat sen oikeastikin eikä vain kuvan otto mielessä). Itsekin tiedän tunteen kun joskus on todella huono fiilis ja paska päivä, niin sitä iloisemmin sitä ottaa vastaan edes sen yhden kuvan hetken verran positiivisuutta ja jakaa sen muille, kuin että alkaisi surkuttelemaan koko masentavaa päiväänsä. Vastaanottajan täytyy vain muistaa, että tuo hetki ei kerro koko elämästä, vain tuosta yksittäisestä hetkestä, joka todellakin voi olla täydellinen, sen pienen hetken verran.

Itse olen aikamoinen pälpättäjä, kun sille tuulelle satun. Erityisesti läheisten ystävien seurassa. En kaihda puhumista aroistakaan asioista. Tämä aikuisena esille tullut puoli on yllättänyt itsenikin, koska olen aiemmin ollut todella hiljainen ja varautunut/estoinen. Olen kuitenkin aina kannattanut rehellisyyttä ja rehellisyyden nimissä puhun aika avoimesti asioista. Julkisesti avautuminen on kuitenkin ollut rajatumpaa. Kuitenkin, kun asioita kelailee, huomaa kun on valmis uusille asioille. Nyt on minun aikani raottaa hieman enemmän elämäni verhoa.

Tiedän, että olen saanut osakseni sekä paheksuntaa, kateutta että ihmetystä ja varmasti monia muitakin tunteita. Mutta kukapa ei olisi. Eri asia on, kannattaako niihin tuhlata aikaa. Totuus on kuitenkin usein ihan eri, kuin miltä ulospäin näyttää. Saan olla elämässäni kiitollinen monesta asiasta; minulla on ihana poika, hyvä mies, ympärilläni on aina ollut läheinen perhe ja suku (minun tapauksessani perhe tai suku ei ole pahin, vaan mm. niiden ansiosta olen aina saanut tuntea olevani rakastettu ja hyväksytty), ihania ja läheisiä ystäviä, olen saanut olla suhteellisen terve, perustarpeet on ollut aina mahdollista tyydyttää (katto pään päällä, ruokaa pöydässä...) sopivasti järkeä päässä jne. On siis asioita, joita joku saattaa kadehtia, mutta en pidä niitä itsestään selvänä vaan muistan kiitollisuuden näistä asioista lähes joka päivä.

Elämässäni on kuitenkin myös toinen puoli, mikä ei varmasti ole kadehdittavaa. Se on se puoli, joka ei näy facebookissa, josta ei kuulutella ympäriinsä. Jotkut saattavat arvostella näitä asioita, mutta totuus ja tunteet useiden asioiden taustalla eivät ole helppoja. Varsinkaan minun erityisherkällä luonteellani. Reagoin voimakkaasti kaikkeen erityisesti negatiiviseen ja ahdistus on tuttu tunne elämässäni. Toisaalta, selviän menneistä asioista suhteellisen helposti erilaisten selviytymismekanismien avulla. Näen yleensä myös valoa tunnelin päässä, vaikka se ei aina ole helppoa.

Alussa oli unelma ja suuria odotuksia, kaikesta. Sitten elämän realismi iski vasten kasvoja ja alkoi jatkuva vuoristorata, välillä tukka silmillä, välillä tukka takana. Lapselle toivoo yhtenäistä ja rakastavaa perhettä. Sitten tulee avioero, yllättäen. Tulet petetyksi kahdelta taholta yhtä aikaa. Kaksi sinulle tuttua ihmistä musertaa hetkeksi luottamuksesi kaikkeen. Ei ole helppo selviytyä siitä, että mies lähtee ja jättää 8kk ikäisen lapsen kanssa kahden. Ei ole täydellinen fiilis siinä vaiheessa, kun mies hetikohta perustaa uuden perheen toisaalla samalla kun itse jatkaa pärjäämistä oman lapsensa ja edelleen sekavien tunteidensa kanssa. Se, että olet hukassa itsesi kanssa. Et tiedä mitä haluat. Ammatillinen identiteetti on hukassa. Kello käy ja vuodet vierii etkä tiedä mitä tehdä vaikka sinulla on juristin tutkinto taskussa. Tästä syntyy ristiriita; hyvä tutkinto suoritettu ja siihen kohdistuvat ulkopuoliset odotukset, mutta tiedät että et halua tehdä sitä työksesi. Alussa epäily onko sinusta siihen, lopulta myöntäminen ettei se ole sitä mitä edes elämältään haluaa. Oman paikkansa etsimistä samalla kun yrität kasvattaa lasta yksin ja tulla alun myrskyjen jälkeen joten kuten toimeen lapsesi isän kanssa ja saada sovittua satunnaisia vierailuja sen jälkeen kun luottamus on täysin mennyt. Vuoroin vihaa, vuoroin itkua, pelkona katkeruus johon en aio taipua. Uuden opiskelua, oman paikkansa etsimistä edelleen. Ei tietoa varmasta toimeentulosta. Jatkuva riippuvuus muiden avusta. Omat sekavat tunteet ja ahdistus. Sitten valopilkku ja uusi suhde. Alun toiveikkuus. Riskin ottaminen ja tuntemattomaan hyppääminen kaikkeen luottaen, siihen että kyllä kaikki järjestyy. Hetkittäiset varmuuden tunteet kaikesta. Sitten taas romahdus ja täysi epävarmuus. Uusperhe elämä ei ole helppoa, sen voin sanoa. Se tunne, kun tiedät ettet ole hyväksytty ja joudut taistelemaan paikastasi. Vihan poltetta selässäsi, varovaisuutta. Toive tulla hyväksytyksi. Jälleen ahdistus ja epävarmuus, kaipuu vanhaan. Kaikki tuntuu vaikealta. Uskoin kykeneväni kantamaan kaiken, mutta liika on liikaa. Liian paljon muutoksia kerralla ja samalla yrität olla vahva lapsesi takia. Uusi elämä, uusi ympäristö, oman ammatillisen paikan etsiminen, oman intohimon etsiminen samalla kun yrität saada uusia perhekuvioita rullaamaan kaikkien osapuolten kannalta tyydyttävällä tavalla. Kahden perheen yhteensovittaminen ei ole helppoa. On eri arvoja ja eri tapoja, kateutta ja mustasukkaisuutta. Tunteiden vuoristorataa ja kaikkien kuvioiden yhteensovittamista niin, että parisuhteellekin jäisi edes vähän aikaa. Energia alkaa valumaan kaikesta vaikka kuinka yrität pitää pintasi. Keho alkaa reagoimaan. Muistutat itseäsi hengittämään syvään. Lopulta tulee romahdus josta nouset, mutta tulee toinen ja haluat vain hetkeksi kauas pois kaikesta. Ahdistaa, väsyttää. Et enää tiedä kuka olet ja mitä haluat, kuinka saisit asiat taas järjestymään. Se tunne, kun kerta toisensa jälkeen toteat, että tämä ei ole mun juttu, tämä ei tunnu ollenkaan hyvälle ja taas ahdistaa. Ajattelet tuottaneesi pettymyksen läheisillesi, itsesyytökset. Tunnet eläväsi jonkun toisen elämää. Jälleen itkua ja välillä raivoa, turhautumista. Edelleen riippuvuus muista, oman toimeentulosi metsästystä. Epävarmuus melkein kaikesta. On hyviä päivä ja on huonoja päiviä. Joskus tuntuu ettei jaksa jalkaansa nostaa, toisinaan taas on ylipirteä olo. 

Olen kuitenkin alkanut korjaamaan asioita yksi kerrallaan. Vaikutan asioihin joihin voin vaikuttaa. Loppujen toivon järjestyvän ajallaan. Hymyilyttää ja naurattaa, annan elämän viedä. En ota asioita liikaa itseeni. Levollisempi olo on asettunut kehooni. Jokainen päivä voi olla viimeinen. Siitä on siis nautittava satunnaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Nyt tiedän, että olen menossa omaa intohimoani kohden. Alan löytämään asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Asioita, joiden puolesta haluan taistella, joista haluan kertoa maailmalle. Haluan auttaa ihmisiä heräämään tähän maailmaan. Tiedostamaan sekä omaa toimintaansa että ympäristöään. Maailmassa on niin paljon pahuutta ja vääryyttä, että on aika yhdistää hyviä voimia. On aika herätä ja alkaa tekemään asioille jotain. Jokainen meistä voi vaikuttaa miettimällä valintojaan, tiedostamalla asioita, itseään unohtamatta. Voimalla itse hyvin, voimme auttaa toisia ja tätä maailmaa. 

Myrskyn jälkeen on pouta. Päivä rauhoittuu illaksi. Aamulla on jälleen uusi mahdollisuus.

En syytä tapahtuneista asioista elämässäni enää ketään. Haluan ottaa vastuun omasta elämästäni. Olen antanut anteeksi ja jatkan elämääni. Mennyt on mennyttä. Kaikista asioista on seurannut myös jotain hyvää. Uusi elämän tilanne on antanut perspektiiviä niin paljon, että entistä elämää koskevat asiat on käsitelty ja mm. lapseni isän perhe on meille tervetullut. Osaan myös arvostaa pieniä asioita enkä valita turhista. Suurimpana kaikessa on kuitenkin ollut oma henkinen kasvuni, sellaisten asioiden löytäminen, joista en tiennyt 10 vuotta sitten vielä yhtään mitään. Näiden asioiden tutkiminen ja oppiminen jatkuu edelleen, koska tuntuu että olen löytänyt oman tieni. Haluan kulkea valoa kohden. Ilman näitä kokemuksia en varmasti olisi herännyt siitä sumusta, jossa elin. Tuntuu kuin kupla ympäriltäni olisi puhjennut. Toisinaan sekin on raastavaa, nähdä elämän tosiasiat niin selkeästi. Turhauttaa, kun ei voi tehdä mitään maailman epäkohtien korjaamiseksi. Sattuu, kun näkee toisiin sattuvan. Joskus on vaikeaa olla herkkä. 

Uskon kuitenkin, että asiat järjestyvät. Perusluonteeltani olen positiivinen ja haluan uskoa asioista aina hyvää. Poimin elämästä hyviä asioita ja teen parhaani keskittyäkseni niihin. Elämääni on viimeisten 10 vuoden aikana tullut opettajia, joiden opetukset ovat osaltaan edelleen kesken. Yritän parhaani mukaan ottaa oppia, jotta uusia ja hyviä asioita voi alkaa virtaamaan elämääni. Kaikesta huolimatta elämä on ihmeellistä ja se on arvokas lahja, jota meidän täytyy oppia arvostamaan <3

<3 <3 <3  

Tavoittele terveyttä laihtumisen sijaan, "eat real food".

Olen viimeisen yhdeksän päivän ajan katsonut dokumenttisarjaa "The truth about cancer". (valitettavasti dokkari on tästä eteenpäin vain ilmeisesti tilattavissa maksua vastaan). Kyseessä on uskomaton 9-osainen dokumentti syövän vaihtoehtoisista ja menestyksekkäistä hoidoista. Tämän sarjan katsominen on ollut todella pysäyttävää ja silmiä avaavaa entisestään. Ohjelmassa on kerrottu lukuisista erilaisista luonnonmukaisista menetelmistä syövän ehkäisemiseksi sekä parantamiseksi. Mutta ei ole kuitenkaan kyse pelkästään syövästä, vaan kokonaisvaltaisesta terveydestä. Usein syöpää saattaa edeltää muita sairauksia, koska immuunipuolustus heikkenee. Halusin katsoa dokumenttisarjan siksi, että oppisin vielä enemmän kehomme toiminnasta ja kuinka voimme pitää yllä terveyttä ja hyvinvointia. Ja siihen ohjelma on totta totisesti antanut paljon vastauksia. 

Miksi suurin osa ihmisistä haluaa muuttaa elämäntapojaan; alkaa liikkumaan, muutamaan ruokavaliota terveellisemmäksi, nukkumaan paremmin jne.? Sanoisinpa, että vastaus on: LAIHDUTTAAKSEEN. Ei siinä mitään, se on todella hyvä asia ja siitä on paljon terveyshyötyjä. Valitettavasti vain pelkkä laihduttaminen on harvalle tarpeeksi hyvä motivaatio pitää terveellisiä elämäntapoja yllä kovin pitkään. Sen sijaan, jos elämäntapojen muuttamisen taustalla ovat enemmän terveydelliset tekijät, motivaatio voi olla aivan eri (olen kirjoittanut tästä aiemminkin). Itsellänikin on tästä kokemuksia: Silloin, kun olen jättänyt mm. herkut pois ruokavaliostani laiduttamisen takia, ei välillä otettu herkku aiheuta kovin suuria seurauksia, koska "voinhan illalla urheilla vähän

enemmän jotta saan tämänkin pullan kalorit kulutettua". Sen sijaan, jos olen jättänyt

sokerit ja jauhot pois vatsani/suolistoni huonon kunnon vuoksi, tiedän, että jo pienikin annos voi kumota tuon suoliston/vatsan tervehdyttämisprojektin vaikutukset eikä mikään lenkki auta enää korjaamaan vahinkoa. Eipä tule niin suurta kiusausta napata hiivalla kohotettua sokeripullaa naamariin. Tämä on nähtävissä myös tilanteessa keliakikko vs. viljat-pois-laihtumisen-takia -tyyppi. Jos viljat on karsinut pois sen takia, että haluaa laihtua, voi houkutukselle joskus antaa periksi. Sen sijaan keliaakikko tietää, että jo pienikin määrä viljaa tekee korjaamatonta vahinkoa suolistossa. Tällöin päätös siitä, ottaako pullan vai ei, on helppo tehdä. 

On siis valtavan suuri merkitys sillä, minkä takia teet niitä valintoja joita teet. Moni saattaa virheellisesti luulla, että pelkkä laihtuminen tuo terveyshyötyjä (toki, tuohan se). Asia ei kuitenkaan ole ihan niin simppeli. Se, millä tavalla laihtuu on vieläkin merkityksellisempää. Laihtuessa monet asiat paranevat: mm. verenpaine laskee, kolesteroli laskee, vireys lisääntyy, veren sokeriarvot paranevat ja on kaikinpuolin terveempi. Täytyy kuitenkin huomioida, että todennäköisesti henkilö on laihtuakseen muuttanut ruokavaliota terveellisemmäksi; lisännyt hyviä asioita ja karsinut huonoja, lisännyt liikuntaa ja muuttanut asennettaan positiivisemmaksi. Kaikki nämä tekijät aiheuttavat sen, että fysiologinen vointi kohenee samoin kuin mieliala saattaa parantua. Usein puhutaan vain siitä, että juuri laihtuminen saa näitä positiivisia muutoksia aikaan, vaikka (uskallan väittää) suurin osa hyvistä muutoksista johtuukin siitä mitä on konkreettisesti tehty. Se, mitä suuhumme laitamme, ei ole vain kaloreita, vaan se on paljon, paljon enemmän; se on meidän ravintoamme, polttoainettamme. Ilman oikeita ravinteita (ja liian paljon ei-ravinteita) kehomme alkaa voida huonosti ja kehittämään sairauksia. Sairaudet ovat kuitenkin meidän älykkään kehomme tapa selviytyä pidempään elossa. Kehomme tärkein tehtävä on pysyä hengissä! Se tekee kaikkensa meidän laiminlyöntimme korjaamiseksi ja pitääkseen meidät elossa. Keho kehittää sairauksia, koska ilman niitä kuolisimme paljon nopeammin. Meillä on sisäänrakennettuna lukuisia varamekanismeja, jotta emme kuolisi heti kun lipsumme oikealta tieltä. Esimerkiksi kolesterolilla on tärkeä merkitys, kun se alkaa tukkimaan suonissamme olevia tulehduspesäkkeitä. Ilman tätä kolesterolin toimintaa, kuolisimme paljon nopeammin vaikka lopulta suonemme tukkeutuukin itse kolesterolista ja saatamme kuolla. Mutta kehomme on antanut meille aikaa korjata asioita, jos vain kuuntelemme kehoamme ja autamme sitä paranemaan. Samoin syöpäsoluja on jokaisen kehossa koko ajan. Normaali ja toimiva immuunipuolustus kykenee hoitamaan tehtävänsä eikä päästä niitä lisääntymään. Mutta jotta se voisi toimia kunnolla, meidän on tehtävä asialle jotain. Meidän on tarjottava ihanteellinen ympäristö, jotta immuunipuolustus voi toimia. Tukeaksemme immuunipuolustustamme, meidän on syötävä oikein, liikuttava, annettava kehollemme lepoa, emme saa myrkyttää aivojamme ja kehoamme liialla negatiivisuudella ja stressillä ja meidän tulee välttää sitä valtavaa kemikaalikuormaa, johon nykypäivänä altistumme sekä ilmasta, ruoasta, lääkkeistä, että varsinaisista kemikaaleista (meikit, pesuaineet, hajusteet...) käsin. 

Voin sanoa, että vaikka ennestäänkin asia on ollut minulla tiedossa, niin tuon dokumentin jälkeen silmäni avautuivat lopullisesti! Meille tarjotaan mitä ihmeellisempiä laihdutusmenetelmiä, koska ihmisillä on valtava tarve laihtua. Mutta unohdetaan perusasia miksi terveellisesti syöminen on tärkeää: siksi, että pysymme terveinä ja elinvoimaisina niin kuin on tarkoitettu! Tämä tapahtuu syömällä oikeaa ruokaa (mm. paljon paljon kasviksia ja sateenkaaren värejä). Niin kuin eräs lääkäri dokumentissa sanoi lyhyesti: "Eat real food!" Siinä on se koko pointti. Ja silloin kun syö terveellisesti, keho myös alkaa laihtumaan. Se on tyytyväinen saamistaan ravintoaineista ja alkaa normalisoimaan kaikki kehon toiminnot sellaisiksi kuin niiden kuuluu olla. Totta kai, niin kuin aiemmin sanoin, on kyse myös muustakin kuin ravinnosta (lepo, ei liikaa stressiä, pieni kemikaalikuorma...), mutta siitä on hyvä aloittaa. Silloin kun tankkaamme riittävästi hyvää polttoainetta kehoomme, sillä on työkaluja joilla taistella myös muita stressitekijöitä vastaan. Silloin myös kehomme kestää satunnaisia herkutteluja, ei siis tarvitse täysin luopua kaikesta "syntisestä ja hyvästä". 

Valitettavasti vain raha on niin suuri tekijä yhteiskunnassa, että ihmisten hyvinvointi jää toiseksi tässä kilpailussa. Tästä lisää myöhemmin. 

Ihanaa ja keväistä viikonloppua! :)

Ihmisinä ihmisten edessä

Meillä on elämässämme monia eri rooleja. Joillakin ne tulevat voimakkaammin esille kuin toisilla. Vaikka taustalla on yksi ja sama ihminen, silti tämä sama ihminen voi käyttäytyä hyvin eritavalla riippuen missä roolissa milloinkin on. Olemme puolisoita, vanhempia, ystäviä, työmme mukaisia henkilöitä (virkamies, lääkäri, lakimies, poliisi, presidentti...). Elämämme on kuin teatteria, jossa meillä on kyky mukautua näihin eri rooleihimme. Olen kuitenkin miettinyt, onko tämä välttämätöntä?

Jos olemme koko ajan eri rooleissa, mistä lopulta tiedämme kuka todellisuudessa olemme? Mistä tiedämme, mikä on meidän luontaista käyttäytymistämme, meidän omia mielipiteitämme, meidän arvojamme... Työmme voi vaatia meiltä tietynlaista käyttäytymistä ja tietynlaisia mielipiteitä. Saatamme sulautua tähän ammattiin niin voimakkaasti, että oma näkemyksemme asioista hämärtyy. Joskus ihmiset kokevatkin "herätyksen" havahtumalla siihen, että asiat joiden parissa tekevät töitä eivät sittenkään ole asioita, joita todellinen minämme kannattaa. 

Kun mukautuu työ-minään täysillä, siviilissä voikin olla ihan erilainen. Ihmiset kertovat samasta ihmisestä asiakkaana ja naapurina. Toinen kehuu tämän henkilön ystävällisyyttä ja toinen taas on ihan kyllästynyt koko tyyppiin. Toki, merkitystä on silläkin millainen ihminen asiasta kertoo, koska kokemuksemme ovat subjektiivisia. Mutta usein on mahdollista, että saman ihmisen eri roolit vaihtelevat todella suuresti. Joku saattaa olla tunnettu tosi tiukkana johtajana töissä, mutta kotona on mitä ystävällisin ja huomaavaisin perheenisä ja puoliso... tai toisinpäin. 

No joo, mutta mihin minä tällä pyrin? Musta ois mahtavaa, jos voisimme hetkeksi unohtaa nämä lukuisat roolimme. Oltaisiin vain ihmisiä ihmisten edessä. Joskus tuntuu, kuin tiskin takana tai luurin päässä olisi joku hirviö, koska asetelma nyt vain sattuu olemaan se, että toinen tietää asiasta ehkäpä enemmän kuin toinen tai jotain muuta vastaavaa. Jos samaiset ihmiset tapaavat esim. jossain harrastuksen parissa kertomatta toisilleen ammattejaan, tätä asetelmaa ei ole, vaan nämä ihmiset ovat kuin kaksi tasavertaista ihmistä toisilleen. Jos lähtökohtana kaikessa kanssakäymisessä on toisen ihmisen kunnioitus, oli se sitten puoliso, naapuri, lääkäri, lakimies, poliisi, presidentti tai mikä tai kuka tahansa, tällaista roolitusta ei välttämättä tarvittaisi. Kunnioitamme toisia ihmisiä ja sitä tietoa ja taitoa mitä keneltäkin löytyy. Mutta olisiko muuten mahdollista hoitaa asioita ihan vaan kahden ihmisen välillä? Musta se ois tosi siistiä. 

Vaikka olisimme muuten iloisia ja ystävällisiä, toiset huomioon ottavia ja auttavia ihmisiä, sitten kun olemme jossakin roolissa (jostain syystä nyt juristi tai PT tulee mieleen ;) ) meidän täytyy miettiä mm. miten käyttäydymme ja mikä on asiallista. Ja tämä spekulointi on varmasti molemminpuolista. "Voinko laittaa hymiön sähköpostiviestiin? Voinko soittaa tähän aikaan? Nyt pitää olla hirvittävän asiallinen ja virallinen." Niin ja miksi? Miksei asioita voi jälleen kerran hoitaa kahden ihmisen välillä, joista toinen nyt sattuu tietämään tästä asiasta enemmän. Itse olen alkanut ottamaan rennompaa asennetta olinpa kummalla puolella "tiskiä" hyvänsä. Jos minulle on ominaista "hymyillä" myös viesteissä, miksen voisi tehdä sitä kenen tahansa kanssa. Aika kireä tyyppi on, jos hymiöstä suuttuu ;) Jos minulle tulisi viesti vaikka itse presidentiltä hymiön kera, se kertoisi vain siitä, että hei, siellä päässä on ihan samanlainen ihminen kuin minäkin. Joihinkin töihin tietysti kuuluu pokkurointi ja herrottelu (esim. armeijassa), mutta miksei asioita voida hoitaa perinteinen kunnioittaminen pohjalla. Ei kenekään tarvitse pokkuroida ja kumarrella kenellekään, jos osaamme luonnostaan vain kunnioittaa toisia ja arvostaa heidän taitojaan ja tietojaan. 

Voitaisko siis olla ihmisiä kun kohtaamme? Tapahtui se missä merkeissä tahansa. Me kaikki kaipaamme pohjimmiltamme samoja asioita; rakkautta, rauhaa, iloa, hyväksytyksi tulemisen tunnetta jne. Ja jokainen päivä meillä on mahdollisuus tarjota jotain näistä jollekin toiselle erilaisissa kanssakäymisissä. Miksei siis tehtäisi niin? Minun mielestäni se ei vaadi paljon. Hieman vain täytyy raottaa sitä roolipukua mikä kulloinkin on päällä ja oppia olemaan oma itsensä, tilanteessa kuin tilanteessa. 

"Joka uniaan uskoo se varjoaan pelkää"

Unelmista uniin...

Uni, tuo ihmeellinen toinen todellisuus. 

Olen kova näkemään unia. Tai sitähän sanotaan, että kaikki näkevät unia, niitä ei vain muista enää aamulla. Minä saatan muistaa aamulla jopa 5 eri unta. Sanotaan, että yö jaksottuu puolentoista tunnin sykleihin (joka toistuu n. 5 kertaa yössä), joihin kuuluu kevyt uni, syvä uni ja REM-uni, jossa unet nähdään. Itse olen herännyt joskus tosin jo 20 minuuttia nukahtamisen jälkeen nähtyäni jotain unta. Tällaisen 5:n nähdyn unen jälkeen olo aamulla on joskus jopa hieman sekava ja epätodellinen, koska koko yön on huidellut jossain eri todellisuuksissa. Olen vitsaillutkin miehelle, että en kaipaa päivällä mitään aktiviteettia, koska yöt ovat niin vilkkaita ;) On kuin eläisi ihan eri elämää yöllä. Siinä elämässä ei vain ole mitään rajoituksia ajassa eikä paikassa. Unissa voi tapahtua mitä vain. Yksi hulluimmista unistani on opiskeluajoilta: Siinä olin menossa naimisiin silloisen avopuolisoni kanssa. Yhtäkkiä avopuolisoni kuitenkin muuttui gerberaksi (siis se kukka) ja ryhdyin miettimään ja ahdistumaan, että haluanko oikeasti kukan kanssa naimisiin ja puhelin kukalle pitäen sitä kädessäni, että onnistuuko tämä meidän suhde... :D Unia on monenlaisia ja niin kuin sanoin, niissä ei ole mitään rajoja. 

Muistan myös selkeästi joitain unia lapsuudesta. Lepakot olivat jotenkin inhottava asia silloin ja muistan edelleen mm. yhden unen niistä, jonka näin joskus ala-asteella. Ehkäpä nuo lapsuudesta peräisin olevat unet ovat silloin herättäneet niin suuria tunteita, että ne ovat syöpyneet mieleen melkein kuin oikeina kokemuksina ja muistoina. Tiedän kuitenkin, että minua ei ole koskaan kaapannut 3 miestä jotka yrittivät katkaista kaulani veitsellä, mutta jännittämällä kaulalihaksiani sain tuon yrityksen epäonnistumaan (tämäkin uni lapsuudesta). 

Paljon puhutaan unien synnystä. Mistä kaikki nuo yölliset "elokuvat" saavat alkunsa? Joskus huomaan selkeästi, että jokin päivän tapahtuma tulee samantien uniin (siinä mm. yksi syy miksi en enää nykyään katso kauhuelokuvia tai muuten liian jännittäviä ohjelmia). Nuoruudesta muista, kun televisiosta tuli salaiset kansiot. Riitti kun illalla kuulin puoli yhdeltätoista tuon ohjelman tunnarin, niin johan oli alienit kimpussa seuraavana yönä. Samoin muistan, kun oltiin menossa porukalla katsomaan elokuviin Independence Day -leffaa. Puhuttiin elokuvasta ja luettiin arvosteluja edellisenä päivänä, niin taas oli avaruusoliot tunkemassa yöllä oven alta. Herkkää, sanoisinko...? :)

Joskus riittää vain jonkun ihmisen nopea nimen mainitseminen, niin johan tuo ihminen tulee uniin. Usein unet ovat kuitenkin sellaisia, että edellispäivän tapahtumat eivät liity niihin mitenkään. Ovatko nämä enteitä tulevasta? Vai ovatko ne jotain muita alitajunnan viestejä? Kuka tietää. "Kuka uniaan uskoo se varjoaan pelkää" kuuluu vanha sanonta. Joskus unet todella kuitenkin ovat enteitä. Toisilla vahvemmin kuin toisilla. Unesta voi saada toisinaan myös ideoita ja vinkkejä. Jotkut tietoisesti kysyvät illalla apua ja ohjausta jossain aiheessa ja ehkäpä näin saavatkin vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin unien kautta. Jos yöllä tulee unessa selkeästi jokin vinkki, kannattaa tämä heti herättyään kirjoittaa muistiin, muuten niillä on tapana vaipua unholaan. Itse olen saanut unista joitain ideoita, esim. nimiehdotuksia joillekin jutuille. 

Unta vai totta?

Toisinaan unesta herättyään on kiitollinen, että se oli vain unta. Joskus taas unet ovat niin ihania, että harmittaa herätä "todellisuuteen". Oletko koskaan herännyt kesken ihanan unen ja toivonut, että jos vain äkkiä jatkat unia, voisit palata tuohon uneen? Joo, nostan käden pystyyn. Minä olen ainakin toivonut näin. Ja itseasiassa, joskus se on onnistunutkin! Mutta harvinaista toki. Joskus toivoisi, että voisi jatkaa tuota unta ikuisuuksiin ja vaihtaa tämä todellisuus tuohon unen todellisuuteen. Joskus unessa voi kokea niin suuria ja vahvoja tunteita, että tuon unen ja erityisesti sen tunteen muistaminen voi kohottaa mielialaa vielä monta päivää, jopa viikkoja, kunnes muisto alkaa haalenemaan. Vastakohta näille ovat tietysti painajaiset. Joskus on nähnyt niin todellista pahaa unta, että on herännyt itkien. Se on aika kamala tunne. Sillä kertaa on ihana herätä todellisuuteen. Tuollaisen unen jälkeen voi viedä hetken, ennen kuin sen saa karistettua kokonaan ajatuksistaan. 

Eli, niin kuin sanoin, olen kova näkemään unia ja vieläpä muistamaan niitä pitkälle päivään, jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Koska unen näkeminen sijoittuu keveämpään unen vaiheeseen ja REM-unen aikana autonominen hermosto aktivoituu, ei ihme, että aamuisin on melkein hengästynyt olo. On oikeasti sellainen olo toisinaan, niin kuin olisi matkustanut maailman ympäri tai juossut maratonin (tai näin voisin kuvitella). Aamulla kun pitäisi olla virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen, olo on jo valmiiksi väsynyt kaikesta siitä yöllisestä tekemisestä. Eikä ihme! Aivothan eivät erota todellista tekemistä mielikuvaharjoittelusta. Ajattelemalla jotakin asiaa aktivoituvat samat aivojen alueet kuin jos tekisi tuota asiaa oikeasti. Olo voi siis tämän teorian mukaan fyysisestikin olla aamulla niin kuin yön olisi huidellut pitkin maailmaa. En toki tiedä, mutta olisi kiva lukea tutkimuksia aiheesta (jos sellaisia on). Joillakin on kyky nähdä myös ns. selkounia. Niissä unen näkijä tietää, että kyseessä on uni. Jotkut voivat jopa vaikuttaa uneensa tietoisesti. Itse näen toisinaan unia, joissa tiedän näkeväni unta ja sanon itselleni kesken unen, että tämä on vain unta. En ole kuitenkaan toistaiseksi päässyt vaikuttamaan unen sisältöön. 

Miten sinä suhtaudut uniisi? Itse kiinnitän niihin kyllä huomiota ja jotkut unet jäävät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Toisaalta on jännää ruveta illalla nukkumaan, kun ei tiedä mihin seikkailuihin yöllä joutuu/pääsee. On kuin eläisi kahta eri elämää. Onneksi painajaiset eivät ole viime vuosina enää juurikaan piinanneet, joten illalla voi nukahtaa rauhallisin mielin odottaen uusia seikkailuja. 

Hyviä unia! :)

I have a dream...

Siitä unelmastani...

Kukaan tuskin voi olla huomaamatta nykymaailman menoa; ihmiset voivat huonosti, jatkuvaa valittamista, stressiä, terroritekoja, väkivaltaa, toisten loukkaamista, luonnon turmelemista... Välillä tämän kaiken ajatteleminen alkaa ahdistamaan. Tekee mieli vetäytyä autiolle saarelle, paikkaan mihin maailman pahuus ei yllä. Vaikka pään pensaaseen työntäminen ei muuta tilannetta, toisi se ainakin hetken helpotusta kaikkeen. Joskus tällaisia irtiottoja toki on ihan hyvä tehdäkin, jos se on mahdollista, vaikkei se pysyvä ratkaisu olekaan. Meidän pitäisi kuitenkin oppia elämään tässä maailmassa ja mahdollisesti tehdä jotain sen parantamiseksi.

Edellisessä tekstissä viittasin lyhyesti siihen, kuinka ihmiset valittavat hirveästi kaikesta. Ei olla mihinkään tyytyväisiä, ei omaan eikä varsinkaan toisten toimintaan. Valittaminen voi olla eteenpäin vievä voima, jos sen innoittamana asioita ryhdytään muuttamaan parempaan suuntaan. Valitettavasti vain suurin osa maailman valittamisesta koskee asioita, joihin 1) ei voida vaikuttaa, 2) ei edes haluta vaikuttaa, 3) asioita joilla ei oikeasti ole MITÄÄN merkitystä. Kai se on ihmisluonto...

Kaikesta pahuudesta ja valittamisesta huolimatta elämässä ja maailmassa on onneksi hirvittävän paljon ihania asioita. Asioita, joissa on rakkaus läsnä. Rakkaus on voima, joka pitää tämän homman kasassa. Ilman rakkautta maailmassa vallitsisi pimeys. Kaikki pienimmätkin hyvät asiat ovat rakkauden ansiota. Me voimme valita omassa elämässämme rakkauden ja valon. Rakkaus voittaa pelon ja vihan, valo voittaa pimeyden. Toimitaan rakkaudesta käsin, kunnioitetaan ja autetaan toisia, niin ihmisiä kuin ympäristöämme.

Mikä se unelmani sitten on? Haluan levittää rakkauden sanomaa! :) Kuulostaa ehkä naiivilta, idealistiselta tai vain hölmöltä, mutta väliäkö tuolla... Mutta siis pointti on, että haluan ihmisten ensinnäkin kiinnittävän huomiota ympärillään tapahtuviin asioihin, jossa rakkaus on läsnä ja tuntevan näistä kiitollisuutta. Sen lisäksi toivon, että ihmiset alkaisivat enemmän toteuttaa rakkautta omassa elämässään. Mitä nämä teot/tapahtumat sitten ovat?

Ne ovat vieraan ihmisen hymy, tuntemattoman apu ja käden ojennus, tervehtiminen, kohteliaat/ystävälliset teot, eläinten keskinäinen auttaminen, auringon paiste, kasteleva sade, ystävällinen sana, roskan poimiminen, toukan auttaminen tieltä, koiran nuolaisu, sen ymmärtäminen että kiukkuisella ihmisellä voi olla vain huono päivä, löytötavaran palauttaminen, epäitsekäs ajattelu, "sattumat ja ihmeet"....
Näitä asioita tapahtuu päivittäin, niitä vain pidetään niin "normaaleina", että niihin ei kiinnitetä sen enempää huomiota. Ne kuitenkin ansaitsevat huomiota, koska ne ovat asioita joissa rakkaus on läsnä. Ja vain huomioimalla näitä asioita ja toteuttamalla niitä omassa elämässämme voimme levittää rakkautta ja syrjäyttää pelon ja vihan. Rakkaus on energiaa ja energiaa on kaikkialla. Toiminnallamme voimme vaikuttaa tuohon energiaan.

Elämässämme on myös ihmeellisen paljon synkroniaa tai ns. ihmeitä ja omituisia sattumia; Ajattelet jotakin ihmistä ja kohta tuo henkilö soittaa tai törmäät häneen kadulla. Joidenkin ihmisten elämässä vaikuttavat enkelit ja höyheniä leijailee eteen omituisissa yhteyksissä. Elämässäsi tapahtuu sarja asioita, joilla on selkeä tarkoitus ja lopputulos. Kaikella on tarkoituksensa eikä sattumaa ole, meidän pitää vain huomata nuo asiat.

Tätä varten halusin perustaa sivuston facebookiin, Valon Taika. Sivun tarkoituksena on levittää vain ja ainoastaan hyvää. Siellä ei valiteta eikä hyökätä toisia päin. Jokainen saa olla oma itsensä. Sivulla voi jakaa kohtaamiaan hyviä asioita sekä ajatuksia ja näin levittää rakkauden ja valon sanomaa. Tässä maailmassa on paljon hyvää, valitettavasti vain esim. mediassa kaikki tämä hyvä tahtoo jäädä pahan jalkoihin. Mitä pahempaa maailmassa tapahtuu, sitä enemmän se saa palstatilaa ja uutisaikaa. Onko ihme, että paha meinaa saada otettaan, kun me ihmiset ruokimme sitä. Meidän pitäisi herätä siihen, että energiaa täytyy antaa sille jota haluamme ruokkia, rakkaudelle ja valolle. Jos haluamme positiivisia muutoksia, meidän täytyy taistella haluamiemme asioiden puolesta, ei vastustamiamme asioita vastaan.

Käykää tykkäämässä Valon Taika -sivusta ja jakakaa siellä itse tekemiänne hyviä asioita tai asioita joita havaitsette ympäristössänne. Kaikenlainen rakkauden sanoma on siellä sallittua ja jopa suotavaa, oli se sitten teko, ajatus tai tunne. Kertokaa myös, mikäli elämässänne tapahtuu "sattumia" tai "ihmeitä" jotka ovat selkeästi rakkauden tekosia. Mikään ei ole liian pieni ja vähäpätöinen asia jaettavaksi. Käy tykkäämässä sivusta, jos vain haluat annoksen positiivisuutta, iloa, valoa, aurinkoa ja rakkautta päivääsi <3

Love and Peace! :)

Sairaana oppii arvostamaan terveyttä... ja montaa muutakin asiaa.

Kylläpä oli sellainen viime viikko, ettei toista ole elämässäni aiemmin ollut (ja toivottavasti ei enää tule). Oltiin pojan kanssa sairaina, kuume kesti vaihtelevasti 6 päivää. Kiitollinen saa olla, että tämä tosiaan oli molempien elämässä toistaiseksi ainoa näin pitkä kuumetauti. Meillä sairastetaan harvoin ja toivon, että tässä oli nyt taas moneksi vuodeksi eteenpäin, oli sen verran ikävä tauti. Rupesin kirjoittamaan monta blogitekstiäkin viikon aikana, mutta sen verran oli aivot sumussa, että hommasta ei tullut mitään. Eikä ylipäätään kyllä jaksanut tehdä mitään muuta kuin katsoa telkkarista hauskoja elokuvia ja videoita; ajattelin että nauru parantaa :)

Yksi asia oli ilahduttavaa huomata tuon viikon aikana: elämäntavoissani on tapahtunut vuosien aikana sellainen muutos, että halusin ravita kehoani jollain ravinteikkaalla ruolla, enkä millä tahansa moskalla. Samaa yritin tehdä pojalle (toki siinä vaiheessa kun lapsi on monta päivää lähes syömättä, on sama mitä syö kunhan syö). Aiemmassa elämässäni sairaus oli hyvä syy mässätä kaikella epäterveellisellä, mutta nyt ymmärrän selkeästi, että silloin kun keho yrittää taistella tunkeutujia vastaan, on erityisen tärkeää tarjota sille hyvää polttoainetta työnsä tueksi. Moni ruoka ei kyllä maistunutkaan, mutta huomasin, että mm. hedelmät maistuivat hyvälle. Jos en jaksanut tehdä itse vihermehua, join lasillisen vettä johon sekoitin valmista viherjauhetta. Keho kuluttaa sairastaessaan ravintoainevarastojaan ja silloin on tärkeää tankata monipuolisesti mm. vitamiineja ja hivenaineita. 

Silloin kun makaa voimattomana sohvanpohjalla, oppii myös arvostamaan terveyttä. Katselin kaihoisasti kun ihmiset lenkkeilivät aurinkoisessa kevätsäässä. Sillon kun itse ei pääse liikkeelle, oppii arvostamaan sitä, että pääsee liikkumaan ja elämään energistä ja virkeää elämää. Silloin oppii myös olemaan kiitollinen siitä, että saa olla terve eikä ole mitään rajoittavia "perussairauksia". Myös iloinen, huutava ja joskus jopa kiukutteleva lapsi on ihana asia! Pienetkin asiat tuntuvat merkityksellisiltä ja arvostettavilta. Mutta jos ei ole sairautta ei ole terveyttä. Elämä vaatii vastakohtia. Jos elämä on pelkkää hymyä ja ylämäkiä, ei niitä osaa arvostaa. Siksi kannattaa olla kiitollinen myös niistä huonoista hetkistä, koska sen jälkeen hyvät hetket tuntuvat erityisen hyviltä. 

Ihmiset ylipäätään kiinnittävät mielestäni liikaa huomiota epäkohtiin, niin ympäristössä kuin kanssa ihmisissä. Aina löytyy jotain valitettavaa. Joskus tuntuu, että ihmisillä on asiat "liian hyvin" kun on aikaa ja energiaa keskittää huomiota asioihin ja valittaa asioista, joilla ei loppu peleissä ole omaan elämään mitään merkitystä. Useinhan ihminen toimii niin, että erityisesti silloin kun omassa elämässä menee huonosti, tämä paha olo puretaan ympäristöön ja viattomat saavat kärsiä. Silloin pitäisi nimenomaan kääntää katse omaan itseen, saattaa omat asiat kuntoon ja sen jälkeen kääntää katse ulospäin ja antaa ympäristölleen parasta. Valitettavasti vain emme useinkaan tunnista sitä pahaa oloa itsessämme, mikä saa meidät toimimaan ilkeästi tai vihaisesti toisia kohtaan. Ihminen joka voi hyvin, ei koe tarpeelliseksi terrorisoida ympäristöään, se ei tule edes hänen mieleensä vaan tällainen ihminen haluaa kylvää myös ympäristöönsä valoa ja iloa. Tällainen ihminen osaa olla kiitollinen elämän pienistäkin asioista eikä takerru pikku seikkoihin. 

Muistetaan siis arvostaa terveyttämme ja kaikkia muita asioita elämässämme, koska mikään ei ole itsestään selvää. Mikä tahansa asia voidaan ottaa meiltä hetkenä minä hyvänsä pois. Arvostetaan ihmisiä heidän elinaikanaan eikä vasta heidän kuoltuaan. Ollaan kiitollisia terveydestämme silloinkin kun olemme terveitä. 

Mukavaa pääsiäisviikkoa! :)

P.S. Minulla on unelma. Unelmani liittyy hieman 

yllä olevaan tekstiin. Kerron siitä kuitenkin tarkemmin vasta seuraavassa tekstissä ;)